Kotisairaanhoidon öiset sankarit: Näkymätöntä mutta välttämätöntä hoivaa

Kuivitusta, kyljenvaihtoa ja juttuseuraa. Lähihoitajat huolehtivat ihmisten perustarpeista myös yöaikaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mari toivottaa hyvää yötä vaikeaa reumaa sairastavalle Sirkalle. Hän pärjää kotona avustajan ja kotihoidon tukemana.

Kuivitusta, kyljenvaihtoa ja juttuseuraa. Lähihoitajat huolehtivat ihmisten perustarpeista myös yöaikaan.
Teksti:
Susanna Chazalmartin

Iso muki kahvia ja viimeinen mutka vessassa.

Lähihoitaja Mari valmistautuu kotihoidon yöpartiovuoroon rutiinilla. Kello käy kymmentä ja päivä on painunut mailleen tunteja sitten. Silti Maria ei väsytä. Takana on jo yksi valvottu yö, edessä kahden päivän vapaa. Kymmenen tunnin vuoron jaksaa kun pysyttelee liikkeellä – eikä luppoaikaa totisesti olisikaan luvassa.

Mari nappaa kaksi puhelinta sekä hiirenkorvalla olevan asiakaslistan mukaansa toimiston pöydältä ja istahtaa autoonsa.

Kierros on suunniteltu paitsi osoitteen, myös sen mukaan, minkälaista apua kukakin tarvitsee. Kymmenen ja yhden välillä käynnit ovat iltatoimissa avustamista, kahden jälkeen pääasiassa kuivitusta ja asentohoitoa.

Yhteensä Marin käyntiä odotetaan tänäkin yönä parissakymmenessä kodissa eri puolilla Oulua.

Auton puhallin työntää vielä kylmää ilmaa, kun Mari saapuu yön ensimmäisen asiakkaan pihaan. Jo eteisessä Mari huomaa, että asiakas on nukkumassa. Hän ei ole jaksanut odottaa iltaan asti, vaan on antanut iltavuoron hoitajan siirtää hänet sänkyyn.

Kun ei voi itse vaikuttaa asiaan sen enempää, on sopeuduttava hoitajien rytmiin.

”Yritämme järjestää kierroksen niin, että kaikki pääsevät sänkyyn silloin kuin haluavat. Aina se ei onnistu”, Mari myöntää.

Mari sulkee oven hiljaa perässään ja palaa takaisin autoon. Suunniteltua lyhyemmän käynnin ansiosta seuraavaan osoitteeseen ei ole kiirettä. Monet eivät pidä siitä, että ovea tullaan rapistelemaan sovittua aikaisemmin, ja Marin mottona on, että hän menee kysyen, ei käskien.

Niinpä hän jättää auton käyntiin seuraavan asiakkaan talon eteen Oulun keskustassa ja odottaa.

Ilman suurempaa draamaa

Jonkinlainen palo. Sellaista hoitajan työ kotihoidossa Marin mukaan vaatii. Yövuoroja on yhdestä viiteen peräkkäin, sitten aamua ja iltaa. Kolmen viikon listalla pitkiä vapaita ei ehdi kertyä. Joskus yön jälkeen on vain yksi vapaa.

Mari on tehnyt hoitotyötä 15 vuotta. Hän aloitti työt jo opiskeluaikana, ja vuonna 2010 hän tuli Oulun kaupungin tehko-tiimiin eli tehostettuun kotihoitoon. Kotihoito sopii hänelle hyvin.

”Osastolle en haluaisi. Tykkään siitä, että saan liikkua ja tehdä työtä itsenäisesti.”

Yövuorot ovat välillä raskaita, mutta niissäkin on omat etunsa. Kaupunki on hiljainen ja asiakkaat yleensä rauhallisia.

”Joudumme harvoin suoranaiseen vaaraan. Jos asiakas käyttäytyy uhkaavasti, soitamme heti apua. Haastavien asiakkaiden luo menemme aina pareittain”, Mari kertoo.

