Saako vanhusten palvelutaloissa järjestää myyntiesittelyitä? – ”Se on asukkaiden koti, eikä mikään markkinatori”

Vanhukselta veloitettiin liikaa hyllystä, jonka myi palvelutalossa vieraillut yritys. Palvelutaloihin ei saa tulla myymään ilman henkilökunnan lupaa, mutta väärinkäytöksen riski on silti olemassa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Myyntiesittelyt helpottavat ja piristävät liikuntarajoitteisten vanhusten arkea.

Vanhukselta veloitettiin liikaa hyllystä, jonka myi palvelutalossa vieraillut yritys. Palvelutaloihin ei saa tulla myymään ilman henkilökunnan lupaa, mutta väärinkäytöksen riski on silti olemassa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Lotta Sillanmäki

Turussa sijaitsevan palvelutalon asukas tilasi asuntoonsa hyllyn. Huonekalu tehtiin mittatilauksena ja asennettuna.

Laskun summaksi tuli 590 euroa. Vanhuksen tyttären mielestä hinta oli kohtuuton vaatimattomasta avohyllystä ja toteutuneesta palvelusta.

Aiheesta tehty Facebook-päivitys levisi nopeasti, mutta on nyt poistettu, kuten myös myyjän tekemä vastine. Yritys myönsi tehneensä virheen hinnoittelussa ja lopulta kauppa purettiin.

Huonekaluliikkeen toimitusjohtaja kertoi vastineessa, että ennen hyllyn myyntiä palvelukodissa oli järjestetty tuotteiden esittelytilaisuus.

Yritys on järjestänyt vastaavia esittelytilaisuuksia myös muissa palvelukodeissa.

Laki ei estä palvelutaloissa markkinointia, sanoo kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies Iltalehdelle.

Turun kaupungin ikäihmisten palveluista kerrotaan, että kaupungin palvelukodeissa ei tällaisia tilaisuuksia järjestetä, joten myyntiesittelyitä on todennäköisesti pidetty yksityisissä palvelukodeissa.

Ikäihmisten palveluiden listauksen mukaan Turussa on ainakin 47 yksityistä palvelutaloa. Osa palvelutaloista on suurten terveysalan yritysten ylläpitämiä.

Käytännöt vaihtelevat palvelutalojen välillä. Kaikilla on kuitenkin lähtökohtana, että ilman henkilökunnan lupaa ei palvelukotiin voi tulla markkinoimaan tuotteita tai palveluita.

”Esittelytilaisuudet piristävät monen arkea”

Yksi suurista asumis- ja hoivapalveluita tarjoavista yrityksistä on Esperi Care, joka tarjoaa tehostettua palveluasumista jatkuvaa tukea tarvitseville henkilöille.

Viestintäpäällikkö Jasmin Ellik kertoo, että osa asukkaista on muistisairaita ja edunvalvonnan alaisia, eivätkä siten kykene itsenäisiin päätöksiin.

”Useimmissa hoivakodeissamme paikallinen kampaamo- ja parturipalveluita tai jalkahoitoja tarjoava yritys tuottaa palveluita asukkaillemme.”

Asukkaiden omaiset ja edunvalvojat tilaavat näitä palveluita hoitajien kautta. Toisinaan järjestetään myös vaatteiden ja kenkien esittelytilaisuuksia, joista on kerrottu omaisille.

”Näissä esittelyissä ovat aina hoitajat mukana ja heillä on tieto siitä, mitä omainen tai edunvalvoja on valtuuttanut asiakkaalle hankkimaan.”

Tehostetun palveluasumisen lisäksi Esperi Care omistaa Saga-palvelukoteja hyväkuntoisille vanhuksille.

”Sagan palvelutalojen asukkaat ovat pääosin itse hoivapalvelunsa ja vuokransa maksavia, hyväkuntoisia ja omatoimisia senioreita.”

Palvelutaloissa käy yleensä pitkään yhteistyötä tehneitä yrityksiä esittelemässä vanhuksille suunnattuja tuotteita tai palveluita. Yritykset tarjoavat esimerkiksi seniorivaatteita, hyvinvointipalveluita tai kodin sisustusratkaisuja.

Tyttären mukaan omaisille ei kerrottu etukäteen, että palvelukodissa pidetään myyntiesittelyitä.

Pääosin hän on tyytyväinen palvelukotiin, jossa hänen isänsä asuu.

”Hoidossa ei ole mitään valittamisen aihetta. Turhaa kuitenkin päästää kaiken maailman kaupustelijoita vanhusten kimppuun.”

Saga-palvelukotien liiketoimintajohtaja Heini Pirttijärvi sanoi Iltalehdelle, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun heidän palvelutalonsa asukas on tyytymätön myyntiesittelyä pitäneeseen yritykseen.

Saga Caren mukaan liikuntaesteiset asukkaat arvostavat sitä, että palvelu- ja tuote-esittelyt tuodaan heidän luokseen.

”Esittelytilaisuudet piristävät monen arkea”, Ellik kertoo.

