Tunsiko terveysalan työntekijä Jukka S. Lahden murhaajan?

Hovioikeus vapautti Anneli Auerin murhasyyttestä. Seurassa viime kesänä julkaistussa artikkelissa terveydenhuollon ammattilainen kertoo ulvilalaismiehestä, joka tunnusti tehneensä ”kauhean teon”.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Terveydenhoitoalalla työskentelevän naisen mukaan mies kyseli häneltä, mihin kohtaan ihmiskehoa on erityisen vaarallista iskeä.

Hovioikeus vapautti Anneli Auerin murhasyyttestä. Seurassa viime kesänä julkaistussa artikkelissa terveydenhuollon ammattilainen kertoo ulvilalaismiehestä, joka tunnusti tehneensä "kauhean teon".
(Päivitetty: )
Teksti:
Matti Rämö

”Päivää.”

Varttunut nainen ohjaa vieraan sisään ulvilalaista rivitalomaisemaa hiostavasta helteestä. Viileässä keittiössä hän kaataa lasiin kylmää vissyä.

Sitten nainen aloittaa tarinan, jonka totuudenmukaisuutta Porin poliisi ja Jukka S. Lahden murhaoikeudenkäynnin syyttäjät ovat pohtineet.

Se kertoo miehestä, joka ulvilalaisnaisen mukaan tunnusti hänelle 16. tammikuuta 2007 tehneensä ”kauhean teon”. Niin kauhean, että hänet pitäisi laittaa vankilaan.

Kymmeniä yhteydenottoja

Ulvilalaisnainen on terveydenhuollon ammattilainen. Hän arvioi olevansa paikkakunnalla hyvin tunnettu. Sen tarkemmin nainen ei halua itseään julkisesti esitellä.

”En halua tästä julkisuutta, päinvastoin”, hän sanoo.

Poliisille ulvilalaisnainen kertoi kuulemastaan ”tunnustuksesta” ensi kerran heinäkuussa 2007, seitsemän kuukautta Jukka Lahden murhan jälkeen. Sen jälkeen hän on ottanut poliisiin ja syyttäjiin yhteyttä kymmeniä kertoja.

Miksi moinen vaivannäkö?

”Olen luonteeltani erittäin sisukas. Jos koen vääryyttä, niin ei ole mitään rajaa, mitä teen”, nainen sanoo.

Hän on vakuuttunut, että Jukka Lahden murhasta epäillään väärää ihmistä – tämän vaimoa tämän vaimoa Anneli Aueria.

Auer istuu lainvoimaista seitsemän vuoden ja kuuden kuukauden tuomio­ta lasten seksuaalisesta hyväksikäy­töstä. Syyskuussa hän vastaa Vaasan hovioikeudessa syytteisiin miehensä murhasta.

Poliisi on tänä kesänä kirjannut naisen ilmiantaman miehen epäillyksi ja kuulustellut häntä. Kuulustelujen jälkeen porilaiseksi kerrottu mies on päästetty vapaaksi.

Lehtitietojen mukaan mies on kiistänyt kuulusteluissa naisen poliisille kertoman ”tunnustuksen” paikkansapitävyyden.

Ulvilalaisnaisen esittämät syytökset ovat lain silmissä epäilyjä.

Ilmiantajaksi ryhtymällä hän on ottanut henkilökohtaisen riskin.

Miksi?

20 vuoden asiakassuhde

Ulvilalaisnainen katsoo kysyjää silmiin ja aloittaa tarinan, jonka paikkansapitävyyttä on mahdotonta vahvistaa. Naisen kertoman merkitys jää lopulta oikeusjärjestelmän arvioitavaksi.

Yksityiskohtia on häivytettävä tunnistettavuuden välttämiseksi, mutta pääpiirteittäin tarina kuuluu näin:

Nainen tapasi ilmiantamansa miehen ensimmäisen kerran yli 20 vuotta sitten. Mies tuli hänen asiakkaakseen fyysisen vaivan takia. Hän oli silloin noin kaksikymmenvuotias, siis Ulvilan murhan aikaan noin 40-vuotias.

Kun vaiva kiusasi taas, mies palasi.

”Moni asiakas tottuu käymään saman ihmisen luona.”

Asiakassuhde jatkui vuosikausia, tarpeen mukaan. Samalla tuttavuus syveni.

