Motoristit vierailevat kouluissa puhumassa koulukiusaamisesta: ”Emme halua maalailla ruusulinnoja – kiusaamista on niin kauan kuin on ihmisiä”
Sadat motoristit käyvät tänäkin syksynä kertomassa koululaisille, miksi kiusaaminen on huono asia. Heistä monella on siitä muistonsa.
Motoristit lähtevät Rukan juurelta pohjoiseen kohti Pelkosenniemeä ja Sodankylän Vuotsoa. Koulukiusaamisen vastainen kiertue lähenee päätöstään.
Kyynel tulee Sari Valkaman silmäkulmaan.
Huppupäinen poika on hautautunut takkinsa sisään. Valkama on jäänyt katsomaan häntä ja taas kerran elää lapsuuttaan uudestaan.
Lapsuudesta on jäänyt mukaan ulkopuolisuuden tunne. Ettei kuulu mihinkään.
Sen tunteen Valkama tuntee ja tietää myös, että moni lapsi käy samoja tuntemuksia läpi juuri nyt. Niitä lapsia on kaikkialla Suomessa, joka koulussa.
Heistä yksi istuu todennäköisesti nyt liikuntasalin lattialla pohjoissuomalaisessa koulussa. Hän voi olla kiusattu tai kiusaaja, arvelee Valkama. Joka tapauksessa hän reagoi vahvasti, kun ryhmän perustajajäsen Ari Santavuori kertoo, mitä kiusaaminen voi aiheuttaa.
Valkama pidättelee itkua.
Hänen komea Harley-Davidson-moottoripyöränsä on koulun pihalla muiden isojen motskarien kanssa. Valkama seisoo melkein sadan motoristin rivissä yläkoulun oppilaiden edessä.
Intensiivisen ja konkreettisen esityksen jälkeen lapset pääsevät tutustumaan pyöriin ja vaikka istumaan niiden selkään. Se on tapahtuman kohokohta. Pyöristä innostuvat niin tytöt kuin karskit mopopojat.
Kaikilla motoristeilla on yhteinen tavoite. Yksikin kiusattu ihminen vähemmän on askel parempaan.
Jo motoristien saapuminen koululle on näyttävä ohjelmanumero. © VESA MÄKINEN
Koulun pitäisi olla turva
Rukan Talvijärven maisemaa on nyt tasan viidenkymmenen vuoden ajan hallinnut jyhkeä, koko Euroopan talviurheiluväen tuntema monumentti. Pitkään se oli puinen, mutta viimeisen kymmenen vuoden ajan metallirakenteinen. Sama se silti on.
Rukatunturin etelärinteeseen rakennettiin vuonna 1968 maailman suurin tavanomainen hyppyrimäki. Viime vuosikymmeneen asti vain muutama lentomäki maailmassa oli sitä suurempia. Nyt se on maailman toiseksi isoin suurmäki Itävallan Willingenin suurmäen jälkeen, ja edelleen Rukan jätti on koko maailman suurin muovitettu hyppyrimäki.
Mäen edessä avautuu Talvijärvi. Kuusamo valmistautuu jo isännöimään jokasyksyistä valtavaa hiihtourheilutapahtumaa, Ruka Nordicia eli pohjoismaisten hiihtolajien maailmancupin avausta.
Euroopan talviurheilufanien huomio kiintyy tuolloin yhdeksi viikonlopuksi Koillismaan koilliskolkkaan, Talvijärven rannalle. Kisaviikonlopun jälkeen alkaa hiljalleen laskettelukeskuksen sesonki, joka huipentuu hiihtolomiin ja pääsiäiseen.
Hissit pyörivät ja karaoke soi.
Mutta nyt on hiljaista. Talvijärven rannoilla oleva Rukan kylä elelee tavallaan, sesonki tulee ajallaan.
On elokuinen keskiviikkoaamu. Syyslukukausi on alkanut edellisellä viikolla.
Lapset menevät kouluun, kuka iloisemmin, kuka vähemmän iloisin mielin.
Siihen motoristit haluavat vaikuttaa.
”Juuri koulun pitäisi olla turva kaikille”, sanoo Ari Santaharju.
Puolen tunnin kuluttua hän astuu ajovaatteissaan koululaisjoukon eteen puhumaan. Silloin hänen takanaan seisoo jälleen Sari Valkama ja kymmeniä muita motoristeja. Rintamana he viestittävät, että kiusaamisen vähentäminen on kaikkien yhteinen asia.
Kaikki on valmista. Santaharju käynnistää Harley-Davidsoninsa muiden motoristien mukana Rukan S-marketin pihalla.
