Kaisa Tammi kohtaa huonoiten voivat nuoret lastensuojeluyksikössä: ”On lapsia, jotka tarvitsevat aikuisen puolen metrin etäisyydelle koko ajan”
Kaisa Tammi näkee työssään Valtion lastensuojeluyksikössä ne nuoret, jotka voivat Suomessa kaikkein huonoimmin. Heitä voitaisiin auttaa, ja siksi lakia pitää muuttaa.
Kaisa Tammen mielestä pitkään tekeillä ollutta lastensuojelulain uudistusta olisi tarvittu jo eilen. ”Ollaanko näistä lapsista riittävän kiinnostuneita? Jos ongelma koskettaisi riittävän läheltä jotain poliittista päättäjää, tulisiko tähän jotain tahtia?”
Kohtaaminen kiteytti paljon. Valtion lastensuojeluyksiköiden vs. johtaja Kaisa Tammi keskusteli koulukodissa asuvan tytön kanssa. Tyttö kertoi suostuneensa seksiin tuntemattomien miesten kanssa vastineeksi päihteistä ja yösijasta ollessaan karkuteillä koulukodista.
”Tiedätkö, mikä on body count?” hän kysyi. Nuorten keskuudessa sillä tarkoitetaan seksikumppaneiden määrää. Tytön seuraavat sanat järkyttivät.
”Lasken vain raiskaukset. Minun body countini on viisitoista.”
Kaisa Tammi on tehnyt työtä vankiloissa kolmisenkymmentä vuotta ennen nykyistä pestiään.
”En silti tiennyt, kuinka huonokuntoisia nuoria yhteiskunnassamme on.”
Heidän auttamisekseen lastensuojelun lainsäädäntöön ja käytänteisiin tarvitaan muutoksia.
”Niitä olisi tarvittu jo eilen.”
Koulukotien lapset
Suomessa on 20 000 kodin ulkopuolelle sijoitettua lasta. Koulukoti on yleensä lastensuojelun viimeinen vaihtoehto vaikeimmin oireileville 12–17-vuotiaille lapsille.
Kaisa jakaa koulukotien asukkaat kahteen ryhmään. On lapsia, jotka ovat väkivaltaisia, tekevät rikoksia ja käyttävät päihteitä. Toinen osa vaatii jatkuvaa valvontaa äärimmäisen itsetuhoisuutensa vuoksi.
”Toiset voivat joutua vankilaan, toiset kuolla. Yhteistä on se, että nämä lapset ovat hirvittävän rikki. He ovat joutuneet ilman omia valintoja kokemaan karmeita asioita, jollaisia useimmat aikuiset eivät joudu kohtaamaan koko elämänsä aikana.”
Osa lapsista on huolehtinut itsestään jo neljävuotiaana, jotkut jopa vanhemmistaankin.
”He ovat kuin sodan keskellä kasvaneita ja oppineet keinot, joilla siellä selviää. Ne vain ovat huonoja keinoja normaalissa elämässä.”
Pimeä huominen
Kaisa johtaa kuluvan vuoden valtion lastensuojeluyksiköitä, joiden alaisuudessa on viisi koulukotia ja vankilan perheosasto. Joinain päivinä hän on vaihtanut johtajan roolin koulukodin osastojen arkeen.
”Olen halunnut tutustua alaan sisältäpäin.”
Työharjoittelupäivät Vuorelan koulukodissa ovat avanneet todellisuutta muun muassa siitä, mitä lainsäädännön ja toimintatapojen valuvikoja työntekijät kohtaavat.
Ongelman ytimessä on lastensuojelulaki.
Lastensuojelulaitoksista karkaa lapsia 3 500 kertaa vuodessa. Lain mukaan työntekijät eivät voi estää heitä lähtemästä.
Teillä tietymättömillä eli hatkassa ollessaan lapset joutuvat usein kohtaamaan seksuaalista hyväksikäyttöä, raiskauksia, nöyryyttämistä ja alistamista. Monelle seksistä tulee vastike, jolla saa päihteitä ja yösijan. Epänormaali muuttuu normaaliksi.
