Vuosikymmenien peliriippuvuus vei Sannan vararikon ja itsemurhan partaalle: ”Veikkaus on perkele, suoraan sanottuna”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Peliriippuvuus on kavalaa. Se ajoi Sannan itsemurhan partaalle.
© iStock
Viisikymppisen Sannan peliriippuvuus alkoi parikymmentä vuotta sitten. Pelaamisen aiheuttamat vauriot ovat vakavia, mutta ne eivät näy päällepäin. Puheessa toistuu omien tekojen aiheut­tama häpeä.

Äiti hymyilee ja vilkuttaa tyttärelleen eskarin portilta. Sitten hän kääntyy ja lähtee kävelemään kohti kaupungin keskustaa.

On varhainen aamupäivä, Matkahuollon kahvilassa on väljää. Nainen suuntaa askeleensa tuttuun nurk­kaukseen, siihen samaan, johon hän saapuu aina.

Kaikki tiet johtavat nykyään tänne.

Nainen syöttää peliautomaattia kolikoilla, katselee hedelmäpelin pyöriviä rullia. Hyvänolontunne täyttää mielen. Juuri nyt ei tarvitse ajatella mitään. Ei rintasyöpää tai miestä, joka on pitkäaikaistyötön. Asuntovelkaa tai liian ahdasta asuntoa, jonka seinät kaatuvat päälle.

Pimpeli pom, lisää kolikoita.

Iltavuoron alkuun on vielä monta tuntia.

Mustekalan vatsassa

”Siitä alkoi se kierre, se valheiden verkko”, Sanna sanoo nyt.

Hän on viisikymppinen nainen, jonka peliriippuvuus alkoi parikymmentä vuotta sitten. Pelaamisen aiheuttamat vauriot ovat vakavia, mutta ne eivät näy päällepäin. Puheessa toistuu omien tekojen aiheut­tama häpeä. Se on niin vahva, ettei Sanna halua kertoa oikeaa nimeään julkisuuteen.

”Tämä sairaus on kuin mustekala. Sen lonkerot ulottuvat kaikkialle.”

Alussa pelaaminen oli hänelle vain harmiton pikku pako arjesta. Parissa vuodessa tilanne eteni kuitenkin pisteeseen, jossa Sanna kulutti puolet palkastaan peliautomaatteihin. Hän makseli velkojaan luottokortilla. Ja kun limiitit paukkuivat, hän otti pankista lainaa. Ja sitten taas lisää, yhteensä satatuhatta euroa.

Hedelmäpelin pyörivät rullat olivat kuin mustaa magiaa. Häviämisen aiheuttama häpeä esti Sannaa analysoimasta, mitä hänelle tapahtuu.

”Syytin itseäni. En ole siellä, missä minun pitäisi olla. Valehtelen, tärvään rahaa. Ja olen vielä niin hemmetin tyhmä, että teen näin. Ihan kuin menisin neljän ruuhkassa seisomaan keskelle moottoritietä ja kokeilemaan, ajaako rekka mun yli.”

Peliriippuvaiselle ei riitä päävoitto

Riippuvuuden oireisiin kuului, ettei Sannalle riittänyt päävoitto.

”Kun pelaa sillä tasolla kuin minä pelasin, se päävoitto olisi pitänyt voittaa 17 kertaa.”

Siksi lopputulos oli joka päivä sama: kaikki voittorahat oli syötetty takaisin automaattiin.

Mitä enemmän aikaa ja rahaa ”uuteen harrastukseen” paloi, sitä monimutkaisempia valheita miehelle ja ystäville oli kerrottava. Mukaan astui musertava itseinho. Uuvuttavat ylityöt, jotka ajoivat burn outin partaalle. Yölliset heräämiset kylmään hikeen. Hirveä morkkis, jonka aikana Sanna saattoi juoda useita päiviä putkeen.

”Veikkaus on perkele, suoraan sanottuna.”

Kaikki nämä vuodet häpeä on estänyt Sannaa puhumasta tai hakemasta apua. Tämä on ensimmäinen kerta, kun hän puhuu peliriippuvuudestaan perheen ulkopuolelle. Näitä asioita hän ei kertonut edes terapeutille sen jälkeen, kun oli yrittänyt itsemurhaa.