Tärkeä tehtävä on taas edessä.
Pyörät koulun pihalla
Kymmenet hahmot liikkuvat rauhallisesti Talvijärventietä. Mahtavat moottorien murahdukset rikkovat hiljaisuuden Rukan kupeessa.
Kuin Kuusamon karhu olisi kavereineen tulossa vierailulle.
Tavallaan onkin. Partaisia hahmoja ilmestyy näkyviin murisevien pyörien päällä, eikä loppua näy. Mutta partakarhujen joukossa on myös monenlaisia muita. Samoin kaikki moottoripyörät eivät mörise. Osa jopa vinkaisisi, jos ajaja antaisi kierroksia. Easy Rider -tyylinen Harley-Davidson kulkee sopuisasti mitä sulavalinjaisimman tehopakkauksen Suzuki Hayabusan vierellä.
Pian yhteensä 72 moottoripyörää kuljettajineen ja matkustajineen on ryhmittynyt koulun pihalle.
Niitä on vastassa kunniakuja. Ajosuunnassa vasemmalla ovat alakoululaiset, oikealla yläkoululaiset.
Pyörät tietenkin kiinnostavat, mutta myös mielikuva motoristeista tuntuu askarruttavan.
”Motoristithan ovat semmoisia pahoja poikia”, yksi alakoulun isoimmista pojista lausahtaa toiselle.
”Ja nyt tulevat puhumaan kiusaamisesta.”
Rukan alakoululaiset innostuvat mukaan Ari Santaharjun esitykseen. © VESA MÄKINEN
Alakoulun oppilaat ohjataan liikuntasaliin. Yläkoululaiset menevät tunneilleen. Tällä kertaa on pienempien vuoro saada tietoisku.
Lasten katseet ovat kiinnittyneet esiintymislavalle, jonne motoristit nyt kävelevät. Eivätkä he näytä enää kovin hurjilta. Tavallisia naisia ja miehiä ajoasuissa, muutamilla pöyheä parta.
”Tässä on suomalaiselle hiljaiselle miehellekin matala kynnys osallistua. Ei tarvitse kuin pysäköidä pyörä koulun pihaan ja tulla taustalle seisomaan”, Ari Santaharju sanoo valmistautuessaan aamun esitykseen.
Hän ei ole hiljaa. Kun hän avaa suunsa, yleisöä odottaa puolen tunnin hyväntuulinen esitys.
Santaharju tietää monien kuulijoiden tuntoja, sillä hän on itse ollut kiusattu ja kiusaaja. Hänen takanaan seisoo vaiti muiden mukana Sari Valkama. Yhdessä tilaisuudessa hän pidätteli kyyneltä.
Nyt hän nauraa oppilaiden ja motoristien mukana, kun Santaharju keventää tunnelmaa hauskoilla jutuilla.
Koulut pyysivät paikalle
Huhtikuussa 2013 tamperelainen Aamulehti julkaisi etusivullaan kuvan, jossa oli kahdeksanvuotiaan pojan kirjoitus. Poika kertoi, miten häntä oli kiusattu ja miten pahalta se hänestä tuntui.
”Pelkään mennä kouluun. Haluaisin saada kavereita ja en olisi yksin”, poika kirjoitti tikkukirjaimilla.
Kirjoitus kosketti ihmisiä ympäri maata. Tampereella asuva Santaharju näki kirjoituksen ja pysähtyi. Hän otti kirjeestä kuvan, jonka julkaisi Facebook-seinällään.
”Siitä kehkeytyi sitten keskustelu, ja esiin nousi ajatus, että mitä jos lähdettäisiin kiertämään. Näin tehtiin ja siitä tämä lähti”, Santaharju kertoo.
”Siinä oli keskustelemassa muutama ukko, olisiko kymmenisen tyyppiä.”
Samana vuonna joukko kävi muutamalla koululla. Seuraavana keväänä joukko aloitti kiertämisen kunnolla. Eikä mukana ollut enää vain muutamia ukkoja, vaan yhtä lailla naisia. Kymmeniä ihmisiä.
”Siitä alkoi lumivyörymäinen juttu. Tuli niin paljon pyyntöjä, ettei enää pystynytkään nopeasti pistämään suunnitelmia klubiaskin kanteen.”
Santaharjun kavereineen oli perustettava yhdistys, ja syntyi MKKV ry, Motoristit koulukiusaamista vastaan.
”Se oli luonnollista kehitystä. Yhdistys on tosi tärkeä ja oleellinen, kun parin–kolmen vuoden aikana toiminta on ollut tosi isoa. Yhdistys mahdollistaa tehokkuuden.”
