Subutexilla voittoja huumemarkkinoilla – yksi tabletti voi maksaa 130 euroa, vankilassa jopa 400 euroa

Suomi on poikkeus Euroopassa. Täällä ei enää käytetä heroiinia. Tilalle on tullut Subutex.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Poliisin haaviin jää yhä useammin postipaketissa välitetyt huumeet.

Suomi on poikkeus Euroopassa. Täällä ei enää käytetä heroiinia. Tilalle on tullut Subutex.
(Päivitetty: )
Teksti:
Ulla Janhonen

Tampereella alkoi 3.4.2018 yksi Suomen suurimmista huumeoikeudenkäynneistä.

Pirkanmaan käräjäoikeus käsittelee 23 istuntotopäivän aikana suurta salakuljetusjuttua, jossa Suomeen tuotiin amfetamiinia, ekstaasia ja kokaiinia kymmeniä kiloja. Niiden arvo on katukaupassa miljoonia.

”Amfetamiini on kovista  huumeista edelleen Suomen käytetyin”, oikeustoksilogian yksikön päällikö Teemu Gunnar Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sanoo.

Hän on johtanut THL:n jätevesitutkimuksia vuodesta 2012. Niistä selviää, millaisia huumeita Suomessa käytetään.

© Markus Pentikäinen / Otavamedia

Metamfetamiinia suurissa kaupungeissa – kokaiinin kasvu selkeä trendi

Amfetamiinin rinnalle on noussut myös metamfetamiini.  Metamfetamiini on huume, jota muun muassa Jari Sillanpää on käyttänyt.

”Vuonna 2016 jätevesisitä selvisi, että metamfetamiinin käyttö oli kovasti yleistynyt. Pääkaupunkiseudulla on ollut aikoja, jolloin sitä on käytetty amfetamiinia  enemmän”, Teemu Gunnar kertoo.

Metamfetamiinia on käytetty pääasiasissa pääkaupunkiseudulla ja muissa Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa. Muuallakin sitä käytetään, mutta amfetamiinin verrattuna sen käyttö on paljon vähäisempää.

”Kokaiinia meillä käytetään todella vähän verrattuna Etelä-Eurooppaan, mutta sen kasvu on silti selkeä trendi”, Gunnar sanoo.

Kokaiinin käyttö on Suomessa keskittynyt myös pääkaupunkiseudulle, etenkin Helsinkiin.

Jätevesitutkimuksissa löytyi jäämiä myös ekstaasista, muutamista muuntohuumeista ja Subutexistä. Kannabiksesta johdettujen huumeiden, kuten marihuanan tai hasiksen jäämiä ei vielä pystytä jätevesissä luotettavasti tutkimaan. Tämä johtuu kannabiksen koostumuksesta.

Kyselytutkimusten mukaan kannabis on kuitenkin Suomessa käytetyin huume, mutta sitä ei lasketa niin sanottuihin koviin huumeisiin.

Huumeet ovat levinneet Suomen joka kolkkaan, mutta jätevesitutkimusten mukaan vähiten niitä käytetään tutkimuksessa mukana olleista kaupungeista Joensuussa, Savonlinnassa ja Lappeenrannassa.

Jätevesitutkimuksessa on mukana 14 kaupunkia eri puolilta Suomea.

© Keskusrikospoliisi

Subutex on korvannut lähes hävinneen heroiinin

Heroiini on hävinnyt Suomen huumemarkkinoilta miltei kokonaan. Sitä salakuljetetaan pieniä määriä Venäjältä Suomen kautta Ruotisiin.

Suomessa heroiinin on korvannut Subutex, joka on puolisynteettinen opiodi ja tarkoitettu alun perin kipulääkkeeksi. Subutexia käytetään myös opioidiriippuvaisten henkilöiden korvaus- ja vierotushoidossa.

”Suomi on ainoa maa Euroopassa, jossa Subutex on näin suosittua”, erikoistutkija Jari Leskinen keskusrikospoliisista kertoo.

Hänen mukaansa tähän vaikuttivat 2000-luvun alussa tapahtuneet heroiinikuolemat.

”Silloin heroiinia tuli Venäjältä ja käyttäjät eivät tienneet annosten vahvuutta. Laimeaan heroiiniin tottunut saikin liian vahvan annoksen eikä kestänyt sitä.”

Puskaradio tiedotti asiasta vakiintuneelle käyttäjäryhmälle ja kuoleman pelossa sen käyttö loppui.

”Subutex on tehdasvalmiste, joten käyttäjä tietää, mitä saa.”

Huumeiden monet suurvallat

Subutexia tuodaan Suomeen  erityisesti Ranskasta.

”Siellä narkomaaneja käytetään välikäsinä. He ostavat sitä apteekeista yli oman tarpeen ja loput menevät katukauppaan.

Subutex-kaupalla tehdään Suomen huumemarkkinoilla suuria voittoja.

”Subutex-tabletit hankitaan Ranskasta 3–5 euron kappalehintaan, mutta Suomen katukaupassa käyttäjä maksaa yhdestä tabletista pääkaupunkiseudulla 20–40 euroa, pääkaupunkiseudun ulkopuolella 50–80 euroa ja Pohjois-Suomessa jopa 130 euroa. Vankilassa yhdestä tabletista joutuu pulittamaan 80–400 euroa”, Leskinen sanoo

Amfetamiinia ja metamfetamiinia puolestaan valmistetaan surimmaksi osaksi Hollannissa ja Belgiassa.

”Nuo maat ovat synteettisten huumeiden suurvaltoja.”

Metamfetamiinia on tehty myös Tšekin tasavallassa, jossa on paljon laittomia laboratorioita. Metamfetamiinia valmistetaan myös Puolassa, Unkarissa ja Liettuassa.

Huumeet tulevat Suomeen pääosin etelästä ja lännestä, mutta viime aikoina huumelasteja on löydetty myös Suomen ja Ruotsin välillä pohjoisessa (kts. kartta).

THL:n jätevesitutkimusten mukaan huumeiden käyttö on kasvanut vuosi vuodelta.

”Kansallisella tasolla nämä jätevesitutkimukset täsmäävät hyvin esimerkiksi huumerattijuopumustilastoihin. Alkoholirattijuopumus on vähentynyt, mutta huumerattijuompumus on lisääntynyt”, Teemu Gunnara sanoo.

 

X