”Hän oli erittäin kiltti ja hyväntahtoinen ihminen. Vaivoistaan huolimatta hän oli hyvin liikkuvainen ja ulkoili paljon”, nainen kuvailee.

Hoikalla miehellä oli naisen mukaan pituutta 180–185 senttiä.

”Hänellä on vaikeuksia löytää vakituista työtä. Syynä olivat lähinnä sairauspoissaolot, joita hänen oli välillä vaikea välttää. Pettymykset masensivat työhaluista miestä.”

2000-luvun alussa kävi viimein hyvin. Työharjoittelu kuparijalosteita valmistavassa Outokumpu Copperin Porin yksikössä toi kaivatun työpaikan.

”Mies kertoi saaneensa työpaikan, joka säilyy eläkeikään asti. Tämä tapahtui muistaakseni vuonna 2001. Hän oli valtavan onnellinen. Häntä ei haitannut, ettei työ vastannut hänen aikaisempia hommiaan.”

Sitten onni kääntyi.

Potkut katkeroittivat

Tammikuussa 2003 Outokumpu ilmoitti vähentävänsä Porin kuparituotannosta 200 työntekijää.

Ulvilalaisnaisen mukaan yksi irtisanotuista oli hänen ilmiantamansa mies.

”Hän oli katkera ja vihainen. Mies sanoi, ettei oma pomo olisi hänelle potkuja antanut. Hän kertoi, että sinne oli palkattu joku heppu hoitamaan irtisanomisia. Tätä heppua hän sitten kirosi.”

Mies ei koskaan nimennyt ”heppua”.

Työttömän mieliala oli maissa.

”Työtä ei löytynyt kuin pieninä, huonosti palkattuina keikkoina. Hän kävi useita työvoimatoimiston järjes­tämiä kursseja, mutta nekään eivät auttaneet. Erään kurssin päätyttyä keväällä 2006, hän tuli hoitoon it­kuisen oloisena. Hän valitti ahdis­tustaan ja kertoi voivansa erittäin huonosti.”

Ulvilalaisnainen yritti tarjota apua.

”Autotallissamme piti tehdä pientä korjausta ja tarjosin hommaa hänelle. Mies innostui siitä ja lähti heti katso­maan paikkoja.”

Työ jäi kuitenkin tekemättä.

Pelottavat käskyt

Kun mies seuraavan kerran tuli naisen asiakkaaksi loppukesästä 2006, hän käyttäytyi omituisesti.

”Kun kysyin oliko hän käynyt meillä, hän ei vastannut oikein mitään eikä edes katsonut päin.”

Seuraavan kerran mies vieraili syyskuussa.

”Hän valitti huonoa oloaan ja kertoi heräilevänsä öisin päähänsä saamiin käskyihin. Ne kehottivat häntä tekemään kauhean teon.”

Nainen kehotti miestä hakeutumaan lääkäriin. Sittemmin mies kertoikin saaneensa ahdistukseen määrättyä Diapam-lääkettä, mutta jättäneensä lääkkeen ottamatta.

Syyskuun lopussa mies raahusti ulvilalaisnaisen työhuoneelle entistä tuskaisemman oloisena.

”Hän kertoi käskyjen jatkuvan ja herättelevän häntä yöllä. Sanoin, että älä vaan ala itsellesi mitään tehdä, apua on saatavilla. Hän sanoi, että ei tämä sitä ole.”

Lokakuussa mies saapui naisen työhuoneelle kokoparrassa.

”Kysyin, aikooko hän ryhtyä joulupukiksi”, nainen muistelee.

Hän vetää henkeä kuvaillessaan kommentin aiheuttamaa reaktiota.

”Hänen silmänsä seisoivat päässä ja suu meni väänteeseen. Mies rupesi lyömään nyrkillä kämmeneensä ja yritti tulla päälle. Onneksi hoitopöytä oli välissä. Säikähdin ihan hirveästi.”

Nainen kertoo tilanteen rauenneen hänen huudettuaan miehen nimeä.

”Hän säpsähti ja vaikutti itsekin hämmästyneeltä.”

Miehen rauhoituttua hän pyysi akupunktiohoitoa.

