Lasnamäen asukkaista venäjänkielisiä on yli puolet: ”Elämme sovussa mutta erillään”
Lasnamäki on Viron suurin lähiö. Alueella on pitkään ollut huono maine, mutta paikallisten mielestä siellä on hyvä asua. Virolainen toimittaja Ellen Arnover on asunut Lasnamäessa kohta 36 vuotta, mutta venäläisiä ystäviä hänellä ei ole.
Lasnamäessä asuu noin 120 000 ihmistä. Siellä näkyy Viron kehitys: maa keskiluokkaistuu, samoin Lasnamäki.
Jo kaukaa näkee, että nyt tullaan Lasnamäkeen. Korkeita tornitaloja on vieri vieressä, ja niiden rivit näyttävän jatkuvan loputtomiin. Lasnamäki on 120 000 ihmisen koti. Sinne mahtuisi kuusi Pieksämäkeä.
Lähiö paisui 1970–1980-luvuilla, jolloin sinne virtasi työväkeä eri puolilta Neuvostoliittoa. Virolaiset pitivät venäläisiä tunkeilijoina, ja Lasnamäestä tulikin venäläistäminen symboli.
Nykyisin Lasnamäen asukkaista venäjänkielisiä on reilusti yli puolet. Suuri osa entisen Neuvostoliiton alueelta tulleista puhuu vain venäjää. Virolaisia Lasnamäessä asuu noin 30 prosenttia ja muita kansallisuuksia 11 prosenttia.
Lasnamäki kärsi pitkään huonosta maineesta. Siellä on tapeltu ja nujakoitu. Nyt lähiö on rauhoittunut ja keskiluokkaistunut. Tallinnan keskustassa on poliisin mukaan vaarallisempaa kuin Lasnamäessä.
Virolainen toimittaja Ellen Arnover on asunut Lasnamäessa kohta 36 vuotta, mutta venäläisiä ystäviä hänellä ei ole.
”Venäläiset ovat omissa oloissaan ja virolaiset omissaan”
”Muutimme Lasnamäkeen lokakuussa 1982, minä, mieheni ja kaksivuotias tyttäremme. Kun katselin ulos täältä yhdeksännen kerroksen ikkunasta, en nähnyt yhtään puuta. Nyt ne ovat kasvaneet.
Kun muutimme tänne, Lasnamäessä asui noin 30 000 ihmistä, nyt asukkaita on neljä kertaa enemmän. Tässä talossa asui puolet venäläisiä ja puolet meitä virolaisia. Nyt virolaiset ovat muuttaneet pois, ja tilalle on tullut venäläisiä. Siis heitä, joiden äidinkieli on venäjä.
Olemme asuneet Lasnamäessä kohta 36 vuotta, mutta venäläisiä ystäviä meillä ei täällä ole. Olemme venäläisten kanssa hyvissä väleissä, mutta emme vieraile toistemme kotona tai seurustele läheisemmin. Venäläiset ovat omissa oloissaan ja virolaiset omissaan.
Kaikki on hyvin välillämme, eikä suhteemme kiristyneet edes silloin, kun Viro halusi eroon Neuvostoliitosta ja poliittinen tilanne oli jännittynyt.
Talvella 1992 oli kriisi, kun Neuvostoliitto katkaisi kaasuputken ja koko Tallinna kylmeni. Meillä oli sisällä vain 13 astetta lämmintä. Olin huolissani toisesta tyttärestämme, joka oli silloin vain vuoden ikäinen. Onneksi ruotsalainen talouslehti Dagens Industri järjesti Tallinnaan öljytankkerin ja pysyimme lämpiminä.”
”Kerrostalossa asuminen sopii minulle ja miehelleni. Haluamme lukea mieluummin kirjoja kuin möyriä puutarhassa”, Ellen Arnover, 64, sanoo. ©PAULIINA SALONEN/OTAVAMEDIA
Asunto ostettiin kollegan Amerikan perinnöllä
”Nykyisin tässä talossa on vain omistusasuntoja. Me ostimme asunnon kaupungilta jo silloin, kun muutimme. Se ei ollut kovin helppoa, sillä ei ollut pankkeja eikä sukulaisilla ollut rahaa lainata.
Meillä kävi kuitenkin tuuri. Mieheni veli työskenteli elokuvayhtiön päällikkönä, ja hänellä oli kollega, joka sai Amerikasta perinnön. Hän antoi meille lainan.
Tämä kahden huoneen ja keittiön asunto maksoi 7 000 ruplaa, josta piti heti maksaa 2 900 ruplaa. Maksoimme lainaa takaisin joka kolmas kuukausi. Se oli tiukkaa aikaa, sillä minun ja mieheni keskipalkka oli noin 130 ruplaa.
Loppu oli helppoa, sillä kun Neuvostoliitto romahti, myös ruplan arvo romahti ja saimme ruplalainan kerralla maksetuksi. Osa Lasnamäen asukkaista, varsinkin venäläiset, saivat jo alun perin asunnot ilmaiseksi, ja Neuvostoliiton romahdettua he saivat ne omakseen. Se oli kyllä mielestäni epätasa-arvoista.
No se nyt on mennyttä.
Me olimme joka tapauksessa kovin tyytyväisiä, kun saimme asunnon, jossa kaikki oli uutta ja kaikki toimi. Ennen Lasnamäkeä asuimme Kalamajan kaupunginosassa vanhassa puutalossa. Talo oli hyvin huonossa kunnossa, remontin tarpeessa.”
”Viidymme, koska haluamme asua kerrostalossa”
”Nyt minua ja miestäni huvittaa, kun vanhin tyttäremme on muuttanut Kalamajaan vanhaan, kunnostettuun puutaloon, ei tosin siihen, jossa me nuorena asuimme. Kalamajan alue on nykyään muodikas paikka. Siellä asuu koulutettuja ja kielitaitoisia hipstereitä.
On totta, että Lasnamäellä on tietynlainen maine. Ymmärtäähän sen, kun kaikki venäläiset ohjattiin tänne asumaan. Tulivat Lasnamäkeen suoraan juna-asemalta. Oli juurettomuutta ja sopeutumisvaikeuksia. Nykyisin tänne muuttaa työn perässä Narvasta venäjänkielisiä.
Muualla sanovat usein, että täällä on varmaankin kauheaa asua. Totuus on kuitenkin se, että ainakin meillä on aina ollut rauhallista. Kummatkin tyttäremme kasvoivat täällä aikuisiksi, eikä mitään ikävää tapahtunut.
Olemme viihtyneet, koska haluamme asua kerrostalossa. Haluamme lukea kirjoja, emme puuhastella puutarhassa.
Nykyään kaikki palvelut ovat lähellä. Kun muutimme, täällä oli yksi kauppa kilometrin päässä. Nyt puolen kilometrin päässä on kymmenen kauppaa.
Tämä osa Lasnamäkeä alkaa kuitenkin vanhentua. Tässä aivan lähellä oli kaksi lastentarhaa, nyt toinen on suljettu.
Vaikka venäläiset ovat hieman erilaisia kuin me virolaiset, meitä yhdistää kuitenkin yksi asia. Me kaikki tunnemme Lasnamäen kodiksemme.”