Tänä vuonna joukko käy noin kuudellakymmenellä eri koululla. Ryhmän maine on kiirinyt, ja kysyntää olisi paljon enemmän. Osallistujat vaihtuvat kevään ja syksyn aikana moneen kertaan.
Koulun alettua ryhmä järjesti taas jo perinteeksi muodostuneen Lapin-kiertueen, johon Rukakin laskettiin mukaan, vaikka Lapin ja Koillismaan raja kulkee parikymmentä kilometriä pohjoisempana.
Kuusamoon motoristit ajoivat Lapin maakunnan puolelta Ranualta, missä he esiintyivät yläkoululaisille. Heidän visiittinsä oli todella toivottu.
”Olen monen monta vuotta yrittänyt saada heitä tänne”, sanoi Ranuan yläkoulun rehtori Susanna Tervamäki ennen esitystä.
Myös Tervamäki itse on motoristi. Hän seurasi iloisen näköisenä, kun Santaharju, Valkama ja kymmenet muut moottoripyöräiljät monen vuoden odotuksen jälkeen saapuivat Ranuan urheilutalon Peuransarven pihalle koululaisten eteen.
Tilaisuuksien lopuksi nuoret saavat tutustua moottoripyöriin. Ari Santaharju esitteli Ranualla Harley- Davidsoniaan Eero Säkkiselle. © VESA MÄKINEN
Satans finnjävel
Sari Valkama muutti lapsena 1970-luvun alussa vanhempiensa kanssa Ruotsiin. Uusi ympäristö oli kielitaidottomalle pienelle tytölle hankala.
”Olin satans finnjävel.”
Tuolloin Valkama oli alle kymmenvuotias. Satans finnjävel. Saatanan suomipiru. Sen hän oppi nopeasti.
Ihminen ei aikuisena muista kovin monia asioita alaluokilta. Ei Valkamakaan paljon, mutta muutaman tunteen hän muistaa.
”Olin syrjitty ja ulkopuolinen kaikesta. Koin sen häpeänä, tunsin että olen tyhmä enkä ymmärrä mistään mitään. Tunsin, että olen niin huono”, Valkama sanoo.
”Siihen aikaan ei oikein osattu antaa tukiopetusta, enkä itsekään halunnut ottaa sitä vastaan. Sekin olisi ollut häpeä.”
Teininä Valkama muutti takaisin Suomeen.
”Molemmilla kerroilla tuntui kuin olisin tipahtanut puusta. Koulu rupesi taas menemään huonosti, kun yks kaks tulin suomenkieliseen kouluun.”
Kiusaaminen alkoi uudestaan. Sitten murrosikä alkoi todella vaikuttaa. Tilanne muuttui.
”Minusta tuli kiusaaja. Minulla oli hurja murrosikä, ja olin vuoden silloisessa tyttökodissa. Meikäläisestä oli kasvanut pikku kovis. Jälkeenpäin olen ajatellut, että kaikki on lähtenyt siitä kiusattuna olemisesta.”
Aikuiseksi kasvettuaan hän on pystynyt jäsentämään tuolloisia tunteitaan.
”Huono itsetunto jatkui pitkälle aikuisikään. Vasta traumaterapian kautta ymmärsin, että vika ei ollut minussa. Olin kuin särkynyt saviruukku, joka on nyt pala palalta korjattu.”
Varjo ei poistu koskaan, mutta hän on kääntänyt sen toisin päin. Hän on niin sanottu kokemusasiantuntija, eikä se ole helppoa.
”Kun seuraan koululaisia Santiksen puhuessa, jään välillä katsomaan jotain lasta ja aistin, että hän on tai on ollut joko kiusaaja tai kiusattu. Näen ilmeistä ja eleistä, miten he pysähtyvät kuuntelemaan. He ovat niin vahvasti siinä jutussa, eläytyvät täysin ja menevät mukaan”, Valkama kertoo.
”Henkilökohtaisesti yläkoululaiset ovat lähellä sydäntäni. Kun yritin silloin yhdessä tapahtumassa luoda katsekontaktia huppupäiseen nuoreen, sydämeen pisti. Silmät kostuivat, ja piti pidätellä itkua.”
Nuori oli vetäytynyt pakoon katsekontaktia, huppunsa sisään.
”Ajattelin, että joko kiusaaja tai kiusattu siellä hupun sisällä on. Tiesin että vaikka hän ei katso, hän kuulee, ja sanat menevät varmasti mietintään.”
Näitä huppupäisiä nuoria Valkama ja Santaharju ovat nähneet kiertueella kymmeniä.