”Haettuani neulat ja aloittaessani hoitoa hän sanoi, että kuule, sinähän tiedät, missä päin ihmiskehoa on paikkoja, joihin pistäminen on erityisen vaarallista. Luulin hänen kysyvän hoitaakseen itseään tai muita. Selitin hänelle valtimoiden ja keuhkojen toiminnasta, mutta käskin jättämään kaikenlaisen hoitamisen ammattilaisten tehtäväksi.”

70 pistohaavaa

Joulukuun ensimmäisen päivän vastaisena yönä vuonna 2006 Jukka S. Lahti kuoli kotonaan vähän ennen aamukolmea.

Lahden lopullinen kuolinsyy oli kaksi päähän kohdistunutta iskua. Ennen niitä Lahti oli saanut kehoonsa lähes 70 pistohaavaa.

Oikeuslääkäri arvioi, että Lahden surmaaja oli tuskin ammattitappaja.

Lahti oli muuttanut perheineen Ulvilaan vuonna 2002 ja mennyt henkilöstön kehittämispäälliköksi Outokumpu Copperille. Yrityksen tehdessä henkilöstövähennyksiä, Lahden toimenkuvaan kuului kertoa huonot uutiset irtisanotuille.

Toukokuussa 2006 Outokumpu Copper muutti nimensä Luvata Oy:si ja sanoi irti 150 ihmistä.Joku potkut saaneista oli ilmeisesti uhkaillut Lahtea. Poliisi epäili pitkään Lahden surmaajaksi perheen ulkopuolista henkilöä ja otti dna-näytteet yli 700 ihmiseltä. Joukossa oli satoja Luvatan ja Lahden entisten työpaikkojen työntekijöitä ja näiden perheenjäseniä.

Anneli Auer ja hänen vanhin tyttärensä ovat väittäneet murhaoikeudenkäynneissä systemaattisesti, että Lahden surmaaja oli taloon tunkeutunut, heille tuntematon mies.

Auer on kuvaillut tätä 40- tai 50-vuotiaaksi, isokokoiseksi ja suomalaisen näköiseksi. Auerin mukaan miehen kasvoja on peittänyt pipo tai huppu, ja hän on nähnyt kasvoista vain keskiosan.

Ulvilalaisnainen ei seurannut paikkakuntaa hämmentänyttä murhauutista erityisen tarkasti.

”Minulla oli loppuvuodesta 2006 kädet täynnä töitä.”

”Olen vaarallinen”

Kellot soivat 16. tammikuuta 2007 kun tuttu mies tuli hoitoon tauon jälkeen, parta ajettuna.

”Hän valitti: pää ei kestä, olen tehnyt niin kamalan teon, että minut pitäisi panna linnaan, olen ympäristölleni vaarallinen. Hän sanoi tulevansa hulluksi ja alkoi itkeä.”

Mies ei määritellyt tekoa tai sen kohdetta.

”Silloin tajusin, mikä niiden syksyisten kamalien käskyjen kohde oli, se Outokummun heppu.”

Vaikka mies ei sanonut suoraan tehneensä mitään Lahdelle eikä tarkentanut, mihin hän kamalalla viittasi, ulvilalaisnainen pitää purkausta tunnustuksena.

”Mikä muu kamala teko Ulvilassa oli silloin tapahtunut?”

Vaikka nainen oli vakuuttunut tietävänsä miehen oudon käytöksen syyn, hän ei tiennyt, mitä tekisi.

”Pelkäsin miestä ja ajattelin, miten mies reagoi, jos menen ilmoittamaan poliisille. Yrittäisikö hän taas käydä kimppuun? Päätin olla, kuin en olisi ymmärtänyt asiaa ja antaa ymmärtää, että haluan kuulla lisää.”

Tammikuisella vierailullaan mies ei kertonut enempää. Talven ja kevään mittaan hän kävi naisen asiakkaana useita kertoja.

”Joka kerta hän kertoi jotain, jolla hän liitti itsensä Ulvilan surmaan. Minä lähdin vähän peesaamaan häntä.”

Lisää tiedonmurusia

Naisen työhuoneella alkuvuodesta 2007 käytyjen keskustelujen kimmokkeena toimivat usein Jukka Lahden murhatutkinnasta kertoneet uutiset.

