Työtön Ulla haluaisi tukea taloudellisesti läheisiään: ”Eniten on harmittanut se, että en ole voinut ostaa lapsenlapsilleni mitään”
Miltä köyhyys tuntuu? ”Se on kuin jatkuva paha maku suussa”, kuvailee jyväskyläläinen Ulla, 62.
Työtön Ulla on joutnut tukeutumaan aviomieheensä taloudellisesti.
”Olin äskettäin kaksi ja puoli vuotta leikkausjonossa ja työkyvyttömänä polvieni vuoksi. Syksyllä 2022 polvet viimein leikattiin, ja nyt kuntoutan itseäni ahkerasti päästäkseni takaisin työelämään. Kun jäin polvieni vuoksi pois työelämästä, sain aluksi sairauspäivärahaa, mutta kun se päättyi, putosin noin puoleksi vuodeksi kokonaan tukien ulkopuolelle.
Se johtui sekaannuksesta tai pitäisikö sanoa erimielisyydestä Kelan kanssa. En ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi, koska terveydentilani vuoksi en katsonut voivani hakea töitä. Sen sijaan yritin uusia sairauspäivärahahakemusta, mikä ei sitten mennyt läpi.
Kun on työtön, arjen ilottelusta on turha haaveilla
Tarinani on siinä mielessä todella tyypillinen, että hyvin monien suomalaisten köyhyyteen liittyy tavalla tai toisella sairastuminen tai muut terveysongelmat.
Olen akateemisesti koulutettu ihminen ja minun pitäisi olla kyvykäs hoitamaan paperiasioita virastojen kanssa, mutta silti siinä on ollut massiivisia ongelmia.
Tuon puoli vuotta olin siis kokonaan ilman säännöllistä tuloa. Minulla on muutama luottamustoimi, joista saan kokouspalkkiota, jotka olen käyttänyt lääkekuluihini. Se on selvää, että missään elokuvissa, teatterissa tai konserteissa en tietenkään voinut käydä, ravintolassa syödä tai esimerkiksi ostaa uusia vaatteita.
Onneni on ollut se, että mieheni on töissä ja suhtautunut koko ajan tilanteeseeni niin, että hän tietenkin maksaa ruokani, asumiskuluni ja muut vastaavat menot. Omaa rahaa minulla ei kuitenkaan ole ollut.
Eniten on harmittanut se, että en ole voinut ostaa lapsenlapsilleni mitään, enkä osallistua aikuisten lasteni perheiden elämään taloudellisesti. Eivät he tukeani tarvitse, mutta minulle se olisi mukavaa auttaa edes vähän.
Köyhänä jättäytyy pois sosiaalisista tilanteista
Köyhyys sinänsä ei tullut mitenkään uutena asiana, sillä minulla on nuoruudestani monen vuoden kokemus köyhyydestä. Kun olin kaksikymppinen, löysin itseni kahden lapsen yksinhuoltajana, kun kävi ilmi, ettei lasten isä pystynyt hoitamaan velvollisuuksiaan isänä. Silloin minä ja lapset olimme koko ajan tosi köyhiä.
Lähdin silloin keskikoulupohjalta opiskelemaan ja tein kaikenlaisia keikkatöitä aina kun niitä tuli vastaan. Silloin tili oli melkein koko ajan miinuksella.
Köyhänä sitä myös jättäytyy pois monenlaisista sosiaalisista tapahtumista, sillä yleensä kavereiden tapaaminen vaatii jonkin verran rahaa.
Yksinhuoltajavuosina oli ihan tavallista, että kun ravintolassa muut söivät ja nauttivat erilaisia alkoholijuomia, itse join vain vettä. Muut yrittivät yllyttää, että ota sinäkin viiniä. En kehdannut sanoa, ettei minulla ole varaa ostaa mitään, esitin ’aikaista heräämistä’ -tyyppisiä selityksiä. Kun muut menivät tavallisesti vielä illan päätteeksi nakkikioskin kautta taksilla kotiin, jätin näihin ravintolatapaamisiin osallistumisen oikeastaan kokonaan. Muisto tästä tuli vahvasti mieleen viime kesällä, kun putosin toimeentulolta.
Köyhyys tuntuu jatkuvana pahana makuna suussa. Se on tunne, että vaikka yrität parhaasi, niin tilanteesi ei parane eikä ole mahdollisuutta osallistua mihinkään. Sitä katsoo vierestä, kun oman lapsen kaveri saa uuden polkupyörän eikä omalla lapsella ole siihen mahdollisuutta. Tai toivoo, etteivät omat kengät hajoa, kun uusien ostaminen olisi iso investointi. Köyhyys on myös jatkuva tietoisuus siitä, että jos joku kodinkone hajoaa, ei ole mahdollista korjauttaa sitä.
Työtön menettää eläkekertymäaikaa
Olen siis ollut siinä onnekkaassa asemassa, että minulla on työelämässä oleva puoliso, joka on tukenut minua taloudellisesti. Näin ei kuitenkaan ole läheskään kaikissa suomalaiskodeissa, joissa toinen aikuinen, usein nainen, jää työttömäksi. Taloudellinen vallankäyttö on ymmärtääkseni valitettavan yleistä.
Jos jostain syystä kävisi niin, että mieheni joutuisi työttömäksi, joutuisimme todennäköisesti etsimään pienemmän ja halvemman asunnon. Niinhän käy aika monelle työttömäksi jäävälle, ja asumistukea maksava Kelakin painostaa muuttamaan, vaikka ei muuttaminenkaan ole millään lailla helppoa tai edullista.
Kun lapseni olivat aikuistuneet ja asuin yksin, olin tyhjäkätinen siitä huolimatta, että olin koko ajan tehnyt useita töitä, usein samanaikaisesti. Asuntoni oli niin pieni, että perheeni ei käytännössä tahtonut mahtua kokonaan kylään samaan aikaan.
Aikomuksenani on työllistyä jälleen vuoden 2023 aikana. Työskentelen varmaan 67-vuotiaaksi saakka ennen eläkkeelle jäämistä, toki sekin surettaa, että nyt juuri meni kaksi ja puoli vuotta hyvää eläkekertymäaikaa sairastaessa ja ilman tuloja.”
Haastateltava ei esiinny jutussa oikealla nimellään.
Tilastojen mukaan köyhyys- tai syrjäytymisriskissä oli 14,3 prosenttia kotitalousväestöstä vuonna 2020. Kaikkiaan heitä oli noin 770 000 henkilöä. Henkilö on köyhyys- tai syrjäytymisriskissä, jos hänen kotitaloutensa on pienituloinen, vajaatyöllinen tai kotitaloudessa esiintyy vakavaa aineellista ja sosiaalista puutetta. Vieressä oleva grafiikka kertoo, että naisten syrjäytymisririski oli yleisempää 18–24-vuotiaiden ja yli 64-vuotiaiden keskuudessa, miesten muissa ikäryhmissä.