Joskus Mari on joutunut öisillä kaduilla kohdakkain rattijuopon kanssa tai hälyttänyt apua ojaan tuupertuneelle juhlijalle. Varsinkin talviaikaan arkiyöt sujuvat useimmiten ilman suurempaa draamaa.

Kodeissa vastassa voi silti olla mitä tahansa.

Iltaryypyt ja iltalääkkeet

Klo 22.20 Mari astuu sisään palvelutalon rappukäytävään. Talo on Marille tuttu, sillä hän on työskennellyt täällä kotihoidon hoitajana uransa alkuvaiheessa. Nyt palvelutalon palveluja on karsittu eikä talossa ole enää henkilökuntaa öisin.

Seitsemänkymppinen Reino istuu tukevassa pyörätuolissa keskellä yksiönsä olohuonetta. Sohvalla on laatikossa joulukoristeita, seinillä Yrjö Kallisen taidetta ja sukulaisten kuvia.

Reino hörppää iltaryypyt pienestä konjakkipullosta vapisevin käsin. Kaksi perhostatuointia vilahtaa t-paidan hihan alta. Mari odottaa, että Reino on valmis ja ojentaa sitten hänelle iltalääkkeet kupissa.

”Kulaus konjakkia ei Reinoa tapa”, Mari tuumaa.

Vielä muutama vuosi sitten Reino ajoi autoa. Nyt hänen jalkansa eivät kanna pyörätuolista sänkyyn asti.

Mari työntää nostolaitteen pyörätuolin viereen ja hivuttaa nostoliinat Reinon turvonneiden jalkojen alle. Apuvälineet ovat jykeviä ja vievät puolet yksiön lattia-alasta. Piakkoin Reino on muuttamassa isompaan asuntoon yläkertaan.

”Se on inva-asunto. Pääsen ehkä vessaankin”, Reino kuiskaa hauraalla äänellään.

Nyt eteisen penkillä on kuikka, johon Reino pystyy tekemään tarpeensa. Varalta alla on myös vaippa, jonka hoitajat vaihtavat tarvittaessa.

Mari ohjaa Reinon nostolaitteella sängyn päälle. Laite osuu pöydänjalkaan ja sängynpäätyyn, vaikka Mari on tarkkana. Painava mies heijaa ilmassa nostoliinoissa.

Sängyllä Mari katetroi Reinon virtsarakon ja pukee ylle puhtaan vaipan. Työn ohessa hän jutustelee Reinolle lempeästi.

”Jokos tarkistit lauantain loton? Mitä tekisit jos voittaisit päävoiton?” Mari kyselee.

”Ensinnäkin häipyisin täältä. Lähtisin Ruotsiin”, Reino huokaisee.

Kun Mari on asetellut tyynyt Reinon jalkojen ja käsien alle sekä sängyn laidoille ja nostanut sängyn oikeaan asentoon, hän tarkastaa että tarvittavat tavarat ovat Reinon käden ulottuvilla: puhelin, vesipullo ja paperia. Reino nukkuu yön samassa asennossa, sillä hän ei pysty yksin kääntymään.

”Pärjäätkös aamuun asti?”

”Kyllä kai.”

Huonokuntoisia kotonaan

Koti on ihmiselle paras paikka elää. Niin päättäjät ja hoitajatkin uskovat, tiettyyn pisteeseen asti.

”Kotihoito on inhimillistä asiakkaalle. Hän saa asua omassa kodissaan ja saa tarvittavan tuen sinne”, palvelupäällikkö Ritva Kuorilehto Oulun kaupungilta perustelee.

Toki kotihoito tulee kunnille myös halvemmaksi. Siitä syystä painopiste on siirtymässä entistä enemmän kotihoidon puoleelle myös tulevaisuudessa. Se merkitsee vähemmän laitospaikkoja ja enemmän avohoitoa. Samalla kotihoidon laatuun pyritään panostamaan niin, että mahdollisimman moni kykenisi asumaan kotona mahdollisimman pitkään.

