Miksi nainen ei kelpaa papiksi? Naispappeus voi jopa rinnastua pedofilian kaltaiseen rikokseen

Jaa kaverilleTilaa Seura
Vanhoillislestadiolaisen Mari Leppäsen pappisvihkiminen on historiallinen tapaus herätysliikkeen parissa.
Vanhoillislestadiolaisen Mari Leppäsen pappisvihkiminen on historiallinen tapaus herätysliikkeen parissa. © Marjo Tynkkynen Otavamedia
Kun Suomen ensimmäiset naispapit vihittiin virkoihinsa 30 vuotta sitten, muutos oli suuri evankelisluterilaisen kirkon sisällä. Selvitimme, miksi Suomessa esiintyvistä kristinuskon suuntauksista yhä vain kovin harva hyväksyy naispappeuden.

Suomen ensimmäiset naispapit vihittiin virkoihinsa 30 vuotta sitten. Evankelisluterilaisen kirkon sisällä muutos oli suuri, eivätkä naiset pappeina vieläkään ole aivan tasaveroisia miesten kanssa.

Maamme suurin uskontokunta on sitä paitsi poikkeustapaus – vain harva Suomessa seuraavaksi yleisimmistä kristinuskon suuntauksista hyväksyy naispapit.

Evankelisluterilaisen kirkon papeista lähes puolet jo naisia

Kirkko, johon suurin osa suomalaisista edelleen kuuluu, päätti sallia naispappeuden vuonna 1986. Ensimmäiset naispuoliset papit vihittiin virkoihinsa 6.3.1988.

Päätöstä edelsi vuosikymmenten mittainen vääntö asiasta. Kirkolliskokouksessa naisten oikeudesta toimia pappina äänestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1963.

Tasa-arvoa edistävä päätös olisi vaatinut toteutuakseen kolmen neljäsosan äänienemmistön, mikä jäi toteutumatta. Samoin kävi vuosina 1976 ja 1984. Muihin Pohjoismaihin verrattuna kirkko Suomessa hyväksyi naispappeuden myöhään.

Nykytutkimuksen perusteella 95 prosenttia evankelisluterilaisen kirkon jäsenistä hyväksyy naispappeuden. Kirkon papeista jo lähes puolet onkin naisia.

Mutta kuten kappalainen Auni Kaipian Seuran haastattelussa kertoo, naisten asema kirkon sisällä ei vieläkään ole tasavertainen miesten kanssa. Edelleen löytyy niitä, joiden mielestä nainen ei kelpaa papiksi.

Tilastojen mukaan muun muassa työttömistä papeista yli puolet on naisia. Myös määräaikaiset ja osa-aikaiset työsuhteet kasautuvat juuri naisille. Esimerkiksi kirkkoherroina naisia on selvästi vähemmän kuin miehiä, ja naispiispa on Suomessa hyvin harvinainen poikkeus.

Ortodoksinen kirkko kunnioittaa perinteitä.

© Norman Ojanen Otavamedia

Ortodoksinen kirkko kieltää naispappeuden

Toinen Suomessa virallisen aseman saaneista kirkoista suhtautuu naispappeuteen yksiselitteisen kielteisesti. Ortodoksisessa kirkossa papiksi voidaan vihkiä vain “nuhteeton mies, joka on ennen papiksi vihkimystä avioitunut tai päättänyt elää naimattomana”.

Kannan ytimessä on ortodoksisuuden keskeisin sakramentti, ehtoollinen. Ortodoksisen uskon mukaan ehtoollista toimittava pappi on Kristuksen ikoni. Ja koska Kristus oli mies, myös papin pitää olla mies.

Tiivistettynä tällainen oli kannanotto, jonka arkkipiispa Paavali teki 1980-luvulla veljeskirkon keskustellessa naispappeuden sallimisesta.

Kannanottonsa lopuksi Paavali toteaa, että jos naispappeus hyväksytään, siitä saattaa tulla eräänlainen Troijan puuhevonen.

“Kun se on ajettu sisälle, niin ennemmin tai myöhemmin siitä putkahtaa esille feministinen teologia kaikkine harhoineen. Millainen vastuu myös tulevien sukupolvien edessä!”

Katolisssa kirkossa pappeus on varattu vain miehille

Myöskään katolinen kirkko ei hyväksy naispappeja. Ortodoksisen kirkon tavoin kantaa perustellaan ehtoollissakramentilla, jossa pappi edustaa olemuksellaan Kristusta. Lisäperusteluna on käytetty sitä, että Jeesus valitsi 12 apostoliaan miesten joukosta, vaikka seuraajissa oli naisiakin.

Paavi Johannes Paavali II otti asiaan kantaa vuonna 1994 ja totesi, että pappeus on varattu vain miehille.

Liberaalit ruotsalaiset tivasivat vuonna 2016 liberaalina pidetyltä paavi Franciscukselta, josko kirkon kanta tulisi muuttumaan. Paavin mukaan näin ei tule koskaan käymään.

Maailmalla on joitakin esimerkkejä katolisista naisista, joita on vihitty papeiksi vastoin kirkon lupaa. Kirkon kanta pysyy kuitenkin jyrkkänä: vuonna 2010 naisten pappisvihkimysten toimittaminen ja vastaanottaminen määriteltiin kaikkein vakavimpien kirkollisten rikkomusten luokkaan, yhdessä muun muassa lasten seksuaalisen hyväksikäytön kanssa.

Herätysliikkeiden suhtautuminen naispappeuteen vaihtelee 

Evankelisluterilaisen kirkon yhteydessä toimivien erilaisten herätysliikkeiden suhtautuminen naispappeuteen vaihtelee.

Esimerkiksi Suomen Vapaakirkossa naispastoreita on ollut 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Lestadiolaiset ja erityisesti vanhoillislestadiolaiset liikkeet taas ovat suhtautuneet naispappeuteen torjuvasti, mutta muutoksestakin on viitteitä.

Helsingin rauhanyhdistyksen seurasali.

Helsingin rauhanyhdistyksen seurasali. © Kaisa Rautaheimo Otavamedia

Naispappeus on johtanut myös yhden herätysliikkeen jakautumiseen. Vuonna 2008 joukko Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen jäseniä erosi ja perusti uuden yhdistyksen, koska he olivat pettyneitä Sleyn kielteiseen suhtautumiseen naispappeja kohtaan.

Sley on ollut otsikoissa naispappikysymyksen takia myöhemminkin. Yhdistys järjesti vuonna 2017 kristillisen Maata näkyvissä -festivaalin Turussa, yhdessä paikallisten seurakuntien kanssa. Messun toimittajina oli pelkkiä miehiä, ja monet paikalle saapuneet naispapit kertoivat kohdanneensa syrjintää nuorison suosimassa tapahtumassa.

Muista uskontokunnista esimerkiksi helluntaiherätys suhtautuu naisten mahdollisuuteen toimia pastoreina periaatteessa sallivasti, mutta liikkeen sisällä on näkemyseroja, ja paikalliset seurakunnat päättävät toiminnastaan hyvin itsenäisesti.

Jehovan todistajien mukaan nainen voi saarnata Jumalan sanaa seurakunnan ulkopuolisille, mutta seurakunnan sisäisissä tilaisuuksissa saarnaaminen on kastetun miehen tehtävä.

X