Riitta Salin juoksi maailmanennätyksellä suomalaisten sydämiin Roomassa kesällä 1974 – ”Nähdessäni voittoajan olin aivan puulla päähän lyöty”
Tammikuussa Suomen urheilun Hall of Fameen valittu Riitta Salin kertoo urheilumuistoistaan, joista kirkkain on vuonna 1974 Roomassa voitettu EM-kulta.
Riitta Salin toi EM-kultamitalinsa Seura-kerhon nähtäville urheilumuseo Tahtoon.
23-vuotiaan juoksija Riitta Salinin elämä muuttui Italian Roomassa 4. syyskuuta vuonna 1974.
Silloin hän 50,14 sekunnin aikana juoksi ratakierroksen kovempaa vauhtia kuin yksikään nainen milloinkaan aikaisemmin.
EM-kultamitali ja maailmanennätysaika olivat urheiluhullussa Suomessa erittäin iso juttu.
Salinin palattua Suomeen hän huomasi EM-kisamenestyksen muuttaneen ihmisten suhtautumista häneen. Kaupungilla hänen peräänsä katseltiin ja kaupoissa käydessäänkin hän huomasi ihmisten olevan kiinnostuneita siitä, mitä hän ostoskoriinsa keräsi.
”Yhtäkkiä olin hyvin kuuluisa ihminen. Tuli lahjoja ja kutsuja kaikenlaisiin haastatteluihin ja kekkereihin. Valittiin muun muassa vuoden suomalaiseksi ja vuoden naiseksi. Presidentti Kekkonen kutsui presidentinlinnaan ottamaan vastaan vuoden urheilijan palkintoa.”
Salin sanoo 400 metrin valikoituneen aikoinaan hänen päälajikseen siksi, ettei hän ollut riittävän nopea lähtemään telineistä lyhyemmille matkoille.
”Olin hidas lähtemään telineistä, joten oli pakko valita sellainen laji, jossa lähdön merkitys ei ollut aivan niin ratkaiseva. Nopeuskestävyyteni sopi hyvin 400 metrin matkalle.”
Juoksutaktiikaksi valikoitui Roomassa sama, jonka hän valitsi aina. Se tarkoitti, että kovaa heti alusta saakka.
”Takasuoralla vauhti on kyettävä pitämään yllä rennolla tavalla. Oma bravuurini tuli esiin siinä 170-200 metriä ennen maalia, jolloin kykenin puristamaan vielä kaiken jäljellä olevan likoon. Sillä tultiin maaliin asti.”
Moni Salinin lähipiirissä osasi odottaa kovaa suoritusta Roomassa, sillä koko vuosi 1974 ennen syyskuun EM-kisoja oli Salinille kovaa tuloskehitystä.
Ensin hänen henkilökohtainen ennätyksensä rikkoontui Oslossa juostuissa kansainvälisissä kisoissa, sitten Kalevan kisoissa ja lopuksi vielä Suomi-Ruotsi-maaottelussa.
”Koko vuosi oli nousujohteinen. Olin saanut olla edeltävän harjoituskauden terveenä. Toisaalta oli varmaan hyväksi, etten ehtinyt liikaa ajatella urheilua, sillä keväällä valmistuin Suomen Liikemiesten kauppaopistosta, josta ei saanut urheilun vuoksi yhtään löysää. Enemmän ne tentit pyörivät päässä.”
Treeniä miesten kanssa
Salin on tyttönimeltään Hagman, naimisiin hän meni aitajuoksija Ari Salinin kanssa vuonna 1971.
Riitta Salinin huippuaikoina hänen valmentajinaan olivat oma aviomies Ari sekä päävalmentajana Tapani Ilkka, joka muistetaan paitsi 400 metrin juoksija itsekin sekä entisenä Suomen Olympiakomitean puheenjohtajana.
Harjoituksissa Riitan ja Arin kanssa pinkoi kaksi muutakin maajoukkuejuoksijaa. Riitta katsoo, että treenaaminen miesten kanssa oli yksi avain tekijä siihen, että hän pystyi nousemaan vuonna 1974 maailman parhaaksi naisten 400 metrin juoksijaksi.
”Kanssamme samassa porukassa harjoittelivat Ossi Karttunen ja Stig Lönnqvist, kyllä ne pojat pitivät minulle kovaa vauhtia. Kotona olin tietysti tottunut elämään kahden urheilevan veljen välissä, joten käytännössä sai aina harjoitella miesten kanssa. Olen kokenut sen ehdottomasti eduksi.”
Salinin lapsuudenkoti oli hyvin urheilullinen. Riitan äiti Eva Hagman oli pesäpalloilija ja isä Nils Hagman monipuolinen urheilija, valmentaja ja järjestöjohtaja. Riitalla on kaksi veljeä, joista Matti Hagmanista (1955-2016) tuli ensimmäisiä suomalaisia NHL-pelaajia sekä niin HIFK:n kuin Leijonienkin pelaajalegenda.
”Urheilu kuului kiinteästi perheemme arkeen. Tuskin olisin urheilija, jos vanhempani olisivat olleet toisenlaisia. Automatkalle kun lähdettiin, saatettiin pysähtyä matkan varrella jossain urheilukentällä. Siellä vedettiin ratakierroksia. Äiti otti aikaa ja isä huusi ohjeita.”
