Kaisa Korhonen on kuollut – ”Musiikki on taiteista suorin väylä ihmisiin”
Kaisa Korhonen kuoli 82-vuotiaana pitkäaikaiseen sairauteen. Hänet muistetaan erityisesti työstään teatterin parissa.
Kaisa Korhonen oli merkittävä suomalainen teatteriohjaaja, dramaturgi, näyttelijä ja laulaja.
Teatteriohjaaja, näyttelijä ja laulaja Kaisa Korhonen on kuollut torstaina 25. huhtikuuta 2024 pitkäaikaiseen sairauteen. Hän oli 82-vuotias. Uutisesta kertoi Helsingin Sanomat.
Korhosen ensimmäinen aviomies oli säveltäjä Kaj Chydenius, joka kuoli viisi päivää aiemmin 20. huhtikuuta. Pari erosi vuonna 1988 ja heillä oli kaksi lasta, Kalle ja Jussi Chydenius. Vuonna 1991 Korhonen meni naimisiin näyttelijä Matti Rasilan kanssa.
Korhonen oli yksi näkyvimmistä poliittisen laululiikkeen keulakuvista. Hänet muistetaan monista Chydeniuksen säveltämistä lauluista, kuten Uralin pihlaja, Jos mun tuttuni tulisi, Hyvästi ja Laulu kuolleesta rakastetusta.
”Luulen tavoittaneeni yleisön sillä, että ajattelin, mitä lauloin. Se oli minulle luontaista, tapa kommunikoida. Ja musiikkihan on taiteista suorin väylä ihmisiin”, Korhonen kertoi Seuran haastattelussa vuonna 2019.
Korhonen oli tärkeä alullepanija Ylioppilasteatterin Lapualaisoopperassa, josta tuli yksi aikakautensa merkittävimmistä virstapylväistä.
Kekkonen loukkaantui taiteilijaparille, Kaisa Korhonen kertoo
Kaisa Korhonen muisteli Seuralle myös sattumusta presidentti Urho Kekkosen niin kutsutuilla ”lastenjuhlilla”, jonne hänet ja Chydenius oltiin kutsuttu. Kutsuilla pöydät notkuivat tarjottavaa, niin syötävää – kuin juotavaakin.
”Siinä oltiin jo pitkä ilta istuttu. Emme halunneet lähteä laulamaan, kun siitä olisi tullut huono esitys”, Korhonen muisteli.
Adjutantitkin yrittivät saada taiteilijapariskunnan muuttamaan mielipidettään, mutta he eivät suostuneet. Kekkonen oli Korhosen mukaan vähän loukkaantunut siitä, ettei pyyntöön vastattu.
Päällimmäiseksi Kekkosesta jäi kuitenkin positiivinen muisto, koska presidentti oli niin kiinnostunut taiteesta.
”Hän kävi erittäin paljon teatterissa, jopa Ylioppilasteatterissa. Kiinnostus nuoren sukupolven tekemisiin näkyi hyvin konkreettisesti.”