Mari on nähnyt, että käytännössä kodeissa asuu yhä huonokuntoisempia ihmisiä. Kaikkien paikka ei hoitajan silmään enää olisi yksin omassa kodissa.

”Meillä on esimerkiksi asiakkaita, jotka tekevät turvapuhelinhälytyksiä lähes joka yö, joskus useita yössä. Kalliiksi sekin tulee, puhumattakaan siitä, onko se asiakkaalle itselleen turvallista”, Mari pohtii.

Vaikeimpia Marille ovat työtilanteet, joissa hän joutuu arvioimaan heitteillejätön rajaa. Joskus yksinäinen vanhus tarrautuu häntä käteen ja pyytää jäämään, mutta Marin on vain lähdettävä ja laitettava ovi kiinni perässään. Se tuntuu pahalta päivälläkin, mutta erityisen paljon se ahdistaa öisin.

”Voidaan kysyä, onko koti enää oikea paikka ihmiselle, joka ei tunnista omia seiniä ja tavaroita omakseen. Moni selkeästi hyötyisi myös sosiaalisuudesta. Yksinäisyys passivoi.”

Jos Mari havaitsee, ettei muistisairas asiakas ole kodissaan, hän soittaa apuun toisen partion sekä poliisit. Mikäli vastaavia tilanteita sattuu usein, voi kotihoito pyytää palveluohjausta arvioimaan kotona asumisen perusteita uudestaan.

Joka kerta, kun muistisairas asiakas saa palvelukotipaikan, Mari on helpottunut.

Kaatuneiden päivät

Kymmentä vaille yksitoista Mari istuu jälleen autossa.

Suunnitelma ajaa seuraavan asiakkaan luo muuttuu, kun toinen puhelimista soi. Työkaveri Pekka soittaa turvapartiosta ja pyytää Maria tarkastamaan kohteen, jossa asiakas on kaatunut matkalla vessaan ja kaatanut samalla television lattialle. Pekalle ja hänen työparilleen on tullut yhtä aikaa kolme kaatumisilmoitusta, eivätkä he halua odotuttaa asiakkaita lattialla.

Mari kääntää auton nokan toiseen suuntaan. Kaatumiset ovat jokaöisiä, mutta joinain öinä niitä tuntuu olevan enemmän. Syytä on pohdittu yhdessä työkavereiden kanssa.

”Puhumme kaatuneiden päivästä. Liekö sitten kuu jossain erityisessä asennossa vai mikä siihen on syynä. Ruuhkahuippu on tässä yhdentoista maissa, kun ihmiset ovat ottaneet iltalääkkeensä ja saavat vielä päähänsä lähteä vessaan. Toinen piikki tulee aamuyöstä.”

Perille päästyään Mari löytää asiakkaan omalta sängyltään istumasta. Televisio on edelleen lattialla. Vanhempi mieshenkilö kiittelee moneen kertaan Maria ja pahoittelee kaatumistaan. Helpotus on suuri, kun Mari saa television takaisin pöydälle eikä laite tunnu kärsineen pudotuksesta.

Käynti vie vain kymmenen minuuttia mutta pelastaa todennäköisesti asiakkaan yön.

”Ihmiset saattavat olla nolona kun joutuvat soittamaan turvapuhelimella. Moni pitkittää soittoa viimeiseen asti. Yritän aina sanoa, ettei ole mitään syytä arastella, me olemme täällä heitä varten.”

Teknologialta Mari toivoo enemmänkin apua. Uusia laitteita asiakkaan kotona asumisen turvaamiseksi kehitellään koko ajan. Älykäs ovihälytin esimerkiksi ilmoittaa yöaikaan paitsi sen, jos asiakas avaa ovensa, myös sen, onko ovi jäänyt auki. Myös kaatumisen ilmoittavia lattiamateriaaleja on kehitetty, mutta hinta on toistaiseksi pysytellyt korkeana.

Yksinäisyyteen teknologiakaan ei tuo helpotusta.

”Moni turvapuhelinhälytyksen tehnyt valittaa hengenahdistusta. Keskustelun jälkeen käy ilmi, että ahdistus on enemmän henkistä kuin fyysistä”, Mari myöntää.

