Uusi valvontamaksu rokottaa ravintoloita miljoonilla, muutos astuu voimaan ensi vuoden alussa – Mara: ”Ajoitus on toivoton”

Jaa artikkeli
Ravintoalan uusi valvontamaksu puhuttaa.
Uusi vuosimaksu on sama kaikille siihen velvoitetuille. © iStock
Eduskunta päätti keskellä koronapandemiaa, että ravintoloiden pitää maksaa ensi vuonna uusi valvontamaksu. Ratkaisu syntyi ilman suurempaa hälyä.

Huhtikuussa 2021 hyväksyttiin uusi elintarvikelaki, jonka seurauksena lähes jokaisen ravintolan ja ruokakaupan pitää maksaa vuosittain 150 euron uusi valvontamaksu elintarvikkeiden valvonnasta vastaavalle kunnalliselle viranomaiselle. Maksu astuu voimaan ensi vuoden alussa.

Hallituksen esityksen mukaan lakimuutos merkitsee yhteensä noin 7,6 miljoonan euron tulonsiirtoa elintarvikeyrityksiltä kunnille. Tästä noin 5,2 miljoonaa euroa maksavat ruokaa tarjoilevat yritykset.

Ravintolat maksavat jo nyt niihin tehtävistä tarkastuksista. Esimerkiksi Helsingissä pieni ruokapaikka maksaa tarkastajan käynnistä 160 euroa, vaikka saisi tältä puhtaat paperit.

Ensi vuodesta alkaen ravintolat joutuvat siis pulittamaan uuden vuosimaksun sen päälle, että ne maksavat erikseen itse tarkastuksista.

”Uuden maksun ajoitus heti koronan päälle on toivoton”, sanoo matkailu- ja ravintola-alan etujärjestön Maran varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi.

Elintarvikelaki uudistui ja paikkaa rahavajetta – ”Tiukoilla ovat kunnatkin”

Säännöllistä valvontamaksua valmisteltiin useita vuosia osana elintarvikelain uudistusta. Maksun tarkoitus on paikata kuntien rahavajetta.

Heinäkuussa 2020 Mara vastusti maa- ja metsätalousministeriölle antamassaan lausunnossaan tuolloin vielä vireillä ollutta maksua vedoten siihen, että koronakriisi oli heikentänyt ravintola-alan kannattavuutta.

Maran jarrutukselta tosin söi tehoja se, että hallituksen esityksen mukaan voimassa olleilla maksuilla katettiin vain 12-14 prosenttia elintarvikevalvonnan kuluista. Jo vuoden 2015 hallituksen strategisessa ohjelmassa on linjattu, että yritysten valvonnassa pitäisi siirtyä kohti kustannusvastaavuutta.

”Tämän vuoksi muutoksen tehokas vastustaminen oli vaikeaa”, Veli-Matti Aittoniemi sanoo.

Vuosittainen valvontamaksu meni läpi ilman mainittavaa julkista väittelyä. Helmikuussa 2021 eduskunnan lähetekeskustelussa tuloillaan olevaa elintarvikelakia kiittelivät niin hallituksen kuin opposition edustajat.

Aittoniemikin ymmärtää tarpeen parantaa kuntien rahoitusasemaa.

”Ravintola-ala on koronan vuoksi tiukoilla, mutta tiukoilla ovat kunnatkin”, hän sanoo.

Uusi vuosimaksu on sama kaikille siihen velvoitetuille. Niin pieni kebab-paikka kuin hypermarketti maksavat valvonnastaan 150 euroa vuodessa.

Lue myös: Armeijan arki tehostui – Nämä poikkeuskäytännöt tulivat varuskuntiin jäädäkseen, vaikka pandemiasta päästään

X