15 minuuttia ulkoilua talutushihnassa – Kehitysvammaisten äidit kertovat lastensa julmasta kohtelusta ja karusta arjesta nyky-Suomessa
Eristämistä, ylilääkintää, talutushihnoja, ruoan kieltämistä. Nuorten kehitysvammaisten hoito on edelleen ankeaa ja karua – kauniista lupauksista huolimatta. Äidit kertovat Seuralle, miten heidän lapsiaan on laitoksissa kohdeltu.
Eemistä tuli ilman virikkeitä ja ohjelmaa apaattinen ja hän vietti suuren osan ajastaan makaamalla patjalla.
Kolme vuotta tällaisissa oloissa, Petra Peltonen sanoo ja näyttää kuvaa kehitysvammaisesta pojastaan Eemistä.
Jutun aloituskuvassa Eemi on omassa huoneessaan Etevan kehitysvammapsykiatrian yksikössä Lahdessa. Eemin huoneessa on vain patja. Maali seinässä on halkeillut kuin oltaisiin Romaniassa. Eemillä ei ole lakanaa eikä tyynyä eikä peittoa.
”Eemi käytännössä eristettiin autioon huoneeseensa kolmeksi vuodeksi”, Eemin äiti sanoo.
Eemiä ei otettu mukaan yhteiseen toimintaan eikä hänelle järjestetty mitään virikkeitä. Eemiä ei liioin haluttu päästää kotilomille, edes jouluaattona.
Kun Petra Peltonen kertoo poikansa kohtelusta, ihmiset jakautuvat kahteen ryhmään. Ensimmäiset sanovat, että tuollaista ei voi tapahtua Suomessa. Toiset taas sanovat, että he uskovat joka sanan. Jälkimmäiset ovat kehitysvammaisten lasten omaisia, jotka tietävät, miten ankeaa kehitysvammaisten kohtelu suomalaisissa hoitopaikoissa pahimmillaan voi olla.
Tilaa Seura ja jatka lukemista
Tämä artikkeli on tilaajille varattua maksullista sisältöä.