”He eivät tunnista omia rajojaan.”
Hatkalaiset joutuvat myös osaksi huumekauppaa, velanperintää ja kokevat rajuakin väkivaltaa.
Koulukodeissa kaikki koettu näkyy väkivaltaisena käytöksenä ja itsetuhoisuutena.
”Sisäinen kärsimys ja kipu ovat kestämättömiä. Meillä on lapsia, jotka pyrkivät satuttamaan itseään koko ajan esimerkiksi viiltelemällä tai syömällä lasi- ja metalliesineitä”, Kaisa Tammi sanoo.
”Monelle huominen on pimeä. Ei ole kyse yksin siitä, miten palauttaa heidän itsetuntonsa, vaan siitä, miten he ylipäätään näkisivät syyn elää.”
Järjenvastainen laki
Kun lapsi karkaa sijoituspaikastaan, laki velvoittaa työntekijät etsimään häntä ja olinpaikan selvitessä myös hakemaan hänet myös toisilta paikkakunnilta. Laki ei kuitenkaan salli viedä löydettyä lasta autoon edes hihasta kiinni pitäen, jos tämä ei halua lähteä hakijoiden mukaan.
Lastensuojelulaitoksen työntekijät eivät saa kutsua paikalle poliisia, vaan seuraava vaihtoehto on tavoitella lapsen sosiaalityöntekijää. Jos tätä ei tavoiteta, paikalle kutsutaan paikkakunnan sosiaali- ja kriisipäivystys, jolla on oikeus tarvittaessa soittaa poliisille.
Koko tämän ajan lastensuojelulaitoksen työntekijät yrittävät puhumalla saada lapsen, joka yleensä on sekaisin päihteistä, pysymään paikallaan.
”Työntekijät saattavat joutua keskelle päihteiden käyttäjien porukkaa, missä voi olla aikuisia, puukkoja ja pyssyjä.”
Hatkalaisia kuolee joka vuosi.
”Yhteiskunta ottaa vastuun lapsesta, jonka kasvaminen kotona ei jostain syystä onnistu. Laki ei kuitenkaan salli suojella häntä, viedä takaisin turvaan ja pitää siellä. Se on järjenvastaista.”
Turvaton systeemi
Lastensuojelulaki tekee järjestelmän turvattomaksi sekä lapsille että lastensuojelun työntekijöille.
Vähän aikaa sitten poliisi otti kiinni hatkassa olleen, puukon kanssa ryöstöä yrittäneen lapsen. Lapsi oli päihteistä sekaisin ja väkivaltainen, kun koulukodin työntekijät saapuivat häntä hakemaan. Poliisi turvasi siirron kyytiin, mutta sen jälkeen työntekijät olivat omillaan. Lapsi yritti sekopäisellä voimalla satuttaa heitä ja potkia ikkunoita rikki. He olivat suistua tieltä. Välillä tarvittiin poliisi rauhoittamaan tilannetta.
Kaisan mielestä hatkalaisiin pitäisi suhtautua kadonneina henkilöinä, joita viranomaisilla on velvollisuus etsiä.
”Kun kuljetetaan väkivaltaista, päihtymyksestä sekavaa lasta, pitäisi olla lupa sellaisiin työmenetelmiin ja turvallisuusvälineisiin, että kuljettaminen on kaikille turvallista. Todennäköisesti osassa kuljetuksia tarvittaisiin turvallisuuskoulutuksen saaneita työntekijöitä lastensuojeluväen lisäksi. Myös työturvallisuutta laitoksen sisällä pitää parantaa.”
Lastensuojeluun käytetään Suomessa 1,2 miljardia vuosittain. Viiden koulukodin osuus on 35 miljoonaa. Kaisan mielestä rahaa ei välttämättä tarvita lisää, jos toiminta saadaan lainsäädännöllä järkeistettyä.
