Miksi oudot häiriöt kiusaavat jatkuvasti Nordean verkkopalveluita? ”Meillä on huonoa tuuria”, kommentoi pankki

Jaa artikkeliTilaa Seura
Osa Nordean verkkopalveluista toimii takkuillen. © Otavamedia / Seura
Nordean verkkopalveluiden häiriöbuumi ihmetyttää pankin asiakkaita. Jopa roboteilla hoidettavaan chattiin on ollut kymmenien minuuttien jonoja.

Pohjoismaisen pankkikonserni Nordean verkkopalveluissa on ollut muutaman viikon aikana yllättävän paljon erilaisia häiriöitä. Pankki ei ole ilmoittanut julkisesti olevansa minkään vihamielisen haitanteon kohteena, vaan puhuu puhtaasti tekniikan ongelmista.

”Tekniset viat eivät liity toisiinsa, vaan ovat huonoa tuuria”, Nordean tiedottaja Maria Tomminen sanoo.

Viime viikon lopulla reistailivat ajoittain verkko- ja mobiilipankki, jolloin osa asiakkaista ei nähnyt tiliensä summia tai tilitapahtumia. Sen lisäksi kirjautumisessa oli hitautta, eikä välillä mobiili- ja verkkopankkeihin päässyt lainkaan.

Häiriöt kestivät silloin yhteensä lähes vuorokauden. Vaikka pankki tiedotti jo keskiviikkona ongelmien ratkenneen, häiriöt jatkuivat vielä torstainakin ja viikonlopun jälkeen.

Tämän viikon alussa koko mobiilipankki on pysynyt osalla asiakkailla suljettuna yhden tai jopa kahden tunnin ajan, sillä edes kirjautuminen ei ole onnistunut.

Jopa Nordean robottikin lakkoilee

Pankki ei halua tarkemmin kertoa, mikä järjestelmässä on vikana.

”Nämä häiriöt ovat tosi valitettavia, kun käyttäjiä on miljoonia. Mutta emme voi avata teknisiä syitä, mitä näiden takana on. Yhteistä syytä näille häiriöille ei ole löytynyt. Onneksi kuitenkin maksaminen on onnistunut normaalisti korteilla”, Maria Tomminen kertoo.

Samaan aikaan häiriöiden kanssa asiakkaita on ihmetyttänyt jopa automatisoitujen palveluiden kuten chat-viestintäkanavan pitkät vastausajat.

Miksi ihmeessä osittain tekoälyrobotin avulla toimivaan chattiinkin on joutunut jonottamaan pahimmillaan yli 20 minuuttia?

”Chatin suosio kasvaa, joten olemme rekrytoineet lisää työntekijöitä marraskuussa. Heitä koulutetaan nyt, joten toivomme, että jono lyhenee tulevaisuudessa,” Tomminen sanoo.

X