”Kerran hän saapui paikalle hengästyneenä, meni katsomaan itseään peilistä ja sanoi: lehdessä luki, että ne sai minusta muuten pirun hyvät tuntomerkit, mutta mistä se iso maha tuli? Minä sanoin, että tottahan sinulla oli siellä hupparin taskussa varapipo tai jotain semmoista.”

Helmikuussa 2007 mies innostui naisen mukaan kertomaan pakoreiteistä.

”Lehdessä kerrottiin poliisikoirien seuranneen jälkiä Vanhankylän työväentalolle. Hän kertoi ajaneensa autolla sieltä murhapaikalle päin ja kohti kotiaan. Hän sanoi ivallisesti, että eihän poliisi pysäyttänyt kohti murhapaikkaa ajavia autoja.”

Nainen kannusti kysymyksillään miestä kertomaan lisää.

”Hän ei rehvastellut, vaan käytti minua luottohenkilönään.”

Naisen mukaansa mies kertoi palanneensa murhan jälkeisenä aamuna rikospaikalle ja poistunut nähtyään ruumisauton saapuvan.

”Huhti- ja toukokuussa 2007 hän kertoi saamistaan pimeistä kohtauksista, joiden aikana hän pelkäsi satuttaneensa läheisiään. Kohtausten loputtua hän huomasi, ettei mitään ollutkaan tapahtunut.”

Mainitsiko mies koskaan nimeltä Lahtea? Entä puhuiko hän murhayönä tekemästään väkivallasta?

”Ei.”

Tuttu veitsi?

Naisen tarina vilisee yksityiskohtia. Erikoisin niistä liittyy Lahden pistohaavat aiheuttaneeseen fileerausveitseen.

”Kun näin veitsen kuvan lehdessä, ajattelin että joku muukin kuin minä on onnistunut särkemään veitsensä kärjen ja polttanut sen tyveen loven.”

Murhapaikalle jäänyt veitsi on poliisin arvion mukaan valmistettu 1970-luvun lopulla tai 80-luvun alussa. Naisen mukaan veitsi on vanhempi – ja hänelle hyvin tuttu.

”Se kuului veitsisarjaan, jonka sain häälahjaksi 1970-luvun alussa. Vuosien varrella se tylsyi niin, ettei kalan leikkaamisesta tullut enää mitään. 1990-luvun puolivälistä asti veitsi olikin työpuukkona, jolla esimerkiksi avattiin maalipurkkeja.”

Naisen mukaan veistä säilytettiin samassa autotallissa, jossa hänen asiakkaanaan olleen miehen piti tehdä pientä remonttia kesällä 2006.

”Kun myöhemmin etsimme veistä autotallista, se oli kadonnut. Samoin koon 41–42 turvakengät.”

Samankokoinen kengänjälki löytyi Ulvilan surmapaikalta.

Uusi epäilty

Heinäkuussa 2007 Ulvilan tapaus sai uuden käänteen, kun poliisi pidätti viikoksi porilaisen teatterijohtajan murhasta epäiltynä.

Vangitsemisen perusteena oli naapurin lausunto, jossa tämä epäili olleensa itse murhan kohde ja tappajan erehtyneen asunnosta. Anneli Auer oli tunnistanut vangitun rivistä.

Paljastui kuitenkin, että tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti oli lähettänyt Auerille ennen rivitunnistusta kuvan vangitusta miehestä ja kertonut tämän olevan epäilty. Menettelystään Joutsenlahti sai sittemmin potkut ja syytteen virka-aseman väärinkäytöstä. Asia on edelleen oikeuden käsittelyssä.

Loppukesästä 2007 ulvilalaisnainen keräsi rohkeutensa ja otti yhteyttä poliisiin.

”Ennen yhteydenottoa olin halunnut kerätä niin paljon tietoa, että minut otettaisiin varmasti vakavasti. Ensimmäinen minut kuulustellut poliisi kuitenkin nollasi kertomani täysin.”

Nainen ei tyytynyt siihen, vaan otti yhteyttä Ulvilan surmaa tutkineisiin poliiseihin. Heinä- tai elokuussa 2007 hän kertoo päässeensä tutkintaa tuolloin johtaneen Juha Joutsenlahden pakeille.

Tapaamisen jälkeen poliisi kuulusteli syksyllä 2007 naisen ilmiantamaa miestä.