Kiusattu kiusasi myös
Santaharju puhuu eri tavoin ala- ja yläkoululaisille. Mutta viesti on sama:
”Koulun pitäisi olla turva kaikille. Esitämme heille, että koulu rauhoitettaisiin, jotta se olisi ikään kuin iso sateenvarjo, jonka alle jokainen voisi mennä suojaan elämän myrskyiltä”, hän sanoo.
”Ajatuksemme on hirveän realistinen. Emme halua maalailla ruusulinnoja, että tadaa, nyt kiusaaminen loppuisi. Kiusaamista on niin kauan kuin on ihmisiä.”
Santaharjua itseään kiusattiin lapsena sekä henkisesti että fyysisesti. Lopulta hänkin Valkaman tapaan kiusasi muita.
”Vaikka oli tietty yhteisö, jossa mua kiusattiin, jossain muussa yhteisössä mä jostain kumman syystä tein itse samalla tavalla.”
Hän uskoo, että pystyy ymmärtämään kumpaakin osapuolta.
”Tilanne ei ole hyvä kiusaajankaan kannalta.”
Ari Santaharju puhuu rankoista asioista alakoululaisille hieman eri tavoin kuin yläkoululaisille. © VESA MÄKINEN
Alakoululaisille Santaharju kertoo esityksen alussa muun muassa, kuinka huoltoaseman kahviossa sanottiin, että nyt saa syödä niin monta donitsia kuin haluaa.
”Ja sitten tämä yksi söi neljätoista.” Lapset nauravat Santaharjun jutuille, ja tunnelma vapautuu.
Alun kevennysten jälkeen yleisö on valmis kuulemaan varsinaisen viestin.
”Monella lapsella on kotona ongelmia, esimerkiksi alkoholismia. Koulu voi olla se, joka tuo elämään säännöllisyyden ja pitää linjassa. Se voi olla ainoa suoja, ainoa paikka, jossa saa lämpimän ruoan, jossa huolehditaan ja jossa voi saada ystäviä.”
Nämä asiat todettuaan Santaharju kysyy lapsilta, onko oikein, jos tuo turva viedään pois.
”He sanovat aina, että se ei ole oikein. Minun mielestäni se on aika iso tulos tälle työlle, jos koululaiset ovat valmiita sanomaan, että näin on. Silloin meillä on toivo, ja tämä aika tarvitsee toivoa.”
Santaharju sanoo, että vastaus antaa motivaation kiertää yhä uudestaan kouluilla.
Karvanopilla ostoksilla
Kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiset Liinu Rontti ja Hilla Lämsä haluavat nousta Sari Valkaman moottoripyörän satulaan. Se onkin komea, mustavalkoinen pyörä, joka sopii ajajansa väreihin.
Molempien mielestä motoristien kampanja on hyvä asia, sillä kiusaamista näkee.
Alakouluikäinen poika tulee tyttöjen jälkeen Valkaman luo. Hän haluaa ostaa tämän pyörän. Kun Valkama kysyy, millä maksat, poika kaivaa esiin komeat karvanopat.
”Näillä!” hän hihkaisee.
Valkamaa naurattaa. Motoristit saavat juuri palkkiotaan kiertämisestään: lasten iloisia reaktioita.
Työkseen lastensuojelulaitoksessa työskentelevä Valkama sanoo Santaharjun tapaan, että kiusaajan syyttäminen on väärä tie ratkaista ongelmaa.
”Ei ole ongelmanuoria. On vain nuoria, joilla on ongelmia.”
Rukan yläkoululaiset Hilla Lämsä (vas.) ja Liinu Rontti kiinnostuivat Sari Valkaman tyylikkäästä Harley Davidsonista. © VESA MÄKINEN
Muutaman tovin jälkeen motoristit käynnistelevät pyöriään. Edessä on ryhmäkuva Rukatunturin juurella ja sitten matka Pelkosenniemen kautta Inarin Vuotsolle.
Kolmas Lapin-kiertue on sitten takana, mutta kiertäminen jatkuu syksyyn ja alkaa taas keväällä.
Työ ei lopu, mutta se voi tuottaa tulosta.
Santaharju jää kysyttäessä miettimään, miten suuri osuus hänen omalla kiusaajataustallaan on haluun kiertää puhumassa lapsille. Hän mainitsee aluksi, että ehkä hän korjaa asioita, joita on aikoinaan tehnyt.
Sitten hän ottaa sanojaan takaisin. Korjaaminen ei olekaan oikea termi.
”Ne ovat liian suuria sanoja. Yritän vain tehdä mitä voin, jotta sellaista tapahtuisi tulevaisuudessa vähemmän.”