Vaihtoehto islantilaisvillapaidoille! Kalevalan runot näkyvät Jenna Kostetin neuleissa: ”Louhi ja Kyllikki ovat kiinnostavimmat naishahmot”

Jenna Kostet teki Kalevalasta inspiroituneen neulekirjan. Kalevalassa häntä kiehtovat erityisesti perinteisistä rooleista poikkeavat naishahmot

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kalevalasta on yhä inspiraationlähteeksi. Jenna Kostet innostui ja ryhtyi neulemalliston tekoon.

Jenna Kostet teki Kalevalasta inspiroituneen neulekirjan. Kalevalassa häntä kiehtovat erityisesti perinteisistä rooleista poikkeavat naishahmot
Teksti: Nina Lindén

Kalevalan päivä ja suomalaisen kulttuurin päivä 28. helmikuuta on liputuspäivänsä ansainnut. Elias Lönnrotin kokoaman Kalevalan, kansalliseepoksemme, runomuotoiset tarinat ovat olleet monen taiteilijan ja kirjailijan inspiraation lähteinä ja ovat yhä: kirjan pohjalta syntyy koruja, kirjoja ja kuvataidetta.

”Kalevalan yhteydessä keskustellaan tänä päivänä entistä enemmän suomalaisuuden juurista, Kalevalan karjalaisesta alkuperästä sekä kulttuuri-identiteetistä”, sanoo kirjailija Jenna Kostet.

© Hannes Merisaari

Kulttuuri-identiteetti näkyy nyt upeissa neule-ohjeissa. © Hannes Merisaari

Kalevalan runot näkyvät neuleissa

Kirjailija Jenna Kostetin uutuuskirjassa Neulottu Kalevala tarjoaa vaihtoehdon islantilaisvillapaidoille. Neulemallisto perustuu Kalevalan runoihin.

”Kalevalassa kiinnostaa minua se, miten ihmiset kansalliseepoksena tunnetun tekstikokoelman kokevat ja mitä se merkitsee oman ja yhteisön identiteetin kannalta. Kiinnostavimmat naishahmot ovat perinteistä naiskuvaa ja odotuksia vastaan kapinoivat Louhi ja Kyllikki”, Jenna Kostet kertoo.

Kalevalaa pitää esillä myös Kalevalaisten Naisten Liitto. Kalevalan päivänä Liitto tarjoaa arkeologi Ulla Moilasen esitelmänMorsiamista mahtinaisiksi – Rautakauden naiskuvia kriittisin silmin”.

Lue myös: Kalevala kiinnostaa! Kirjailija Jenna Kostet neuloo 50 runoa villapaidoiksi: ”Tutustuakseen Kalevalan naisiin pitää osata lukea rivien välistä”

Jenna Kostet

”Neulominen on tapa kertoa tarinoita”, Jenna Kostet sanoo. Mielikki, metsänemäntä -paidassa on tammenlehtiä. © Hannes Merisaari

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 2023.

Lue myös: Islantilaisneule nousi hitiksi! Jarkko Mäkipääkin tarttui itse puikkoihin – Nyt neulojalla on kutimissa jo kahdeksas villapaita

Jarkko Mäkipäällä on työn alla kahdeksas islantilaisneule.

Jarkko Mäkipäällä on työn alla kahdeksas islantilaisneule. Nyt kuviot onnistuvat jo monivärisinä, ensimmäisen neuleensa hän teki kolmella värillä. © Sara Pihlaja © Sara Pihlaja

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X