Seuratasolla Salin edusti Viipurin Urheilijoita, jonka puheenjohtajana Nils toimi vuosien ajan.
”Se oli perheellemme hyvin tärkeä seura, sillä isä ja äiti olivat Viipurista kotoisin.”
Maailmanennätyspäivä Roomassa
Riitta Salin muistaa 50 vuoden takaisen finaalipäivän hyvin.
Seitsemänneltä radalta lähtenyt Salin niin sanotusti ”varasti” lähdössä ensimmäisellä kerralla, joten toinen täytyi ottaa mahdollisimman varman päälle.
”En tosin edelleenkään tunnusta varastaneeni, mutta silloin se pantiin minun kontolleni. Kun olin hidas lähtijä muutenkin, niin periaatteessa ei ainakaan ollut riskiä varaslähdön uusiutumisesta.”
Länsi-Saksan Rita Wilden oli kahdeksannella radalla, ja lähti startista koko joukon kärkeen.
”Katsoin hetken, että herranjestas, tuon perässä en pysy. Mutta kahdensadan metrin kohdalla oma vahvuuteni pääsi esiin, ja huomasin, että saavutan hänet.”
Muista kilpailijoista Salin ei tiennyt mitään ennen loppusuoraa.
”Loppusuoralla ymmärsin, että voimat riittävät maaliin asti. Kuulin, miten tutut huusivat katsomossa, että käytä käsiä.”
Maaliviivalla kello pysähtyi sensaatiomaisesti aikaan 50,14.
”Vasta juuri ennen maalia tiesin, että voitan kisan. Nähdessäni voittoajan, olin aivan puulla päähän lyöty.”
Voiton hetki oli tunteikas, ja urheiluvalokuvaaja Hannu Lindroos ikuisti tunnelmat nappaamalla Salinista kuvan, joka myöhemmin valittiin vuoden urheilukuvaksi.
Kuvassa onnesta häkeltynyt Riitta Salin on sulkenut silmänsä ja nostaa käsiään kohti kasvojaan.
”Se oli maailmanennätys ja varmasti minulle urheilijana täyttymyksen hetki.”
Pian voittonsa jälkeen Riitta Salin käveli radalta pukuhuoneeseen, koska tuohon aikaan ei ollut tavallista, että urheilija voittonsa jälkeen lähtisi kunniakierrokselle tai esimerkiksi heiluttaisi maansa lippua.
”Hetki siinä lehdistön edessä poseerattiin ja pikkuhiljaa siitä olikin palkintojenjako.”
Ristiriitainen hopea
Mestaruuden ja maailmanennätyksen jälkeen Salinilla oli yksi vapaapäivä, jonka jälkeen juostiin 4 x 400 metrin viestikilpailu. Kaikkiaan se oli alkuerät huomioiden Salinin viides startti neljällesadalle kuuden päivän aikana.
Marika Eklund aloitti Suomen viestin, toisena Mona-Lisa Pursiainen ja kolmannella osuudella Pirjo Wilmi. Ankkurina oli Salin. Hän muistelee saaneensa viestikapulan toisena.
”Kahdensadan metrin kohdalla lähdin ohittamaan Itä-Saksan Ellen Streidtiä, mutta hän pesi minut loppusuoralla. Varmaan minulla alkoi startit jo siinä vaiheessa painaa jaloissa.”
Maalissa Eklund, Vilmi ja Pursiainen riemuitsivat hopeasta, mutta Salin oli pettynyt.
”Kyllä me kultaa odotimme. Minun olisi pitänyt odottaa pikkuisen kauemmin, ennen kuin lähdin ohittamaan.”
Jumppaa joka aamu
Riitta Salin kertoo olleensa yhdeksän vuotta eläkkeellä. Sitä ennen hän teki pitkän uran autoalan viestintä- ja pr-tehtävissä johtajana.
”Urheilu antoi ehdottomasti eväitä työelämään. Aloitin vuonna 1980 työt Fordilla viestintäsihteerinä. Koin, että olin ollut niin paljon tekemisissä median kanssa, että paikka olisi minulle sopiva. Välillä olin töissä muillakin automaahantuojilla, mutta eläkkeelle jäin jälleen Fordilta.”
Nykyään hänen arkirutiineihinsa kuuluvat vesijuoksu, kuntopyöräily, kävelylenkit, kuntosali ja joka aamu noin 40 minuutin aamujumppa. Se näkyy hyvinvointina. On helppo uskoa, että Salin pärjäisi edelleen hyvin 20 vuotta nuorempien urheilukisoissakin.
400 metrin Suomen ennätys on ollut Salinin nimissä nyt viisikymmentä vuotta. Hän toivoo näkevänsä päivän, jolloin joku rikkoo hänen ennätyksensä.
”Toivottavasti aika saadaan rikottua vielä minun elinaikanani. Se on toiveeni, ja ainakin meillä on ollut paljon lupaavia tyttöjä. 400 metriä on kyllä kova laji ja harmittavasti monella on ollut loukkaantumisia, mutta olen luottavainen, että joku sen ajan vielä rikkoo.”
