Suomeen on syntynyt työtä tekevien köyhien luokka, tutkijat sanovat

Jaa artikkeliLähetä vinkki
köyhyys
Avustusjärjestöt kertovat, että korkojen, sähkön ja ruoan hintojen nousu tuo jatkuvasti uusia ihmisiä ruoka-avun piiriin. Kuvan ihmiset jonottivat ruokaa Helsingissä syksyllä 2020. © LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Köyhien määrä Suomessa kasvaa nyt huimaa vauhtia. Tilastokeskus kertoi joulukuussa, että pienituloisten määrä kasvoi kuusi prosenttia vuoden takaiseen määrään verrattuna. Nyt heitä on 719 000.

Suomalainen köyhyys voidaan määritellä monin eri tavoin.

”Yleensä nostetaan esiin tuloköyhyys. Siinä usein määritellään, että köyhyysraja on esimerkiksi 60 prosenttia mediaanitulosta. Sen alle jäävät ihmiset luokitellaan tuloköyhiksi”, sanoo Kalevi Sorsa -säätiön hankevastaava, poliittisen historian tohtori Anna Rajavuori. Hän toimitti säätiön lokakuussa julkaiseman Eriarvoisuuden tila Suomessa 2022 -raportin, jonka artikkelit kirjoitti kaksitoista tutkijaa.

Raportin mukaan suomalaisten kokemaa hyvinvointia vähentävät nimenomaan toimeentulovaikeudet. Niistä kärsivät muista useammin yksinasuvat ja yksinhuoltajat. Raportti esittää, että sekä tulo- ja varallisuuseroihin että koettuun hyvinvointiin liittyvää eriarvoistumista on torjuttava aktiivisesti demokratian toteutumisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vuoksi.

Lue myös: Työtön Ulla haluaisi tukea taloudellisesti läheisiään: ”Eniten on harmittanut se, että en ole voinut ostaa lapsenlapsilleni mitään”

Köyhyys on ulkopuolisuutta

Tuloköyhyys ei Rajavuoren mukaan kuitenkaan ole ainoa tapa määritellä köyhyys tai mitata sitä. Köyhyyttä voidaan lähestyä ja myös tutkia subjektiivisena kokemuksena.

”Köyhyys voidaan myös nähdä ihmisen tilana, jossa hänen minimioikeutensa ja -tarpeensa eivät toteudu. Köyhyyden voi siten määritellä myös toimintakyvyn puutteeksi”, Rajavuori sanoo.

Samaa mieltä on THL:n tutkimusprofessori Heikki Hiilamo, joka on muun muassa köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen asiantuntija.

”Köyhyys Suomessa on aika paljon sitä, ettei pysty osallistumaan ympärillä vallitsevaan elämäntapaan. Rahavarat ovat niin niukat, ettei voi elää samalla tavalla kuin muut. Silloin jää ulkopuolelle sellaisista asioista, joita muut ihmiset pitävät itsestään selvänä”, Hiilamo sanoo.

Sellaisia asioita voivat esimerkiksi olla tietynlaisten ruokien valmistaminen, ravintoloissa käyminen, matkustaminen tai maksulliset harrastukset.

Sekä Rajavuori että Hiilamo toteavat, että Suomessa ei ole absoluuttista köyhyyttä, eli ihmiset eivät kuole nälkään köyhyyden vuoksi.

THL:n tutkimusprofessori ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo on köyhyyden asiantuntija. Vuonna 2021 hän pohti kolumnissaan ”Kelan kyykyttävän köyhiä”. © Lehtikuva / Markku Ulander

THL:n tutkimusprofessori ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo on köyhyyden asiantuntija. Vuonna 2021 hän pohti kolumnissaan ”Kelan kyykyttävän köyhiä”. © Lehtikuva / Markku Ulander

Köyhyys on usein näköalattomuutta

Köyhyys on monimutkainen kokonaisuus. Kaikki pienituloiset eivät identifioi itseään köyhiksi, ja joillakin keskituloisilla arki on hyvinkin niukkaa. Ihmisellä voi olla omistusasunto ja auto, ja hän voi silti aidosti kokea itsensä köyhäksi.

”Vaikka kahdella eri ihmisellä on saman verran rahaa, niin sen vaikutus toimintakykyyn voi olla hyvin erilainen”, Rajavuori sanoo.

Sekä Hiilamo että Rajavuori viittaavat usein köyhyyteen liittyvään näköalattomuuteen.

Heidän mukaansa on siis merkittävä ero siinä, onko opiskeluaikanaan oletettavasti väliaikaisesti köyhä vai kenties keski-ikäisenä työttömänä pitkäaikaistyötön, jolloin tulevaisuuskaan ei juuri suo toivoa tilanteen muuttumisesta.

Tutkijat tiedostavat myös, että Suomeen on syntynyt työtä tekevien köyhien luokka. Työtä tekemällä ei saavuta tarpeeksi suurta tulotasoa, etenkään jos on perhettä ja useampia ihmisiä huollettavana.

”Vaikka kävisi töissä, niin talous voi olla aika niukkaa. Pienimmät palkat eivät riitä asuinkustannuksiin. Itse asiassa asumistukihan ulottuu aika laajalle tuloalueelle”, Hiilamo toteaa.

”Syynä työtä tekevien köyhyyden yleistymiselle ovat esimerkiksi nollatuntisopimukset ja muut niin sanotut epätyypilliset työsopimukset”, Rajavuori sanoo.

Työ ei aina ole lippu ulos köyhyydestä

Netin keskustelupalstoilla heitetään usein kommentiksi köyhille, että ”menisivät töihin”, mutta se ei läheskään aina ratkaise vähävaraisuuden ongelmaa.

”Töihin meneminen ei välttämättä yksin ole mikään autuaaksi tekevä ratkaisu”, Rajavuori sanoo.

Seuran haastattelema espoolainen Tero työskenteli kaksi vuotta Rajavuoren mainitsemilla nollatuntisopimuksilla ja koki työtä olevan jatkuvasti liian vähän. Nollatuntisopimuksia käytetään etenkin palvelualoilla sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla, mutta myös muilla aloilla.

Nollatuntisopimuksessa työntekijä kutsutaan töihin tarvittaessa, mutta työnantajalla ei ole velvollisuutta tarjota yhtään työtuntia. Näiden sopimusten varassa työskentelevien määrä on laskettu viimeksi vuonna 2018, jolloin heitä oli Tilastokeskuksen mukaan 106 000. Palvelualojen ammattiliitto Pamin mukaan heidän määränsä on kuitenkin sen jälkeen kasvanut.

Tilastojen mukaan köyhyys- tai syrjäytymisriskissä oli 14,3 prosenttia kotitalousväestöstä vuonna 2020. Kaikkiaan heitä oli noin 770 000 henkilöä. Henkilö on köyhyys- tai syrjäytymisriskissä, jos ­hänen kotitaloutensa on pienituloinen, vajaa­työllinen tai kotitaloudessa esiintyy vakavaa aineellista ja sosiaalista puutetta. Vieressä oleva grafiikka kertoo, että naisten ­syrjäytymisririski oli yleisempää 18–24-vuotiaiden ja yli 64-vuo­tiaiden keskuudessa, miesten muissa ikäryhmissä.

Juttua on päivitetty 27.1. kello: 13.36. Jutussa väitettiin aiemmin, että pienituloisten määrä on kasvanut vuodessa yli kaksitoista prosenttia. Todellisuudessa heidän määränsä on kasvanut kuudella prosentilla.

X