Kuulustelemisen jälkeen, loppuvuodesta 2007 ja alkuvuodesta 2008, mies alkoi naisen mukaan käyttäytyä häntä kohtaan uhkaavasti.

”Hän ajoi autolla kovaa vauhtia aivan vierestä ja irvisteli ikkunasta, ilmestyi työhuoneelleni sekavan oloisena ja seisoi eräänä päivänä työpaikkaani vastapäisen talon katolla ja takoi kepillä reunaa.”

Dna-näyte hämmentää

Syksyllä 2007 tehtyjen kuulustelujen jälkeen naisen ilmiantama mies ei ole ollut Ulvilan murhatutkinnan kohteena ennen tätä kesää.

Syy miehen poistamiseen epäilty­jen listalta oli surmapaikalta löyde­tystä halosta saatu dna-näyte. Dna:n epäiltiin kuuluneen ulkopuoliselle surmaajalle, mutta näyte ei täsmän­nyt ulvilalaisnaisen ilmiantamaan mieheen. Ei voinutkaan täsmätä, sillä kesäkuussa 2013 selvisi, että mystinen dna on lähtöisin poliisin tutkijalta.

Myös ilmiannon tehneelle naiselle on tapahtunut paljon. Hän on luo­punut aiemmasta työpaikastaan ja muuttanut kolme kertaa. Näin hän on välttänyt kohtaamasta ilmianta­maansa miestä.

”Kuulin hänen muuttaneen Poriin. Olen saanut olla rauhassa.”

Poliisia nainen ei kuitenkaan ole jättänyt rauhaan.

Kirje sisäministerille

Nainen syyttää poliisia välittämiensä tietojen liian huolimattomasta tutkimisesta. Hän on vaatinut mahdollisuutta tulla kertomaan tarinansa seikkaperäisemmin ja mahdollisuutta tunnistaa murhapaikalta löytynyt veitsi.

Kun poliisi on torjunut pyynnöt, nainen on ottanut yhteyttä yhä korkea-arvoisempiin viranomaisiin.

”Tänä keväänä lähetin seitsemän kirjettä: sisäministeri Päivi Räsäselle, poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle, valtakunnansyyttäjän virastoon, Ulvilan jutun kahdelle syyttäjälle, Lounais-Suomen poliisilaitoksen päällikölle Tapio Huttuselle ja Vaasan hovioikeudelle.”

Kesäkuun 3. päivä Ilta-Sanomat uutisoi syyttäjän pyytäneen lisätutkintaa väitettyyn tunnistukseen liittyen. Heinäkuun 28. päivä Helsingin Sanomat kertoi poliisin kuulustelleen ulvilalaisnaisen ilmiannon perusteella porilaista miestä ja kirjanneen hänet rikoksesta epäillyksi.

Myös ilmiannon tehnyt nainen on päässyt kesällä haluamaansa uuteen kuulusteluun.

”Se kesti yli seitsemän tuntia ja siitä tehtiin kolmetoistasivuinen pöytäkirja”, nainen kertoo.

”Nyt olen tyytyväinen. Ajatelkoot he mitä tykkäävät.”

Juttu on julkaistu alun perin Seurassa 34/2014.

Niukkaa kommentointia

Seura pyysi sekä poliisilta että syyttäjältä kom­menttia ulvilalaisnaisen esittämiin tietoihin.Vuodesta 2010 tutkinnanjohtajana jutussa toimi­nut rikoskomisario Erik Salonsaari kertoo, että kyse on ollut syyttäjän pyytämästä lisätutkinnasta ja että syyttäjä vastaa kysymyksiin.

Kihlakunnansyyttäjä Kalle Kulmala Länsi-Suomen syyttäjänvirastosta antaa vastauksensa odottaa. Per­jantaina 14.8.2014 hän vastaa sähköpostilla:

Kyseistä porilaista miestä on kuulusteltu kerran vuon­na 2007. Lisätutkintaan on ryhdytty asianajaja Juha Mannerin pyynnöstä.

Samalla selviää vastauksen viipymisen syy.

Olemme eilen tehneet asiassa päätöksen, jonka mu­kaan kyseistä porilaismiestä ei ole syytä epäillä kyseisestä rikoksesta ja että asian käsittely syyttäjällä ko. henkilön osalta päättyy tähän.

X