Venla, 21, toivoo, ettei syrjäytymisvaarassa olevia nuoria tuomittaisi: ”Paine saa tekemään vähemmän ja epäonnistumaan”
Keravalla Purkutaide-kollektiivin näyttelyyn osallistunut Venla kertoo, että häntä on pelottanut mennä kouluun.
Ihmemaa X -näyttelyä oli tekemässä 240 taiteilijaa, joista monet olivat nuoria.
Parikymppiset, koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jääneet nuoret tekevät Keravalla taidetta elämästä yhteiskunnan laitamilla. Teokset ovat osa Purkutaide-kollektiivin näyttelyä, joka on rakennettu Keravalla vanhaan Anttilan tavarataloon.
Haastattelimme kolmea nuorta siitä, miksi heidän on ollut vaikeaa löytää omaa paikkaansa. Julkaisemme jokaisen nuoren tarinan omana juttunaan.
Aiheen arkaluotoisuuden vuoksi nuoret eivät esiinny jutussa nimillään tai kasvoillaan. He ovat työpajojen jälkeen löytäneet elämälleen uuden suunnan.
Ihmemaa X -näyttely Keravalla osoitteessa Kauppakaari 1. Avoinna 18.8. asti ti–su klo 10–17. Syksyn aukioloajoista ilmoitetaan myöhemmin. Liput 12 euroa, lapset 10 euroa.
”Toivon, ettei minunlaisiani tuomittaisi”
Venla, 21:
”Kun teoksen aihe tuli mieleeni, se tuntui heti vaikuttavalta. Eläin ei välttämättä pysty ilmaisemaan, jos sitä on kohdeltu väärin. Ihminen on muka viisas, mutta ei silti tajua tai välitä, miten julmasti eläimiä kohdellaan.
Muutin pois kotoa viime marraskuussa. Pärjään nyt paremmin, koska minulla oli vaikeaa vanhempieni kanssa. Välillä on silti väsymystä tai masennusta. Saan tukea kaupungin sosiaalityöstä ja psykiatriselta poliklinikalta. Mutta isoin tuki tulee kavereilta, heihin pystyn turvautumaan.
Peruskoulun jälkeen yritin olla eri kouluissa, mutta en pystynyt aina edes menemään paikalle. Siihen vaikutti sekä perhe että kouluympäristö.
Jos ympäristö on hyvä, minua ei pelota mennä kouluun. Olin lukiossa vuoden, sitten olin sairauslomalla ja yritin opiskella lähihoitajaksi. Jouduin uudelleen sairauslomalle, kun ihmissuhteissa tuli vaikeuksia, jotka haittasivat opiskelua.”
Paheksunta ja paine eivät auta nuoria
”Toivoisin, että ihmisillä olisi myötätuntoa eikä minunlaisiani nuoria tuomittaisi. Kaikilla on syynsä siihen, miksi he eivät ole työelämässä. Jos sanotaan, että he ovat laiskoja, se ei auta. Suurin osa nuorista haluaa olla töissä ja osa yhteiskuntaa.
Olen tehnyt aika paljon taidetta, kuten piirtänyt ja maalannut. Välillä se on ollut vaikeaa, kun on tuntunut, että pitäisi olla täydellistä. Työpajassa pääsin siitä ajatuksesta irti.
Huomasin, että jos pyrin täydellisyyteen, tulos ei ole niin hieno kuin ollessani innostunut. Silloin työssä on iloa ja kaikki osuu kohdalleen. Silmäni ovat avautuneet työpajan myötä. Sumu on hälventynyt mielestäni, ja ajatukseni ovat kirkkaammat.
Nyt teen lähihoitajaopintoja tutkintoon valmentavassa koulutuksessa. Työn ohessa voin ehkä paremmin käydä lukion loppuun. Olisi kiva olla lastenlääkäri tai joku, joka auttaa lapsia.
Moni nuori tuntee kovaa painetta onnistumisesta. Se saa jotkut tekemään vähemmän ja epäonnistumaan.”