Lue myös: Miksi rahapelit koukuttavat? Miten peliriippuvuutta voidaan hoitaa? Näin vastaa asiantuntija

Runsans prosentti suomalaisista kärsii peliriippuvuudesta, joka on luokiteltu sairaudeksi.

© Anu Nieminen / Otavamedia

Suomessa on 50 000 peliriippuvaista

Suomalaisessa pelimonopolissa on sisäänrakennettu ristiriita: sen julkilausuttu päämäärä on ehkäistä ja vähentää ongelmapelaamisesta aiheutuvia haittoja. Samaan aikaan järjestelmä tuottaa yhteiskunnalle miljardi euroa vuodessa. Tuottoa ei tule, jos ihmiset eivät pelaa.

Ja toiset pelaavat enemmän kuin toiset.

Suomessa arvioidaan olevan 124 000 ongelmapelaajaa. Heidän kokemansa ongelmat eivät aina liity rahaan. Mukana voi olla myös häpeää, yksinäisyyttä tai erilaisia ajankäytön haasteita. Viime keväänä valmistunut THL:n erikoistutkija Anne Salosen tutkimus vahvistaa tätä näkemystä suomalaisten ongelmapelaamisesta: vuonna 2017 pelaajien kokemat tunnetason haitat nousivat ensimmäistä kertaa koettujen taloudellisten haittojen edelle.

Mutta kun rahapelaamista käsitellään yhteiskunnallisena ongelmana, on tärkeä puhua nimenomaan rahasta. Ja silloin yksi ryhmä tarvitsee selvästi enemmän tukea kuin muut.

Tähän ”prosenttijengiin” kuuluu noin 50 000 suomalaista.

”Todennäköinen peliriippuvuus on 1,5 prosentilla pelaajista”, Anne Salonen sanoo.

Peliriippuvuus on ongelmapelaamisen vakavin muoto. Sen taustalta löytyy samankaltaisia perinnöllisiä tekijöitä kuin alkoholismissa. Geenit lisäävät alttiutta sairastua. Pakonomaisesta pelaamisesta aiheutuu vakavaa taloudellista haittaa ja monia muita ongelmia. Pelaamisen hallinta ei onnistu. Kuiville pääsy on mahdollista, mutta retkahdukset ovat yleisiä.

Sinivalkoisen pelimonopolin pirullinen ongelma on siinä, että Veikkauksen tuotot lepäävät raskaasti Sannan kaltaisten himopelaajien varassa. Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen (THL) arvion mukaan viisi prosenttia pelaajista tuo puolet Veikkauksen tuotoista. Tämä kuuma ryhmä pitää sisällään 60 000 ihmistä, joilla on peliongelma.

Luku on epämiellyttävän lähellä peliriippuvaisten määrää.

Peliriippuvuus oireilee monin tavoin – Näin peliriippuvaisen mieli toimii:

 Se bongaa mainosten joukosta automaattisesti kaikki pelit, rahalaitokset ja pikavipit.

 Se rekisteröi jokaisen ruokakaupassa olevan pelikoneen ja sen ääreen pysähtyneen ihmisen. Heille ei koskaan puhuta. Mutta pää kääntyy heti, kun koneelta kuuluu kilinää.

 Jos peliyhtiö ilmoittaa, että päivittäinen luottoraja on tuhat euroa, peluri ottaa tuhat euroa. Jos pikavippiä saa tekstarilla viisi tonnia, peluri ottaa sen. Hän ottaa aina maksimit.

 Kun ahdistaa, peliriippuvaisen päähän syttyy automaattisesti ajatus: kuinka kiva olisikaan pelata.

 Peliriippuvaisen ajatukset pyörivät usein edellisissä ja tulevissa peleissä.

Peliriippuvuus ajoi umpikujaan – Valheiden verkko repeää

Vähitellen peliriippuvuus ajoi Sannan umpikujaan. Valheiden verkko repesi ensimmäistä kertaa vuosituhannen vaihteessa, kun hän joutui pyytämään isältään lainaa pelivelkojen maksuun.

Ei Sanna isälleen kaikkea kertonut. Ja hän vannotti, ettei puolisolle saisi kertoa mitään.
”Muistan vieläkin isän vihan ja halveksunnan: virheitä saa tehdä, mutta samaa virhettä ei pitäisi toistaa.”

