Saimaannorppien määrä kasvaa, mutta poistuuko se ikinä uhanalaisten listoilta?

Saimaannorppien pesintä onnistui odotettua paremmin, mutta ilman ihmisten apua eläin ei edelleenkään selviäisi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Hienoja uutisia: saimaannorppien määrä kasvaa – mutta tuleeko olemaan aina uhanalainen?

Saimaannorppien pesintä onnistui odotettua paremmin, mutta ilman ihmisten apua eläin ei edelleenkään selviäisi.
(Päivitetty: )
Teksti:
Joni Hildén

Saimaalta kuuluu iloisia uutisia. Uusien laskelmien mukaan alueella asuisi 410 norppaa, kun vuosi sitten määräksi arvioitiin 380–400 norppaa.

Saimaannorpan suojelustrategiaksi oli asetettu vuoteen 2025 mennessä 400 yksilöä ja tuo tavoite saavutettiin etuajassa.

”Verkkokalastuksen rajoittaminen on ollut se merkittävin syy kannan nousemiseen”, sanoo Maailman Luonnon Säätiön WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen.

”Verkkokuolemat ovat vähentyneet ja syntyneet kuutit ovat säilyneet hengissä paremmin. Tämän seurauksena lisääntymiskykyisten yksilöiden määrä on kasvanut.”

Pesäkinokset turvaavat saimaannorppien kannan kasvua

Kuutteja syntyi tänä vuonna vähemmän kuin viime vuonna.

Saimaannorppien suojeleminen aloitettiin 1970-luvulla. © JUHA TASKINEN/LEHTIKUVA

Ilmaston lämmetessä, kun Saimaan jäätiköille ei talvella automaattisesti kerry kinoksia, vapaaehtoiset norpanpesinnän auttajat ovat erityisen tärkeitä. Norppien vastasyntyneet kuutit tarvitsevat pesiensä suojaksi lumipeitettä.

”Ilman vapaaehtoisten ihmisten osallistumista apukinoksien kolaamiseen, kannan kasvu olisi todennäköisesti katkennut ja pahimmassa tapauksessa romahtanut. Jos kuutit syntyisivät paljaalle jäälle, suurin osa niistä menehtyisi”, Luukkonen kertoo.

Norpan suojeleminen aloitettiin 1970-luvulla. Vuonna 1979 hylkeitä uiskenteli Saimaalla vain sata. Työ ei silti ole vielä tehty, WWF varoittaa.

”Suojelutoimet ovat olleet onnistuneita ja tämä oli hyvä välitavoite. Lopullinen tavoitteemme on saada saimaannorppa pois uhanalaisten listalta. Siihen on toki pitkä matka”, Luukkonen toteaa.

Milloin saimaannorppa ei ole enää uhanalainen?

Tällä hetkellä norpat kuuluvat erittäin uhanalaisten eläinten listalle, koska lajia esiintyy ainoastaan Suomessa, Saimaalla ja kanta on pieni.

Jari Luukkosen mukaan ei ole yksiselitteistä määrää, milloin laji ei olisi enää uhanalainen.

”On olemassa kansainvälinen järjestelmä, jolla lajien uhanalaisuuksia arvioidaan. Siihen täytyy tutkijoiden ottaa kantaa, montako yksilöä se tarkoittaa. Siihen vaikuttaa muutkin kuin yksilömäärät”, Luukkonen opastaa.

Synnyttävien naaraiden määrä on myös tärkeä lajin säilymiselle.

”Muistaakseni se määrä on 250. Siitä emme ole kovin kaukana”, Luukkonen iloitsee.

Jos vielä 1900-luvun alussa norppa koettiin kalastajien saaliita ryöstäväksi pedoksi, josta piti päästä eroon, nyt hylkeen elämää seurataan jopa WWF:n riistakameraseurannan avulla.

”Tietoisuus norpasta on lisääntynyt entisestään Norppaliven ansiosta. Suurin osa suomalaisista tunnistaa siinä esiintyneen Pullervo-norpan nimeltä”, Luukkonen myhäilee.

Lue myös: Tiesitkö?  Saimaannorppa lienee maailman älykkäin norppa

X