Tunnistatko muuttolinnut? Hangon lintuaseman aktiivit kertovat, miten opit määrittämään lintulajeja

Suomen tavallisimpia lintuja ovat peippo, pajulintu ja punarinta. Niitä pesii Suomessa miljoonia pareja. Tunnistatko kyseiset linnut, tai vaikkapa naurulokin, mustavariksen tai vihervarpusen? Ei huolta, lintuja voi opetella tunnistamaan. Aloittaminen onnistuu vaikka kotoa käsin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Rengastaja mittaa verkkoon lentäneen viherpeipon siiven pituuden. Linnun ikää arvioidaan muun muassa siipien ja pyrstön sulkien perusteella.

Suomen tavallisimpia lintuja ovat peippo, pajulintu ja punarinta. Niitä pesii Suomessa miljoonia pareja. Tunnistatko kyseiset linnut, tai vaikkapa naurulokin, mustavariksen tai vihervarpusen? Ei huolta, lintuja voi opetella tunnistamaan. Aloittaminen onnistuu vaikka kotoa käsin.
(Päivitetty: )
Teksti: Hanna Koivisto

Kävimme Hangon lintuasemalla seuraamassa miten muuttolinnut otetaan kiinni rengastamista varten. Kysyimme Helsingin seudun lintutieteellisen yhdistyksen Tringan aktiiveilta, miten lintuja oppii tunnistamaan. Tässä vuosia lintuja havainnoineiden lintuharrastajien Ossi Tahvosen, Juho Tirkkosen ja biologi Aki Aintilan vinkit:

Muuttolintujen tilastointi on tarkkaa, mutta hauskaa puuhaa. Juho Tirkonen (vas.) luettelee käsintehtyä kirjanpitoa Aki Aintilalle, joka kirjaa havainnot tietokoneelle. Ossi Tahvonen (oik.) seuraa vierestä. © Tommi Tuomi

1. Aloita lintujen havainnointi talvella tai alkukeväästä, kun lajistoa on vähän

Maaliskuusta eteenpäin muuttolinnut alkavat saapua Suomeen talvehdittuaan Euroopassa tai Afrikassa. Touko-kesäkuun vaihteessa lähes kaikki muuttajat ovat jo saapuneet. Kaikkiaan Suomessa on havaittu 487 eri lintulajia. Niistä Suomessa pesiviä on noin 240.

Merihanhet ovat aikaisimpia hanhia, jotka keväällä muuttavat Suomeen. Mereltä saapuvan merihanhen voi tunnistaa voimakkaasta, nenäsointuisesta ”ga-ga-ga” äänestä. © Tommi Tuomi

2. Rajaa muuttolintujen havainnointialue

Tarkkaile lintuja aluksi esimerkiksi omalla pihalla tai lintulaudalla, työmatkalla tai koiralenkillä. Samassa paikassa havainnointi auttaa hahmottamaan lajien vuodenaikaisesiintymistä.

Juhlapukuinen koiras isokoskelo erottuu edukseen. Isokoskelon tunnistaa pitkänmuotoisesta nokasta. Karuhkoissa kirkkaissa vesissä pesiviä isokoskeloita voi nähdä ulkosaaristossa aina Lappiin asti. © Tommi Tuomi

3. Vuodenaikaisesiintymisen tunteminen helpottaa lajin määrittämistä

Kun tietää, milloin muuttolinnut on tai ei ole Suomessa, voi rajata vaihtoehtoja pois. Esimerkiksi tiltaltti ja pajulintu on vaikea erottaa toisistaan pelkkien tuntomerkkien perusteella, mutta vaikkapa huhtikuussa kyseessä on melko varmasti tiltaltti, koska ensimmäiset pajulinnut saapuvat eteläiseen Suomeen vasta huhtikuun lopussa.

muuttolinnut

Muuttolintuja seurataan rengastamalla niitä. Linnun ikää arvioidaan muun muassa siipien ja pyrstön sulkien perusteella. © Tommi Tuomi

4. Lue lintukirjoja tai tutustu lintulajeihin verkossa

Havainnoinnin lisäksi tarvitaan pänttäämistä. Opettele tuntomerkkejä, esiintymisalueita ja vuodenaikaisesiintymiä.

