Rutiinit auttavat synkkien aikojen yli – ja tuovat iloa muillekin

”Kun marraskuu eteni siihen pisteeseen, että kuistilla kävely loppuiltapäivästä tuntui jo liian pimeältä, päätin laittaa muutaman valoketjun paikalleen”, Erkki Meriluoto kirjoittaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Erkki Meriluoto on Seuran päätoimittaja.

"Kun marraskuu eteni siihen pisteeseen, että kuistilla kävely loppuiltapäivästä tuntui jo liian pimeältä, päätin laittaa muutaman valoketjun paikalleen", Erkki Meriluoto kirjoittaa.
Teksti: Erkki Meriluoto

Marraskuu on tarjonnut harmaudessaan perinteistä parastaan. Lyhyitä päiviä ja vesisadetta. Onneksi joidenkin iloksi ja valoksi myös lunta on jo tuprutellut, kun tarpeeksi korkealle Suomessa kivutaan.

Oma jokasyksyinen rutiinini synkkien säiden armoilla on ollut jouluvalojen asennus omakotitalomme pihaan. Vuosi vuodelta valojen määrä on lisääntynyt. Joskus olen innostunut ripustelemaan valojohdot paikoilleen jo lokakuun puolella, jolloin niitä on pitänyt kutsua kausivaloiksi.

Viime vuonna niitä kertyi jo niin paljon, että jopa Kotiliesi-lehti innostui tekemään pienen verkkojutun harrastuksestani.

Marraskuu vaati jo valoa kuistille

Tänä syksynä ei kipinä tuntunut syttyvän. Syynä ei ollut yleinen keskustelu, että nyt pitää säästää sähköä. Ledivalot kun eivät juurikaan sähköä edes kuluta. Vasta kun marraskuu eteni siihen pisteeseen, että kuistilla kävely loppuiltapäivästä tuntui jo liian pimeältä, päätin laittaa muutaman valoketjun paikalleen. Ihan vaan turvallisuus- ja mukavuussyistä.

Mukaan valoja asentamaan sain 6-vuotiaan poikani. Valoketjuja varastosta hakiessa hän maanitteli, että eiköhän laiteta yhdet lisää vielä. Samalla hän hoiti ketterän kokonsa turvin kuistin alla menevien jatkojohtojen töpselit paikoilleen. Seuraavaksi havahduinkin autokatoksen päältä ripustamassa valoja näyttävästi talon seinustalle. Myös rännit saivat komean ketjukierroksensa. Ripustettiinpa moniväriset valot vielä tuijienkin ympärille.

Poika oli aivan täpinöissään. Huomasin innon tarttuvan itseenikin. Mukavaa yhteistä puuhaa raikkaassa vesituhjussa. Kun urakka oli valmis ja valot entisessä loistossaan, saimme kirsikan kakun päälle. Kadulla ohi kulkenut nainen pysähtyi lastenrattaiden kanssa talon eteen ihastelemaan ja kiittelemään, miten näky tuo niin kivasti valoa synkkyyteen. Kannatti sittenkin pitää rutiinista kiinni.

Arjen pieniä iloja

Nyt muutaman päivän sisään rutiineissa tulevat vastaan myös talvirenkaiden vaihto ja klapisavotta. Tietyllä tapaa välttämättömyyksiä, mutta kun homma on valmis, niin mielikin on heti parempi.

Vaikka tähän aikaan vuodesta ei kannata liikoja itseltään vaatia, onhan se mukavaa saada edes jotain aikaan. Oli kyse ulkoharrastuksista tai vaikka leipomisesta – otetaan ilo irti pienistä asioista!

Lue myös: Kuukausihoroskooppi: Marraskuu 2022 – Mitä tähtimerkit lupaavat? Lue oma horoskooppisi

Kuukausihoroskooppi marraskuu 2022

Kuukausihoroskooppi kertoo, mitä marraskuussa on luvassa. © iStock

X