Ammattikouluissa opiskelevat nuoret ovat kärsineet jo liian pitkään – Kenen syytä ongelmat ovat, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen?

Jaa kaverilleTilaa Seura
Sanni Grahn-Laasonen vastaa opetusministerinä siihen, mistä ammattikoulujen ongelmat oikein johtuvat.
Sanni Grahn-Laasonen vastaa opetusministerinä siihen, mistä ammattikoulujen ongelmat oikein johtuvat. © iStock
Ammattikoulujen ongelmista on puhuttu nyt paljon, eikä loppua näy. Ongelmista kärsivät ennen kaikkea opiskelijat. Nyt ministeri kertoo näille nuorille ja meille muille, mikä ammattikouluissa oikein mättää.

Äskettäin Helsingin Sanomissa nousi esiin opettajien huoli siitä, että ammattikouluihin ohjataan opiskelemaan lähihoitajiksi ja vartijoiksi ihmisiä, joiden valmiudet ja taidot eivät siihen riitä ja joita opettajat eivät uskalla lähettää työharjoitteluun.

Tähän ongelmaan on jo tartuttu. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on luvannut, että oppilaitoksilta viime hallituskaudella poistettu mahdollisuus karsia opiskelijoita soveltuvuustesteillä palautetaan näille aloille vielä tällä vaalikaudella.

Sen sijaan ainakin kaksi muuta ongelmaa ovat vielä vailla ratkaisua.

Lukujärjestys ammottaa tyhjyyttään, koulutussopimus on sekava

Sipilän hallitus leikkasi viime vuonna ammatillisesta koulutuksesta 190 miljoonaa euroa, minkä seurauksena lähiopetustunteja on vähennetty, mistä Seurakin on kirjoittanut. Ammattikouluissa on opiskelijoita, joiden lukujärjestys ammottaa tyhjyyttään.

Tämän vuoden alussa astui voimaan ammatillisen koulutuksen reformi, mikä on lisännyt työssäoppimisen määrää. Reformiin kuuluu opiskelijan, koulutuksen järjestäjän ja työpaikan välinen koulutussopimus, jonka sisältöä on moitittu sekavaksi ja hämäräksi.

”Siinä mennään tekemään töitä, ei oppimaan”, sanoi Seuran haastattelema Mohamed Yousif jutussa.

Mitä opetusministeri Grahn-Laasonen vastaa Mohamedille ja muille nuorille, jotka ovat joutuneet kärsimään ammatillisen koulutuksen ongelmista? Kenen syytä ongelmat oikein ovat?

Tukea reformin toimeenpanoon 60 miljoonaa euroa

”Syyllisten osoittaminen ei auta, vaan ongelmiin pitää löytää ratkaisut”, Grahn-Laasonen sanoo.

Leikkauksia hän perustelee hallituskauden alun vaikealla taloustilanteella.

”Tämän hallituskauden alussa valtion velka oli kasvanut ja työttömyys kasvoi. Oli väistämätöntä, että säästöjä jouduttiin tekemään kaikilta yhteiskunnan osa-alueilta, myös koulutuksesta”, hän sanoo.

”Hallituskauden puolivälin jälkeen taloustilanne on ollut parempi ja olemme pystyneet antamaan rahaa kohdennetusti myös koulutukseen. Esimerkiksi ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanoon on varattu 60 miljoonaa euroa.”

Amisreformi on hallituskauden suurin uudistus

Grahn Laasonen painottaa, että ammatillisen koulutusuudistuksen mukaista ei ole se, että peruskoulun päättänyt ei saisi juuri opetusta, vaan oppilaitosten pitäisi rakentaa oppilaille henkilökohtaiset opintopolut ja tarjota heille riittävää tukea.

Miksi niin ei sitten käy?

Ministeri muistuttaa, että reformi on suurin koulutukseen kohdistunut uudistus, joka tällä hallituskaudella on viety läpi ja ollut vasta muutaman kuukauden voimassa.

”Ammatillisen koulutuksen järjestäjiä on Suomessa 160, ja  olemme ministeriössä huolestunein silmin havainneet, että osa koulutuksen järjestäjistä on vasta hyvin alussa vasta uusien toimintamallien käyttöönotossa. Reformi pitää nyt saada toimimaan kaikkialla. Tuemme tätä isolla toimeenpanon tukiohjelmalla.”

”Oppilaitosten pitää noudattaa lakia”

Seuran haastattelema Mohamed Yousif on erityisen pettynyt siihen, kuinka huonosti hänen oppilaitoksensa valmisti opiskelijoita koulutussopimukseen.

”On päivänselvää, että oppilaitosten pitää noudattaa lakia”, ministeri sanoo.

”Laki turvaa oppilaan tai opiskelijan oikeuden opetukseen ja myöskin riittävään opinto-ohjaukseen ja tukeen. Ja se tarvittava tuki määritellään henkilökohtaisessa opintosuunnitelmassa, joka tehdään jokaiselle. Ammatillisen koulutuksen reformi vastuuttaa koulutuksen järjestäjän huolehtimaan siitä, että jokainen oppilas saa sen verran aikuisen apua ja vierellä kulkemista kuin tarvitsee.”

X