Hyvinkin pärjäillään

Kello 00.15 Marilla on jälleen takanaan kahden ihmisen iltatoimet, katetroinnit ja sänkyyn asettelemiset. Yö on sujunut hyvin. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä ja rauhallisia. Kaduilla ei ole tullut vastaan tavallisesta poikkeavaa.

Matkalla seuraavaan osoitteeseen Mari ajaa kuntosalin ohi. Suurista ikkunoista paistaa valo, ja kaksi tumma hahmoa pinkoo menemään juoksumatolla. Maria naurattaa. Heitä yökukkujia on muitakin.

Yksi yökukkuja odottaa Maria matalassa paritalossa kaupungin laitamilla. Seitsemänkymppinen Sirkka istuu sähkökäyttöisessä pyörätuolissaan television edessä ja tervehtii Maria iloisesti.

Sirkalle hoitajan myöhäinen käynti sopii hyvin. Henkilökohtainen avustaja nukkuu viereisessä huoneessa, ja Sirkka saa rauhassa katsella televisiota ja tehdä tietokoneella paperitöitä. Joskus kotihoitajan käynti tosin venyy yli kahteen. Silloin Sirkka saattaa nukahtaa pyörätuoliinsa.

”Minulle on tärkeintä, että saan asua kotona. Pärjään aivan hyvin avustajieni ja kotihoidon avulla”, reumaa ja pitkälle edennyttä syöpää sairastava Sirkka toteaa.

Mari auttaa Sirkkaa iltatoimissa ja asettelee hänet sitten moottoroituun sänkyyn. Sirkan luut ovat kokeneet kovia reuman ja monien onnettomuuksien seurauksena, ja siksi tyynyjen oikeaoppinen asettelu on tärkeää. Myös Sirkka joutuu olemaan Marin avustamassa asennossa koko yön, joten kaiken pitää olla tip top Marin poistuessa.

”Jokainen voi kokeilla, miltä tuntuu maata yhdessä asennossa koko yö. Ei se herkkua ole”, Sirkka myöntää kun kännykkä, varakännykkä, lehti, vesipullo, valo ja nenäliina ovat oikeilla paikoillaan telineessä sängyn yläpuolella.

Viisi yli yksi Mari toivottaa Sirkalle hyvät yöt ja painaa oven kiinni perässään.

Edessä on vielä kaksi kuivitusta ja pissatusta ennen yön ensimmäistä taukoa. Ne Mari hoitaa hämärässä varpaillaan hiipien, jotta ei keskeyttäisi asiakkaiden ja omaisten yöunia.

Aamuyön pitkät tunnit

Yksinäisyys ja avuttomuus, jota Mari työssään näkee, koskettaa, mutta ei jää kummittelemaan mieleen. Vaikeista tilanteista keskustellaan tauolla yhdessä työkavereiden kanssa, sen kummempaan terapiaan Marilla ei ole ollut tarvetta.

Kahdelta, kun hoitajat kokoontuvat jälleen toimistolle tauolle, kahvihuoneen täyttää puheensorina ja naurunremakka.

Kaikki tietävät, että alkamassa ovat yön pisimmät tunnit.

”Varsinkin näin talvella, kun aurinkoa ei näy koko vuoron aikana, väsymystä vastaan on pakko taistella kahvin voimin”, Mari myöntää.

Autossa Mari säätää sisäilman viileälle ja nostaa radion volyymia. Väsymys tuntuu usein paleluna, mutta liian lämpimässä olo käy vielä vetämättömäksi.

Seitsemältä, kun työvuoro on ohi, Mari aikoo viedä nuorimmaisen päiväkotiin, lähettää isommat lapset kouluun ja vetää sitten peiton korvilleen. Oveen hän liimaa lapun: älä soita ovikelloa.

Kahden päivän ajan häntä tarvitaan vain omassa kodissa.

Turvapartio pelastaa kaatuneita.

seura.fi

X