Vastikään päivityksen saanut Lars Svenssonin, Killian Mullarneys ja Dan Zetterströmin kirjoittama Lintuopas. Euroopan ja Välimeren alueen linnut (suom. Hannu Jännes ja Pekka J. Nikander, Otava, 2023) on ollut lintuharrastajien suosiossa 1990-luvulta lähtien.

Verkossa lintulajeihin voi tutustua muun muassa LuontoPortti-verkkosivustolla. Sivustolta saa apua tunnistukseen rajaamalla hakua havaintopaikan ja -ajan, linnun muodon ja koon, värityksen ja kuvioinnin sekä käyttäytymisen perusteella.

Lintujen vuodenaikaisesiintymistä voi opetella muun muassa Hangon lintuaseman ylläpitämän Muuttolintuselain Haahka -sovelluksen avulla.

Muuttolinnut

Juho Tirkkosen rengastamista varten kiinniottama Rautiainen hyvin samanlainen ulkonäöltään kuin pajulintu. © Tommi Tuomi

5. Kännykkäsovelluksilla voi opetella lintujen ääniä

Tarkkaile lintua myös määritettyäsi lajin. Siten höyhenpuvun tuntomerkkien opiskeluun tulee enemmän toistoja ja opit lisää sekä lajin ruumiinrakenteesta että sen käyttäytymisestä. Tarkkaile esimerkiksi, miten se käyttää siipeä, missä asennossa sen siivet ovat, miltä lentosilhuetti näyttää taivasta vasten tai millaisessa parvimuodostelmassa se lentää.

Lintujen ääniä voi opetella sekä luonnossa että kotona. Ennen kännykkäsovelluksia ja äänentunnistusäänitteitä lintujen ääniä opeteltiin etsimällä yksilö luonnosta ja tunnistamalla se. Kun siis kuulet linnun äänen, etsi lintu ja tunnista se.

Kotona ääniä voi opetella kuuntelemalla nauhoitteita verkossa, kännykkäsovelluksista tai cd-levyiltä. On myös sovelluksia, kuten BirdNet, johon voi nauhoittaa linnunääntä ja joka sitten yrittää tunnistaa sen.

Äänien tunnistamisessakin auttaa vuodenaikaisesiintymisen tunteminen. Jos vaikka epäillet kuulleesi punavarpusen laulua huhtikuun alussa, todennäköisesti kyseessä on joko viherpeippo tai kottarainen. Punavarpuset saapuvat eteläiseen Suomeen vasta toukokuun puolivälissä.

Juho Tirkonen kiikaroi lintutornilla. Kaukoputkella näkee tarkemmin, kun kohde on laskeutunut. © Tommi Tuomi

Kiikareilla apua muuttolintujen tunnistamiseen

Kiikareilla pääsee hyvään alkuun. Lintujen yksityiskohtia on vaikea nähdä paljaalla silmällä, joten tarvitaan järeämpi ase. Hyvät kiikarit voivat maksaa satasia, mutta runsaalla satasellakin saa jo hyvän hinta-laatusuhteen kiikarit.

Kaukoputki on hyvä olla, jos innostuu kovasti ja haluaa tarkkailla kaukana olevia lintuja. Se ei kuitenkaan ole välttämätön ja maksaa selvästi kiikaria enemmän. Hyvä kaukoputki voi maksaa tuhansia. Kiikareita ja kaukoputkia voi ostaa myös käytettynä.Myös sopivalla objektiivilla varustettu kamera käy lintujen tarkkailuun. Samalla saat ikuistettua havaitsemasi linnut ja voit palata niiden tunnistamiseen ajan kanssa.

Porukassa oppii. Havainnoi kokeneemman harrastajan kanssa tai osallistu järjestetyille retkille. Etenkin lintuharrastuksen alkuvaiheessa muiden huomioista on paljon apua. Monet lintuyhdistykset järjestävät kaikille avoimia retkiä.

Liity lintuyhdistykseen. Lintuyhdistysten ja -harrastajien keskusjärjestöllä BirdLifella on 30 jäsenyhdistystä ja yli 15 000 jäsentä eri puolilla Suomea. Uudet jäsenet saavat lintuharrastajan oppaan, jossa kerrotaan lintuharrastamisen aloittamisesta.

Harjoitus tekee mestarin. Tarkkaile ja tunnista lintuja usein, niin karttuneet taidot eivät ruostu ja opit koko ajan uutta. Jos haluat tavoitteita, tartu vaikkapa BirdLifen 100 lintulajia -haasteeseen.

X