Puuttuva porras
Valtion viidessä koulukodissa on 107 paikkaa ja kahdenlaisia osastoja. Vaativan hoidon osastoja Kaisa vertaa perinteisiin lastenkoteihin, joissa pyritään mahdollisimman kodinomaiseen asumiseen. Erityisen huolenpidon osastot, ehot, ovat suljettuja. Niihin lapsi voidaan sijoittaa vain, jos hänen arvioidaan vaarantavan joko oman tai toisten hengen tai terveyden. Yksiköihin sijoitetaan neljä lasta kerrallaan.
Eholle sijoitetun lapsen tilannetta arvioidaan 30 vuorokauden ajan. Sen jälkeen lastensuojelulaki sallii pitää hänet siellä maksimissaan 60 vuorokautta. Se on asia, joka on Kaisan mielestä laissa pielessä.
”Näitä lapsia on käytetty hyväksi ja pahoinpidelty. He ovat itsetuhoisia tai ehkä satuttaneet toisia ihmisiä vakavasti, käyttäneet päihteitä kestääkseen elämäänsä tai ovat niistä jopa riippuvaisia.”
Päihteiden käytön ja tuhoisimpien ihmissuhteiden katkaiseminen vie aikaa.
”Aikuiseltakaan mittava elämänmuutos ei onnistu kuukaudessa tai edes kolmessa.”
Erityisen huolenpidon jakso on lastensuojelulaissa rajoitustoimenpide. Kaisan mielestä se pitäisi nähdä hoidollisena toimena. Vaikuttavaan hoitoon tarvitaan minimissään puoli vuotta tai vuosi.
Tällä hetkellä puuttuu myös seuraava porras.
”Suljetusta vankilastakin vapautetaan asteittain.”
Monenlaista onnistumista
2. huhtikuuta 12-vuotias poika ampui koulussa luokkatovereitaan Vantaalla. Yksi kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti. Julkisuuteen nousi keskustelu lastensuojelun tilasta ja uusista keinoista ratkoa sen ongelmia. On esitetty esimerkiksi hybridiyksiköitä, joissa yhdistyisivät lastensuojelu, psykiatria ja erikoispedagogiikka.
Julkisen talouden kehysriihessä on määräraha 20-paikkaiselle yhdistelmäyksikölle.
”Toivottavasti Orpo ja kumppanit eivät kuvittele, että se riittää. Toivon, että lainsäädännöllä annetaan työvälineitä kautta linjan kaikenlaisiin yksiköihin.”
Erityisen huolenpidon paikoille jonossa on jatkuvasti 50–80 lasta. Kaisan mukaan tarvitaan lisäksi miniehoja, joille sijoitetaan neljän sijasta vain kaksi lasta.
”On lapsia, jotka tarvitsevat kuntonsa vuoksi aikuisen olemaan puolen metrin etäisyydelle koko ajan.”
Kaisa toteaa, että koulukodit ovat jo ”yhden sortin yhdistelmä”, joissa tekevät työtä erityispedagogit, psykiatrit, psykologit ja ohjaajat. Lastensuojelulaki tosin estää psykiatrian hoitokeinojen käyttämisen. Väkivaltaista, riehuvaa ja huoneita palasiksi hakkaavaa lasta ei saa rauhoittaa esimerkiksi tilapäisellä lääkityksellä.
Kaisa korostaa, ettei yksikään yhä elossa oleva lapsi ole menetetty tapaus.
Hän kertoo 16-vuotiaasta nuoresta, joka tullessaan koulukotiin pari vuotta sitten ei kyennyt huonovointisuutensa vuoksi avaamaan vihkoa koulupäivän aikana. Sitten hän löysi intohimon kuntosalitreenaamiseen. Saadakseen iltaisin kyydin salille hän keskittyy myös opintoihin.
”Tunneilla kynä sauhuaa. Hänellä on joku ajatus huomisesta.”
Pelkästään päihteiden käytön ja tuhoavien ihmissuhteinen katkaiseminen on jo paljon.
”Onnistumista on tällä alalla sekin, että pidämme nämä lapset hengissä.”