Seppo Kääriäinen jättää hyvästit Arkadianmäelle: ”Tulen varmasti seuraamaan intensiivisesti politiikkaa, mutta en ala roikkua tässä eduskunnan liepeillä”

Kansanedustaja Seppo Kääriäisen poliittisesta urasta jäi puuttumaan se ”viimeinen napsu” – ja hyvä niin, sanoo eduskunnan jättävä vanhempi valtiomies.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Helsinki on Seppo Kääriäisen mielestä muuten hieno kaupunki, mutta jossakin on aina työmaa. ”Se hermostuttaa!”

Kansanedustaja Seppo Kääriäisen poliittisesta urasta jäi puuttumaan se ”viimeinen napsu” – ja hyvä niin, sanoo eduskunnan jättävä vanhempi valtiomies.
(Päivitetty: )
Teksti: Milla Ollikainen

Eduskuntatalon edustalla käy kova kolke jo aamuvarhaisella, kun Kansalaistorin laidalle rakennetaan uutta Oodi-kirjastoa.

Seppo Kääriäinen, 70, toteaa, että hänen kansanedustajavuosiensa aikana näkymä Eduskuntatalon portailta on täysin muuttunut – oikeastaan vain Mannerheimin patsas on jäljellä. Helsinki on Kääriäisen mielestä muuten hieno kaupunki, mutta jossakin on aina työmaa.

”Pidän siitä, että joskus tulee valmista. Se on suurten kaupunkien ongelma, että aina on jotakin keskeneräistä. Se hermostuttaa!”

Siksi silmä lepää Eduskuntatalossa, kansanvallan monumentissa, joka on sentään seissyt tolpillaan melkein 90 vuotta.

Talon sisällä on kuitenkin jo jonkin aikaa tapahtunut asioita, jotka myös hermostuttavat vanhempaa valtiomiestä.

”Suomessa poliitikkojen ja päättäjien pitäisi aika vakavalla tavalla keskustella, että miten me pidämme huolta omasta kansanvallastamme ruohonjuuritasolla, niin että kansalaisten ja päättäjien välillä säilyy tietty luottamuksellinen suhde ja kunnioituksen väre. Ihan ihmisyyden näkökulmasta.”

Pettymys politiikan nykymenoon ei kuitenkaan ollut suurin syy jättää eduskunta. Kääriäinen on ollut työelämässä viisikymmentä vuotta, josta kolmekymmentä eduskunnassa. Sikäli lopetuspäätös on hänen mielestään aivan luonnollinen.

Eturivistä tarkkailijaksi

Tänäkin aamuna Seppo Kääriäinen on herännyt viiden aikoihin, juonut kupin kahvia ja alkanut kirjoittaa. Kaikki uudet ajatukset syntyvät aamulla, hän sanoo.

Se tuskin tulee muuttumaan sittenkään, kun Kääriäinen herää arkeen Itä-Helsingin sijasta kotonaan Iisalmen Kirmalla. Lapsuuden kotitila on ollut Kääriäisen nimissä 1980-luvun lopulta lähtien.

Muistelmiaan hän ei aio kirjoittaa, mutta lupaa ”välähdyksiä” politiikan menneestä ja tulevasta.

”Tulen varmasti seuraamaan hyvin intensiivisesti politiikkaa, kirjoittamaan siitä ja kommentoimaan. Mutta en minä ala roikkua tässä eduskunnan liepeillä.”

Ovi käy Arkadianmäellä nyt tiuhaan. Kääriäisen ikä- ja puoluetovereita on lähdössä kokonainen kourallinen, muun muassa Mauri Pekkarinen, Mikko Alatalo, Timo Kalli ja Tapani Tölli.

Etenkin Tölli on puhunut lähtönsä yhteydessä politiikan muutoksesta: kansanedustajien puhetapa on koventunut, ja edustajatovereita ymmärretään tahallaan väärin. Kääriäisen mielestä kielenkäyttö saa olla politiikassa värikästä, koska se tuo mielipide-erot paremmin esiin, mutta tarpeetonta lyömistä ja loukkaamista pitäisi välttää.

