Flirttiä ja säpinää yli 50-vuotiaiden diskossa: ”Hörhöt kuolevat ennen kuin täyttävät 50”

Entinen hymytyttö tanssii diskopallon alla. Kädet nousevat, ja pää heilahtaa, pitkät hiukset leijuvat hetken ilmassa ja laskeutuvat takaisin olkapäille ja selkään.

Entisellä hymytytöllä on rytmi sisällään. Nyt hän sulkee silmänsä ja antaa sen viedä.

Värivalot viistävät lattiaa ja seiniä. Basso jytisee. Tiskijukan miksauspöydän takaa nouseva harmaa savupyörre kohoaa kohti kattoa.

Helsingin Vanhan ylioppilastalon K-50-diskossa lattia täyttyy tanssijoista jo ennen iltakahdeksaa. Vuonna 1974 julkaistua brittibändi Rubettesin ikihittiä Sugar Baby Love lauletaan tanssiessa yhteen ääneen.

Laulun sanat nousevat huulille vuosikymmenten takaa, tanssijoiden nuoruudesta. Taas tuprahtaa savua, ja värivalot pyörivät. Yhä uusia pareja tulee lattialle. Parketin keskelle on muodostunut tanssirinki, mutta entinen hymytyttö tanssii yksin.

Paperit ja leimat

Tuula Eskelinen tarkastaa Vanhan ylioppilastalon ovella tulijoiden henkilöllisyystodistukset. Viisi kuukautta yli 50 ikäisenä olen tervetullut diskoon ja saan Henna Nissiseltä kämmenselkääni leiman.

”Alaikäiset pääsevät sisälle vain poikkeustapauksissa ja ainoastaan yli 50-vuotiaan huoltajan seurassa”, Eskelinen kertoo.

Disko avautuu iltaseitsemältä, ja musiikki alkaa soida puoli tuntia myöhemmin, mutta jo iltakuuden jälkeen Vanhan ylioppilastalon portailta kiemurtelee pitkä jono Stockmannin tavaratalon kulmaa kohti. Taivaalta vihmoo räntää. Sateenvarjot huojuvat tuulessa, mutta jono kasvaa hämärässä minuutti minuutilta yhä pitemmäksi.

Diskomamma Lilu Nissinen-Turja on vaihtanut ylleen kimaltelevan paljettimekon. Diskomamma tarjoaa K-50-diskossa kuohuviinin 10-vuotisjuhlan kunniaksi.

”Me yli viisikymppiset olemme upeaa porukkaa. Me myös näytämme upeilta, koska uskallamme olla juuri sellaisia kuin olemme”, Nissinen-Turja toteaa.

Kohotamme diskomamman kanssa yli viisikymppisille maljan.

Entiseltä hymytytöltä ei kysytä ovella henkilöllisyystodistusta. Hänet tunnetaan jo entuudestaan.

Tina Holmberg, 58, on vuosikausia kuulunut K-50-diskon vakiokävijöihin. Aiemmin diskon hymytyttönä toimiessaan hän rohkaisi diskon ensikertalaisia tanssimaan. Hymytyttö valitaan kerran vuodessa.

Nyt K-50-diskossa on uusi hymytyttö, mutta Holmbergin tanssi jatkuu.

”Elämä ilman tanssia olisi erehdys, hän sanoo.

Aamuyön välähdys

Lilu Nissinen-Turja on aina rakastanut bailaamista.

Kun hän reilu vuosikymmen sitten vaelsi aamuyön tunteina helsinkiläisestä yökerhosta kotiaan kohti, hänessä heräsi ajatus K-50-diskossa.

Nissinen-Turjaa oli alkanut harmittaa se, että diskojen myöhäisestä alkamisajankohdasta johtuen illat venyivät aina aamuiksi. Hieman vanhempaa tanssijaa myös katsottiin toisinaan helsinkiläisissä yöklubeissa pitkään. Peräänkin huudeltiin.

”Myös me yli viisikymppiset haluamme pitää hauskaa ja tavata toisiamme. Se ei oikein onnistunut nuorempien joukossa. Sitä varten piti perustaa oma disko”, Nissinen-Turja muistelee.

