Kapteeni Hanna Lehtinen: ”Jo ennen naisten pääsyä armeijaan ilmoitin perheelleni, että minusta tulee isona sotilas”
Hanna Lehtinen päätti jo yläasteikäisenä, että hänestä tulee sotilas. Varusmiespalvelus vahvisti suunnitelmia unelma-ammatista. Nyt Lehtinen on edennyt jo kapteeniksi asti.
Kapteeni Hanna Lehtinen antaa varusmiespalveluksen aloittaneelle nuorelle yksinkertaisen ohjeen: ”Hyvällä asenteella ja huumorilla täällä pääsee pitkälle.”
Lämpimänä kesäpäivänä heinäkuussa 2001 nurmijärveläistä Hanna Lehtistä jännitti. Hän oli 20-vuotias ja astumassa varusmiespalvelukseen. Lehtisen hyvä ystävä oli kuljettanut hänet Tykistöprikaatiin kuuluneen Niinisalon varuskunnan porteille.
”Jo ennen naisten pääsyä armeijaan ilmoitin perheelleni, että minusta tulee isona sotilas.”
Siihen, mistä Lehtisen, 37, mielenkiinto maanpuolustukseen alun perin syntyi, ei ole selkeää syytä.
Nuorena Lehtinen vietti paljon aikaa maalla ja harrasti partiota.
Partiossa hän oppi muun muassa yhteisöllisyyttä ja maastossa liikkumista. Taidoista oli hyötyä myöhemmin varusmiespalveluksessa.
Lehtinen oli vielä yläasteella, kun vuonna 1995 naisille aukesi tie varusmiespalvelukseen. Päätös naisten oikeudesta suorittaa vapaaehtoinen asepalvelus syntyi eduskunnassa äänin 103–66.
Uutisen kuultuaan Lehtiselle oli itsestäänselvyys, että hän aikoo hakeutua sotilasuralle.
Lehtisen, 37, vanhemmilla ei ole ammattitaustaa puolustusvoimissa. Vanhempien suhtautuminen armeijaan lähtöön oli kuitenkin alusta alkaen kannustavaa.
”Nuorempana minulla oli tapana vain ilmoittaa asioista, jota tulen seuraavaksi tekemään. Perheeni ei kyseenalaistanut päätöksiäni, kunhan ne olivat edes jollain tapaa järkeviä.”
Palaute myös muualta lähipiiristä oli pääosin positiivista.
Lehtinen muistaa kuitenkin yhden tapauksen, jossa hän kohtasi ennakkoluuloisuutta. Juuri ennen armeijaan lähtöä kaksi tuttua oli arvellut, että Lehtinen tulee palaamaan maitojunalla takaisin.
”Totesin, että tulen suorittamaan armeijan kunnialla. Heille on kyllä mennyt palaute jälkikäteen perille.”
Rohkeus johtaa joukkoja
Armeija-aikaa Lehtinen kuvaa ikimuistoiseksi kokemukseksi, yhdeksi elämänsä parhaista vuosista.
Hän oli asettanut selkeät tavoitteet jo ennen armeijaan lähtöä. Tärkein niistä oli pääsy johtajakoulutukseen reserviupseerikurssille. Kadettikouluun pääsy edellytti johtajakoulutusta, ja Lehtinen tahtoi suorittaa RUK:n kunnialla.
Tavoite toteutui. Reserviupseerikouluun pääseminen merkitsi hänelle todella paljon.
”Oli suunnaton riemu kuulla oma nimi RUK:hon päässeiden listassa.”
Johtajakoulutuksessa Lehtinen oppi ja myös sisäisti paljon uusia asioita. Organisointikyvyt kehittyivät.
Tärkeimpänä oppina hän pitää sitä, että sai rohkeuden johtaa isoja joukkoja. Hän toimi jo RUK:ssa ollessaan joukkueenjohtajan tehtävässä.
”Varusmiespalvelus kasvatti epämukavuuden ja epävarmuuden sietokykyä. Myös itseluottamukseni johtajana kasvoi.”
Lehtinen haki varusmiespalveluksen aikana Kadettikouluun, sillä hän oli nyt entistä vakuuttuneempi siitä, että halusi puolustusvoimien palvelukseen.
Hän ei ehtinyt valmistautua Kadettikoulun pääsykokeisiin kovin hyvin. Hän piti kuitenkin huolen siitä, että sisäänpääsy ei jäisi kiinni ainakaan fyysisestä kunnosta. Eikä se jäänyt. Kouluun vaadittu Cooper-testin raja oli tuolloin 2 300 metriä. Lehtisen tulos oli pääsykokeissa 2 530 metriä.
Paikka irtosi ensimmäisellä yrittämällä. Lehtinen pääsi kurssille, jossa pystyi lukemaan itsensä suoraan sotatieteiden maisteriksi.
”Kadettikoulu kehitti valmiuksia juuri niihin tehtäviin, johon silloin halusin. Opiskelimme muun muassa sotilaspedagogiikkaa ja sosiologiaa hyvin laajalla skaalalla.”
Helsingin Santahaminassa sijaitsevassa Kadettikoulussa opiskellaan sotatieteitä kandidaatista tohtoriin. Sotatieteen opinnot johtavat upseerin virkaan.
Opinnot olivat hyvin käytännönläheistä. Lehtinen muistaa erityisesti Vuosangan ampuma-alueella ajoittain 30 asteen pakkasessa järjestetyt taisteluammunnat.
”Tuleva uravalinta kirkastui tuolloin aika selkeästi.”