Huono kehitys liittyy sosiaaliseen mediaan, jonka mahdollisuuksia nopeaan tiedonvälitykseen Kääriäinen toisaalta kiittelee. Mutta somella on ollut politiikkaan negatiivinen, jopa halvaannuttava vaikutus. Kääriäinen on itse käyttänyt lähinnä Twitteriä.

”Siellä aivan estottomasti ja ilman mitään häpyä voidaan laukoa toisista, myös naamion takaa. Kyllähän aiemminkin nimimerkillä saattoi sanoa, mutta vanhassa maailmassa paperilehdissä oli olemassa jonkinlainen seula, ja onhan se vieläkin.”

Poliitikkojen käytös nakertaa politiikan arvostusta, mikä Kääriäisen mielestä näkyy äänestysprosenttien laskuna. Turhanaikainen riitely ei lupaa hyvää myöskään seuraavalle hallitukselle, joka joutuu kovien päätösten eteen.

Kääriäinen muistuttaa, että ensi vaalikaudella on yhtä aikaa uudistettava sosiaaliturvaa ja meri- ja ilmavoimien kalustoa. Näiden asioiden leipominen saman budjetin sisään on haastavaa, etenkin jos sosiaaliturvaa leikataan.

Molemmat uudistukset ovat Kääriäisen mielestä välttämättömiä, mutta entisen puolustusministerin marssijärjestys on selkeä.

”Olemme siirtyneet sellaiseen aikaan, jossa kaikki menot ovat samalla viivalla. Mutta minun mielestäni kansakunnan ulkoinen turvallisuus pitää aina taata.”

Kääriäisen parlamenttirupeama alkoi vuoden 1987 vaaleista. Niitä edelsi tapahtuma, joka järkytti turvallisuudentunnetta koko maailmassa.

Otso ja Tšernobyl

Lauantai 26. huhtikuuta 1986 on jäänyt maailmanhistoriaan päivänä, jolloin Tšernobylin ydinvoimala räjähti.

Seppo Kääriäinen muistaa tuon lauantain kuitenkin ennen kaikkea päivänä, jolloin hänestä tuli isä. Lasta ei voisi juuri dramaattisempana hetkenä saatella maailmaan.

”Tuli pelko mutta samalla kuitenkin toivo, että tämäkin asia saadaan järjestykseen, ja vaikka mitä tahansa tulisi, niin tuota poikaa tuetaan ja suojellaan niin paljon kuin mahdollista. Otsossa tavallaan ruumiillistui ihan sanan konkreettisessa merkityksessä tämä tulevaisuuden toivo ja myös elämäntehtävä.”

Alle vuoden kuluttua Otso-pojan syntymästä Kääriäinen oli ensi kertaa ehdolla eduskuntaan. Kun isä kävi kampanjaa, poika opetteli kävelemään. Kumpikin pääsi perille.

Kääriäinen oli eduskuntaan noustessaan jo politiikan raskasta sarjaa; keskustapuolueen mies vuodesta 1970, puoluesihteeri vuodesta 1980. Ministeri hänestä tuli Esko Ahon hallitukseen 1993.

Sattumalta hänen kauppa- ja teollisuusministerikautensa keskeiseksi asiaksi nousi viidennen ydinvoimalan rakentaminen, jota Kääriäinen kannatti – vastoin aiempaa mielipidettään.

Sittemmin Kääriäinen palasi vastustamaan ydinvoimaa. Itse hän kuittaa sen ”hortoiluksi” energiapolitiikassa.

