Juhannuksena oli onnettomuuspiikki - Mutta vaara vaanii vesillä ja tien päällä muulloinkin

Juhannus on ohitettu ja onnettomuustilastot olivat taas ikäviä. Mutta onnettomuuksia tapahtuu muulloinkin keskikesän juhlien aikaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Käytä pelastusliivejä, vaikka soutaisit vain lyhyen matkan päähän. Jos menet vesille, älä ota alkoholia. Jos menet uimaan, ota kaveri mukaan, ohjeistavat asiantuntijat.

Juhannus on ohitettu ja onnettomuustilastot olivat taas ikäviä. Mutta onnettomuuksia tapahtuu muulloinkin keskikesän juhlien aikaan.
Teksti:
Sisko Savonlahti

Juhannuksen jälkeiset uutiset olivat taas surullista luettavaa: ihmisiä on hukkunut ja menehtynyt liikenneonnettomuuksissa ympäri Suomea. Tänä juhannuksena kuoli 14 ihmistä. Heistä yhdeksän hukkui.

”Luku on synkkä”, kommentoi Kristiina Heinonen hukkuneiden määrää. Heinonen on Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton toiminnanjohtaja.

Valoisat kesäpäivät ja -yöt eivät ole kuitenkaan ainoita ajankohtia, jolloin suomalaisiin hukkumistilastoihin ilmestyy piikki. Myös heikot jäät koituvat keväisin monen kohtaloksi – niin myös viime huhtikuussa. Silloin hukkui 14 ihmistä.

”Jos joutuu veteen, hypotermia uhkaa nopeasti vaikka päällä olisi pelastusliivitkin”, Heinonen sanoo.

Juhannuksenakin vaikuttaa sää: mitä lämpimämpää on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä Suomen vesillä tapahtuu onnettomuuksia.

”Juhannuksena ihmiset ovat veden äärellä”, Heinonen sanoo, mutta lisää, että niin he ovat myös juhannusta seuraavina viikkoina.

”Lomat ovat alkaneet.”

Uhreja on aina liikaa

Ylikonstaapeli Tuomo Markoff Helsingin poliisilaitokselta sanoo, että media ”rummutti” tänä vuonna kiitettävästi juhannusruuhkista jo hyvissä ajoin ennen aattoa. Mökeilleen ajavat ihmiset tiesivät sen ansiosta varata matkalleen aikaa ja ymmärsivät, ettei toisten autojen ohittamisessa olisi ollut mitään mieltä. Hyväksi Markoff ei juhannusviikonloppua kuitenkaan lähtisi kuvailemaan.

”Jokainen kuolonuhri on liikaa.”

Hukkumisonnettomuuksien lisäksi kolme ihmistä kuoli juhannuksen aikana tieliikenteessä, ja kaksi menehtyi mönkijäonnettomuuksissa. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi julkaisi viime vuoden lopulla tutkimuksen, jonka mukaan mönkijäonnettomuuksien määrä on kasvanut Suomessa viime vuosina. Onnettomuudet turhauttavat Markoffia.

”Mönkijät ovat hitaasti kulkevia ajoneuvoja, joiden tarkoitus on korvata traktori”, hän sanoo.

”Ne kaatuvat herkästi, jos kuski on kokematon ja ajaa liian lujaa.”

Kesäyön asenneongelma?

Vielä on kesää ja mökkireissuja jäljellä. Miten onnettomuustilastot saataisiin pysymään niin matalina kuin mahdollista?

Kristiina Heinonen sanoo, että Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton tavoitteena on suomalaisten asennemuokkaus: liian moni ajattelee, ettei pelastusliivejä tarvitsee vetää ylleen ”tutuilla vesillä” tai ettei leppoisaa souturetkeä kannata perua siksi, että on vähän ottanut alkoholia.

”Alkoholi on iso tekijä hukkumistapauksissa”, Heinonen sanoo.

”On luonnollista ajatella, että kyllä minä nyt osaan uida, mutta jos on vaatteet päällä, ne painavat ja hankaloittavat uimista. Juomisen takia voi myös hengästyä helpommin kuin tavallisesti.”

Heinosen viesti kuuluu tiivistettynä seuraavasti: Käytä pelastusliivejä, vaikka soutaisit vain lyhyen matkan päähän. Jos menet vesille, älä ota alkoholia. Jos menet uimaan, ota kaveri mukaan.

Poliisin nettisivuilta taas löytyy perusvinkkejä turvalliseen juhannusliikenteeseen. Niissä kehotetaan muun muassa tarttumaan rattiin vain selvänä ja käyttämään malttia. Samat vinkit pätevät tien päällä tietysti koska tahansa.

”Suomen kesä on lyhyt, joten kun on hyvä ilma, niin liikenteeseen lähdetään”, Tuomo Markoff muistuttaa.

”Kun liikkeellä on 4000 tai 5000 autoa, sattuu aina jotain.”

Markoff kehottaakin jokaista kuskia miettimään omaa ajamistaan ja lisää lopuksi, että maltti todellakin on valttia: tietyöt kun eivät ole menossa minnekään.

”Ne pitää tehdä kesällä, ei niitä voi talvellakaan tehdä. Siellä sitä sitten seistään jonoissa.”

X