Tuote-esittelyjä pitävät yritykset ovat aina palvelutalon johtajan hyväksymiä. Jos Saga Care palvelutalon asukkaalla on edunvalvoja, häneen ollaan yhteydessä aina asukkaan puolesta.

Mehiläinen ja Pihlajalinna eivät yleensä salli tuotteiden myyntiä tiloissaan

Pihlajalinnan tehostetun palveluasumisen yksiköihin ei saa tulla kukaan ulkopuolinen kaupustelemaan tai markkinoimaan tuotteitaan.

Varsinais-Suomen tehostetun palveluasumisen palvelupäällikkö Sirkku Haaranen kertoo, että tapauskohtaista harkintaa voidaan käyttää.

Poikkeuksia linjaukseen ovat esimerkiksi tiernapojat tai muut musiikkiesitykset.

”Yleensä yksikkö maksaa esityksen palkkion, mutta joskus läheiset ovat voineet lisäksi pientä tai vapaaehtoista maksua vastaan pyytää esiintyjät laulamaan erikseen vielä omalle läheiselleen.”

Jos palvelukodin asukas haluaa hankkia jotain suurempaa ja kalliimpaa, yksiköstä ollaan aina yhteydessä läheisiin tai edunvalvojiin.

”Asukkailla on yleensä pieniä summia omaa rahaa, ja sitä käytetään torikahveihin, kampaajalle, jalkahoitoon sekä muihin arkeen liittyviin pieniin tarpeisiin”, Haaranen sanoo.

Mehiläisen viestinnästä kerrotaan, että heidänkään palvelukodeissa ei sallita ulkopuolisten yritysten pitämiä myynti- tai esittelytilaisuuksia. Varsinais-Suomen alueen palvelujohtaja Hanna Voutilainen Mehiläisen hoivapalveluista vahvistaa asian.

Hoitaja on mukana ostoksia tehdessä

Attendon viestintäpäällikkö Krista Lamminen kertoo sähköpostilla, että heidän palvelutaloissaan Turussa tai sen lähialueilla ei ole käynyt huonekalukauppiaita.

”Hoivakotiin muuttaessaan ikäihmiset saavat sairaalatasoisen sängyn meiltä, mutta muut haluamansa huonekalut he tuovat kotoaan, jotta kodikkuus ja tuttuus säilyvät myös uudessa ympäristössä.”

Huonekalukauppiaiden sijaan Attendon Turun alueen hoivakodeissa käy sovitusti kerran tai kaksi vuodessa vaate- ja kenkäkauppiaita, jotka ovat ennalta tuttuja.

”Omaisia informoidaan myös etukäteen asiasta ja kysytään, voiko asukas ostaa itselleen vaatteen tai kengät, jos tarvetta on. Osalla on myös omainen mukana valitsemassa tuotetta.”

Käytäntönä on, että hoitaja on läsnä ostotilanteessa.

Vaate- ja kenkäkauppiaiden vierailua perustellaan sillä, että kaikki asukkaat eivät pääse enää itse kauppaan ostoksille, mutta mielellään valitsevat omat vaatteensa ja jalkineensa.

”Kenkäkauppias myy muun muassa terveyskenkiä ja ikäihmisille sopivia jalkineita, jotka hoivakodissa on todettu turvallisiksi”, Lamminen kertoo.

Myös Attendon hoivakotien työntekijät ovat ostaneet työjalkineita näiltä kauppiailta.

Myyntitilanteissa on aina väärinkäytöksen riski

Turun lähimmäispalveluyhdistyksen ylläpitämällä Kotikunnaalla on viisi palvelutaloa. Niissäkin voi käydä sovitusti tuttuja ja turvallisiksi todettuja vaatemyyjiä, koska ostoksilla käyminen on monille vanhuksille vaikeaa.

”Tilaisuuksista sovitaan aina erikseen, eikä kukaan tule myymään ilman johdon lupaa”, kertoo toiminnanjohtaja Pilvi Heiskanen.

”Mitään ei pakkomyydä tai tyrkytetä, koska se on asukkaiden koti, eikä mikään markkinatori.”

Heiskanen kuitenkin myöntää, että väärinkäytöksen riski on olemassa, kun joku ulkopuolinen tulee myymään tuotteitaan.

”Pyrimme omalta osaltamme varmistamaan, että kauppiaat ovat luotettavia, eikä meillä ole tähän mennessä ollut ongelmia myyjien ja asukkaiden välillä.”

Vaatemyyjien lisäksi palvelutaloissa on myyty esimerkiksi marjoja ja karkkeja. Heiskasen mukaan kalliita tuotteita, kuten huonekaluja ei heidän palvelutaloissaan ole myyty.

”Meillä on paljon muistisairaita henkilöitä, niin haluamme varmistaa, ettei heitä voida käyttää hyväkseen.”

Osa asukkaista kykenee toimimaan täysin itsenäisesti, joten heidän ostoksiinsa ei voi puuttua.

Kotikunnas pyrkii kuitenkin pitämään huolen kaikille turvallisesta ympäristöstä markkinoinnin suhteen.

X