Katso video pingistaiturista: Näin hurjassa tikissä on pöytätenniksen 85-vuotias maailmanmestari!

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kari Merimaa voitti maailmanmestaruuden pöytätenniksen 85-vuotiaiden veteraanisarjassa.
Kari Merimaa voitti maailmanmestaruuden pöytätenniksen 85-vuotiaiden veteraanisarjassa. © Pekka Nieminen / Otavamedia
Kai Merimaa voitti Las Vegasissa pingiksen MM-kultaa. Hän esittelee erilaisia lyöntejä, joilla voi hämätä vastustajaa.

Kai Merimaa, 85, on pelannut pingistä yli 60 vuotta.

Merimaata voi kutsua suomalaisen pingiksen uranuurtajaksi, sillä hän on nähnyt lajin koko kehityksen 1950-luvulta nykyhetkeen. Kesäkuussa 2018 hän voitti veteraanisarjan maailmanmestaruuden.

Kuinka Merimaa on pysynyt niin hyvässä kunnossa?

Ainakin hänellä on kolme pahetta, joista on apua.

Kai Merimaa esittelee kierteitä Lahden suurhallilla 24.7.2018.

Pelaamalla pingistä pääsi tiskivuorosta

Merimaa aloitti virallisesti pingiksen vuonna 1957 opiskellessaan Turun kauppakorkeakoulussa. Hän kiinnostui lajista jo armeijassa.

”Pääsin muutamasta tiskivuorosta, kun pelasin aliupseerin kanssa ja suostuin aina välillä häviämään”, Merimaa kertoo.

Paljon on muuttunut sitten 1950-luvun. Silloin mailat tehtiin itse ja palloja oli vaikea saada. Nyt pingiksestä, kuten monesta muustakin urheilulajista, on tullut enemmän tai vähemmän välineurheilua.

Mailan runko voi maksaa mitä tahansa parista kympistä pariin sataan, ja näppyläkumin voi saada halvimmillaan vitosella ja kalleimmillaan satasella.

Suomessa syttyy pingisbuumi

1960-luvulla Turussa oli seitsemän pöytätennisseuraa. Nykyään niitä on kaksi. Lisäksi Turussa oli enemmän naisjunioreita kuin tällä hetkellä koko Suomessa.

”Silloin ei ollut kilpailua eri urheilumuotojen välillä.”

Lajin suosio johtui siitä, että syksyisin ei voinut tehdä juuri muuta kuin pelata pingistä. Jalkapallon pelaamiselle oli liian kylmää ja märkää. Luistellakaan ei voinut, sillä keinojäätä ei vielä ollut.

”Jos halusi harrastaa, piti valita pingis tai koripallo. Koripallokaan ei sovi kaikille. Pingiksessä on mahdollista pelata yhtä hyvien tai yhtä huonojen kanssa.”

1980-luvulla lajin suosio alkoi hiipua. Suomeen rantautui sähly, joka oli monen nuoren mielestä kivempaa. Pingis vaati enemmän kärsivällisyyttä.

Merimaan mukaan moni lupaava nuori on siirtynyt esimerkiksi jääkiekkoon.

”Minusta on huono homma, että laji pitää valita nykyään jo 10-vuotiaana. Harrastamisen pitäisi olla kivaa. Itsekin olen harrastanut ihan kaikkea.”

Lue Kai Merimaan tarina Seurasta 33/2018.

X