K-50-diskot käynnistyivät G-18-ravintolan juhlatiloissa. Ensimmäisellä kerralla mukaan tuli satakunta ihmistä. Kun sana diskosta levisi, väkeä alkoi tulla enemmän. Paikka vaihtui pari kertaa suurempaan, kunnes disko vakiintui Vanhalle ylioppilastalolle.

Nykyään siellä käy kerran kuukaudessa noin 750 yli 50-vuotiasta tanssijaa.

Diskomammaa naurattaa paljon.

”Me löydämme ilon ja osaamme ottaa sen myös irti.”

Törmäilyä ja hymyjä

Rubettesta seuraa BeeGees ja sitten soi Rocky III -leffan tunnusmusiikki, Survivorin Eye of the Tiger vuodelta 1982.

Nyt on otollinen hetki ottaa tuntumaa tanssilattiaan. Parketilla on ahdasta. Laajempia liikkeitä seuraavat kosketukset ja pienet törmäilyt. Niitä seuraa nyökkäyksiä ja hymyjä, joille on helppo hymyillä takaisin.

K-50-diskossa ei irvistellä eikä jyrätä.

Tanssi on kaikille yhteistä hurmiota. Hiki kihoaa tungoksessa nopeasti, joten livahdan Boney M -yhtyeen Rasputin-hitin jälkeen vilvoittelemaan baarin puolelle.

Tyylikkäästi mustaan pukeutunut ja pitkät hiuksensa poninhännälle kietaissut Julle Tuuliainen kertoo, että K-50-diskossa ei ole ollut järjestyshäiriöitä eikä irtaimistoa ole rikottu. Tuuliaisella on diskokansan hyvälle käytökselle selitys.

”Hörhöt yleensä kuolevat ennen kuin täyttävät 50.”

K-50-diskossa tanssipartnerista voi tulla ystävä ja enemmänkin. Aivan ensimmäisessä diskossa syntyi kaksi pariskuntaa, jotka ovat yhä yhdessä.

”Ei täällä kuitenkaan katsota, kenellä käy flaksi ja kenellä ei”, Lilu Nissinen-Turja kertoo.

”Totta kai, flirttiä ja säpinää on ilmassa, kun ihmiset kokoontuvat yhteen.”

Apostoli pöydän päässä

Helsingin Vanhan ylioppilastalon parketti on jatkuvasti täynnä. DJ Håkki villiinnyttää väkeä yhä uusilla kappaleilla. Michael Jacksonin Billie Jeanin jälkeen tanssijoita keinuttaa Bob Marley.

Kun siirryn taas takaisin baarin puolelle, diskorytmi jää takomaan taustamusiikiksi. Kirkkaat kattovalot häikäisevät hetken hämärään tottuneita silmiä. Puhe sorisee.

Reunimmaisen pöydän päässä istuu Aira Samulin, 89.

Hän sanoo olevansa Suomen diskokansan apostoli.

”Diskotanssi ei heti lyönyt Suomessa läpi, vaan sen eteen piti tehdä 1970-luvulla paljon töitä”, Samulin muistelee.

Vaikka disko ei enää ole trendin huipulla, niin K-50-diskosta on kasvanut pääkaupunkiseudulla oma ilmiönsä.

”Tanssi on ihmiselle vanhempi ilmaisunmuoto kuin puhe”, Samulin kertoo.

”Musiikin avulla voi toteuttaa vapaasti itseään. Musiikin sisälle pääseminen, rytmin, liikkeen ja sävelen muka eläminen on parasta aivolääkettä.”

Vanhan sekaan uutta

Kun on tanssinut Aira Samulinin kanssa yhden kappaleen, niin tietää olleensa diskossa.

Taas on vedettävä henkeä.

Vaikka siemailen Vanhan ylioppilastalon aulan tungoksessa, narikkatiskin katveessa kertakäyttömukista vettä, niin jalka alkaa vipattaa. Taustalta kantautuva musiikki tempaisee väkisin mukaansa.

Nyt soitetaan kotimaista: Kirkan Hengaillaan.

”Suomalaisilla kappaleilla korkeintaan maustetaan illan tarjontaa”, kertoo alusta asti K-50-diskon musiikista vastannut DJ Håkki.

Yli puolet illan musiikista on vanhaa diskoa, mutta vaihtelun vuoksi kuullaan myös uudempia rytmejä ja rouheaa rock’n rollia.