Ripityksen jälkeen Sanna lopetti pelaamisen.

”Pari viikkoa siinä ehkä meni, kuukausi maksimissaan. Se oli kai vähän sama kuin alkoholistilla. Viikkokin on pitkä aika olla kuivilla.”

Sitten hän palasi pelikoneelle. Pari vuotta vierähti kikkaillessa, kunnes 2004 pankin lainahanat kuivuivat.

Edessä oli totuuden hetki. Sannan oli kerrottava miehelleen, että hänellä on peliongelma – ja 40 000 euron velat.

Totuuden esilletulo johti rajuihin perheriitoihin. Samana kesänä Sanna yritti tehdä itsemurhan perheen kesämökillä.

”Musta tuntui, että olin sössinyt kaiken. Kippasin pilleripurkin.”

Puoliso souti mökiltä mantereelle, jossa odottava ambulanssi vei tajuntansa menettäneen Sannan sairaalaan vatsahuuhteluun.

Edes itsemurhayritys tai sitä seurannut pitkä terapiajakso eivät kuitenkaan katkaisseet pelikierrettä.

”En luottanut terapeuttiin, joten en kertonut hänelle mitään. Villakoiran ydin jäi selvittämättä.”

Seuraavat vuodet olivat pariskunnalle vaikeita. Puoliso teki ylitöitä maksaakseen pois Sannan pelivelkoja. Liika rasitus johti selkäleikkaukseen ja pitkiin sairauslomajaksoihin.
Koko ajan niskassa kalvoi epäily: jatkuuko Sannan pelaaminen?

”Joka kerta kun lähdin ruokakauppaan tai lenkille, mies katsoi sekuntikellosta missä olin ollut. Kotona odotti tenttaus: Mikä unohtui? Mitä piti palata hakemaan?”, Sanna sanoo.

Kaikkein pahinta oli, että epäilyt osoittautuivat myöhemmin aiheellisiksi. Uutta velkaa tuli vielä ainakin toiset 40 000 euroa.

Lue myös: ”Nettikasinoissa peliriippuvuus syveni” – Rahapeleihin koukuttunut Mika, 36, pelasi netissä yötä päivää

Toipuva psykopaatti

Peliongelmien pitkittyessä Sanna alkoi tunnistaa itsessään psykopaattisia piirteitä.

”Toisten ihmisten huolesta huolimatta teet juuri niin kuin sinä itse haluat. Tiedät, että olet koko ajan ampunut toista ihmistä häikäilemättä nilkkaan.”

Jossain vaiheessa Sanna sai tietää, että myös hänen veljellään oli 100 000 euron pelivelat. Vanhemmat pelastivat poikansa, tytär sai selvitä omillaan. Katkeruuden värittämät perheriidat ovat jatkuneet näihin päiviin saakka.

Tietoisuus perheen huonosta rahatilanteesta kuormittaa Sannan ja hänen miehensä välejä. Ilman Sannan pelivelkoja perhe olisi velaton ja rahaa jäisi myös kaikkeen muuhun, esimerkiksi hankintoihin lapsenlapsille.

Sanna on pyrkinyt selvittämään asiat kotona. Hänen oma selityksensä on, että miehen työttömyys ja sairastelu ovat ajaneet häntä ahdistukseen ja pelikoneille.

”Olen miettinyt, olisinko itse antanut anteeksi. Arvostan miestäni suuresti. Riitojen kautta hänelle on ehkä tullut ymmärrys, että olen yrittänyt korjata joitain asioi­ta väärällä tavalla. Mä olen äärettömän hyvä hoitamaan ongelmia. Mutta oman ahdistuksen hoitokeinot ovat huonot.”

Vasta viimeiset viisi vuotta Sannan tilanne on ollut kontrollissa. Lapsenlapset ja uusi mukava työpaikka ovat tuoneet elämään tasapainon.

Silti Sanna ei vieläkään koe olevansa kuivilla. Esimerkiksi viime keväänä perhepiirissä oli monenlaisia terveysongelmia. Sanna kantoi muiden ihmisten huolia harteillaan.

”Silloin mulle tuli tunne: kuinka kiva olisi taas pimputtaa jotain peliä.”

X