Seppo Kääriäinen

Seppo Kääriäinen aikoo jatkossakin seurata politiikkaa hyvin intensiivisesti. ”Mutta en minä ala roikkua tässä eduskunnan liepeillä.” © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Yhteistyötä ja luottamusta

Uransa tärkeimpänä saavutuksena Seppo Kääriäinen pitää prosessia, jossa hän oli mukana ennen kansanedustajuuttaan 1980-luvulla. Yhdessä Erkki Liikasen (sd.) kanssa Kääriäinen valmisteli lakiesityksen kotihoidontuesta.

Kääriäinen on edelleen hyvin ylpeä laista, jonka ansiosta vanhemmilla on parempi taloudellinen mahdollisuus valita pienten lastensa hoitaminen kotona. Prosessissa myös tiivistyy Kääriäisen näkemys siitä, mikä on politiikan tekemisen ydin: yhteistyö ja luottamus.

Toisesta näkökulmasta katsottuna tosin yhteistyö voi näyttäytyä kulissien taakse vietynä päätöksentekona, lehmänkauppoina ja muun mulkkauksena.

”Semmoista likaista peliä en missään tapauksessa kaipaa takaisin, eikä se varmasti enää onnistukaan. Kyllähän medialla on kova ote politiikkaan, some mukaan luettuna, ja sen hyvä puoli on avoimuus. Läpinäkyvyydellä pitää toki olla joku rajakin, mutta sen tuoma avoimuus on positiivinen asia, etenkin äänestäjän näkökulmasta.”

Nykypoliitikoilta Kääriäinen kaipaa pikkuasioihin takertumisen ja tahallisen väärinymmärtämisen sijasta rohkeaa katsetta tulevaisuuteen – siis pitkien kehityskaarien tajua, vanhoja kunnon linjapuheenvuoroja. Niitä ei Kääriäisen mukaan enää eduskunnassa kuule, vaan keskustelu on päivänpäällistä, sähäkkää replikointia.

Politiikasta puuttuvat tällä hetkellä Kääriäisen mielestä myös suuret hahmot, joita sodanjälkeisessä Suomessa riitti: Hertta Kuusinen, Aarne Saarinen, Veikko Vennamo, Johannes Virolainen, Kalevi Sorsa, Mauno Koivisto

”En tiedä, tarvitseeko suuria persoonia ollakaan, sillä mehän olemme tasavalta, samanlaisia pulliaisia kaikki. Mutta he olivat yhteistyöpolitiikkoja, jotka osasivat erottaa olennaisen epäolennaisesta.”

Vartalolle sopiva

Seppo Kääriäinen on saavuttanut poliittisella urallaan lähes kaiken, mitä saavutettavissa on; hän on toiminut sekä ministerinä että eduskunnan puhemiehistössä. Keskustan puheenjohtajaksi hän pyrki kerran, vuonna 1990, jolloin puolueen johtoon nousi Esko Aho.

Kääriäinen myöntää, että vaikka poliitikolla on oltava pyrkyä vallankahvaan, hänellä hinku ei ole aina ollut polttava.

”Viimeinen napsu on puuttunut. Jos olisi halunnut panna ihan kaiken peliin, olisi vielä pitänyt puristaa ruuvia. Mutta sitä en ole tehnyt ja hyvä on, etten ole. Tämä niin sanottu ura, joka tässä on kehkeytynyt, on ollut minun vartalolle sopiva. Joskus on hyvä olla paras kakkonen kuin huono ykkönen.”

Vapaaherrana Kääriäinen aikoo edelleen pitää vartalonsa sopivana; muutama vuosi sitten hän pudotti terveyssyistä painoaan parikymmentä kiloa. Luultavasti päivät täyttyvät Iisalmen Kirman metsissä liikkumisesta sekä kirjallisesta työstä.

”Mutta eihän mun tartte mitään uutta työuraa tässä ajatella, vaan semmoista, joka sopii vanhenevalle miehelle. Koitan pitää hyvää huolta omasta terveydestäni, ja että oisin kunnon ihminen muutenkin. Semmoinen kunnon mies.”

X