”1970–80-luvun diskobiiseihin liittyy muistoja ja nostalgiaa, mutta sen ajan kappaleissa on myös melodia ja harmonia”, DJ Håkki kertoo.

”Tämän päivän tanssimusiikissa on minun makuuni liikaa yksitoikkoista jytkytystä. Tanssikin on pahimmillaan paikoillaan hyppimistä.”

K-50-disko etenee nopeilla rytmeillä aina puoleen yöhön saakka, jonka jälkeen soitetaan illan hitaat.

Tina Holmberg on jo ehtinyt toivoa DJ Håkilta lempikappalettaan.

Miksi juuri David Essexin A Winter’s Tale?

”Se on ihana rakkausballadi. Olen herkkä ihastumaan, mutta rakastuminen on minulle vaikeaa.”

Yhteiset muistot

Espoolaiset Marienne ja Jari Mäenmaa pitävät tanssista pientä taukoa. He odottavat baarin pöydän ääressä juomiaan siemaillen lisää BeeGeesin musiikkia ja Abba-kavalkadia.

”Nuorena diskossa tehtiin irtiottoa arjesta ja yritettiin parinmuodostusta”, Jari Mäenmaa kertoo.

”Nykyään tunnelma on rennompi, kun ei tarvitse esittää tai yrittää mitään ylimääräistä. Pelkkä musiikki ja tanssi riittävät.”

Mäenmaat tapasivat toisensa ensimmäisen kerran vappuna 1987 diskotanssin rytmeissä.

”Kumpikin tuli diskoon omien ystäviensä kanssa. Illan mittaan huomasimme, että pidämme molemmat tanssimisesta. Se on yhä meidän yhteinen harrastuksemme ja intohimomme”, Marienne Mäenmaa kertoo.

26 vuotta naimisissa olleet Mäenmaat ujuttautuvat musiikilla ja tanssilla takaisin vuosikymmenten takaisiin tunnelmiinsa.

”Meillä on paljon hyviä yhteisiä muistoja. Diskossa tanssimalla niitä pääsee elämään kerta kerran jälkeen uudestaan.”

Ilta on jo pitkällä, mutta Vanhan ylioppilastalon ovelle kiemurtelee hämärässä ja tuulisessa räntäsateessa yhä jono.

K-50-diskon 10-vuotisjuhlien yleisöryntäys voi nostaa tanssijoiden määrän jopa yli tuhanteen.

Suosittuja K-50-diskoja on järjestetty Helsingissä, mutta tanssijoita on saapunut pääkaupunkiin liki kaikkialta Suomesta ja jopa Tanskasta ja Ruotsista saakka.

Diskomamma Lilu Nissinen-Turja pyyhältää ravintolasta lavalle pitämään juhlapuheen ja laskeutuu taas parketille tanssimaan.

”Olemme saaneet aikaan sen, mitä diskoa perustaessani kuvittelin”, Nissinen-Turja toteaa.

”Tähän ei liity mitään erikoista. Ihmiset vaan tykkäävät bailata.”

Ihastuminen bonusta

Jääpalat kalisevat, kun Tina Holmberg nostaa maljasta kuohuviinipullon ja kaataa lasinsa täyteen.

Hän on elänyt nuoruutensa diskon kulta-aikana 1970–80-luvuilla.

”Tanssijoiden yhteisöllisyys on vielä voimakkaampaa kuin vuosikymmeniä sitten”, Holmberg sanoo.

”Jos yhteisöllisyyden lisäksi tulee ihastuminen, niin se on jo bonusta.”

Vanhan ylioppilastalon sali alkaa olla ääriään myöten täynnä. Värivalot välkkyvät. Kuohuviinilasi on jäänyt pyöreän nurkkapöydän päälle puolilleen. Minne Holmberg on yhtäkkiä kadonnut?

Kappale vaihtuu ilman juontoa. Ottawan Hands up -hitin vuodelta 1981 tunnistavat kaikki. Tanssijoiden kädet nousevat ja kääntyvät samaan aikaan vasemmalla ja oikealle. Heiluvien käsien takaa erottuu keinuva, tumma ja hoikka hahmo.

Hän on entinen hymytyttö. Hän tanssii.