Alokas Lassi Korhonen esittelee varustekaappiaan kapteeni Hanna Lehtiselle. © Juha Sinisalo/Otavamedia
Kenttätyöstä toimistoon
Lehtinen on aina halunnut työskennellä varusmieskoulutuksen parissa perusyksikössä eli komppaniassa tai patterissa.
Ennen nykyistä tehtäväänsä hän ehti toimia Niinisalon varuskunnassa kouluttajana, jaosjohtajana, varapäällikkönä ja päällikkönä.
Tällä hetkellä hän työskentelee toimistoupseerina tutussa ympäristössä Porin prikaatissa. Työnkuvaan kuuluvat varusmiespalveluksen yleisjärjestelyt, kuten esimerkiksi saapumiserien vastaanottaminen ja koulutusten aikataulujen laatiminen.
Nykyinen työ eroaa paljon yksiköissä tutusta kenttätyöstä.
”Toimistoupseerina voi kehittää koulutusta ja ottaa asioihin kantaa laaja-alaisesti. Enää en pääse kovin usein kouluttamaan yksittäisiä varusmiehiä, mutta toisaalta saan vaikuttaa kokonaisuuteen ja siihen, miten asiat näyttäytyvät varusmiehen arjessa.”
Tekemisen meininkiä
Lehtinen pitää puolustusvoimia erittäin hyvänä työnantajana.
”Täällä yksilö kohdataan yksilönä.”
Vaihteleviin tehtäviin hän on jo tottunut. Pian edessä on virkaurakurssi, joka saattaa jälleen määrittää uuden sijoituksen.
Puolustusvoimien sotilashenkilöstöllä on sukupuolesta riippumatta yhtäläiset mahdollisuudet edetä sotilasuralla, joten kaikilla on samat mahdollisuudet hakea virka-urakursseille. Tämä avaa tien vaikka kenraaliksi asti, kunhan täyttää tehtävän osaamisvaatimukset.
Lehtinen ei ole tehnyt itselleen tarkkaa urasuunnitelmaa.
”Olen tyytyväinen, kun työtehtävät pysyvät edelleen mielenkiintoisena ja ovat sellaisia, jossa olen parhaimmillani. Silloin taidoistani on eniten hyötyä puolustusvoimille.”
Lehtisen kehuu työyhteisöään ja nauttii yleisesti ”hyvän tekemisen meiningistä”. Myös mahdollisuus avoimeen vuoropuheluun on hänelle tärkeää.
”Puolustusvoimissa on vahva hierarkia. Siitä huolimatta asioista kyetään sopimaan lähtökohtaisesti hyvässä hengessä, ja korkea-arvoisempienkin kollegojen kanssa vuoropuhelu toimii.”
Hänellä ei ole valittamista edes palkkauksesta.
Puolustusvoimissa palkka muodostuu tehtäväkohtaisesta ja henkilökohtaisesta palkanosasta. Tehtäväkohtainen palkanosa perustuu työn vaativuuteen ja upseeriston palkkaluokkiin. Toinen palkkaan vaikuttava tekijä arvioidaan vuosittaisissa kehityskeskusteluissa. Ansiotasoa saattavat parantaa myös tietyistä tehtävistä saadut lisät.
”Tehtävästä saa sen palkan, mikä kenellekin kuuluu. Pidän kyseisestä mallista”, Lehtinen sanoo.
Naisten tärkeä rooli
Kun naiset saivat ensimmäistä kertaa hakeutua armeijaan, hakemuksia tuli lähes 800. Alun jälkeen määrä tasaantui 400–500 hakijaan vuodessa. Vuonna 2005 hakijoita oli ennätyksellisen vähän, vain 431. Tänä vuonna vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki 1 516 naista.
Lehtisen mukaan naisten varusmiespalvelus on vakiinnuttanut asemansa yhteiskunnassa.
”Naiset nähdään nykyisin arvokkaana lisänä maanpuolustukselle.”
Hän arvioi, että niiden 23 vuoden aikana, jolloin varusmiespalvelus on ollut naisille mahdollista, naisten rooli armeijassa on arkipäiväistynyt. Samalla ennakkoluulot naisvarusmiesten pärjäämistä kohtaan ovat vähentyneet.
”Koin aikoinani, että osa kouluttajista saattoi arastella naisia, mutta pääosa heistä kuitenkin kohteli naisia täysin tasavertaisina jo tuolloin.”
Tasa-arvo toteutuu Porin Prikaatissa Lehtisen mukaan erittäin hyvin. Varusmiehiä ei valita erilaisiin tehtäviin sukupuolen mukaan vaan taitojen ja soveltuvuuden perusteella.
Viime aikoina on puhuttu paljon kiusaamisesta – myös puolustusvoimissa.
Porin Prikaatissa on Lehtisen mukaan ehdoton nollatoleranssi kiusaamiselle. Kaikki levottomuudet pyritään ratkaisemaan mahdollisimman yksityiskohtaisesti.
”Epäasiallisesta käytöksestä on ohjeistettu ilmoittamaan välittömästi kouluttajille.”
Heinäkuussa saapuneiden varusmiesten vastaanotto on sujunut kapteeni Lehtisen mukaan mallikkaasti.
Hänellä on ohje juuri varusmiespalveluksen aloittaneille:
”Suhtaudu palvelukseen avoimin mielin. Sellaisella asenteella, että se mikä tulee eteen, siitä selviydytään. Missään nimessä ei kannata luovuttaa, vaikka varusmiespalvelus välillä onkin rankkaa.”