Köyhät kyykkyyn, vuosisadasta toiseen – Esko Valtaoja: ”Ajatus, että köyhät ovat ainakin osittain itse syypäitä, elää sitkeässä myös keskiluokassa”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Esko Valtaoja
Esko Valtaoja on Seuran kolumnisti. © Tommi Tuomi / Otavamedia
"Vain hyvin harva haluaa elää pummilla, mutta sellaisesta saa vetävämmän jutun kuin tukien alikäyttäjästä", Esko Valtaoja kirjoittaa.

Jatkan taas yhtä urakkaani: Oxford History of England -kirjasarjaa, 9 472 sivua. Luen Englannin 1700-luvun sosiaalisista oloista. Ajan mielipiteet kuulostavat kovin tutulta.

”Köyhyys oli lähes rikos, ja joka tapauksessa köyhät olivat täysin ansainneet oman kurjuutensa.” Opetusta annettiin joskus myös köyhille, mutta päämääränä oli ”kouluttaa lapset elämänsä pääasialliseen tehtävään, puunhakkaamiseen ja veden kantamiseen”.

Sata vuotta myöhemmin Charles Darwin saattoi jo epäillä, oliko köyhyys sittenkään ennalta määrättyä ja ylhäältä annettua. ”Jos köyhien kurjuus ei johdukaan luonnon laeista vaan yhteiskunnasta, niin suuri on silloin syntimme.” Kaiken väärin ymmärtäneet sosiaalidarwinistit eivät oppi-isänsä mietteistä piitanneet, vaan julistivat elämän olevan taistelua, jossa vahvin ja paras voittaa. Köyhien auttaminen oli siis melkein rikos luonnonjärjestystä vastaan.

Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan kirja Huipputuloiset – Suomen rikkain promille osoittaa, että yhteiskunnan huipulla olevat eivät juuri ole käsityksiään muuttaneet. Tai ainakaan kaikki eivät ole muuttaneet; ei pidä yleistää liikaa ja pitää kaikkia rikkaita samanlaisina niljakkeina kuin yhtä haastateltua: ”Sosiaalietuuksia ajaisin voimakkaasti alas. Se on vaan näin.”

Ajatus, että köyhät ovat ainakin osittain itse syypäitä, elää sitkeässä myös keskiluokassa. Kun keskustellaan sosiaalieduista, niin oitis pulpahtaa esiin irvikuva laiskasta ja tukia väärinkäyttävästä pummista, yhteiskunnan häpeämättömästä vapaamatkustajasta. On todennäköisesti vielä nuori ja kenties maahanmuuttajakin.

Epäilemättä sellaisiakin on. Sosiaalietujen käyttämättä jättäminen on tutkitusti kuitenkin paljon yleisempää kuin niiden väärinkäyttäminen. Vain hyvin harva haluaa elää pummilla, mutta sellaisesta saa vetävämmän jutun kuin tukien alikäyttäjästä, vaikkapa pienellä eläkkeellä sinnittelevästä vanhuksesta, joka ei osaa tai kehtaa hakea tukea.

Ja kun meissä kaikissa piilee ahne, itseään ja kykyjään yliarvioiva ihminen, on niin mukava uskoa että juuri minä teen enemmän kuin oman osani yhteisen hyvän eteen. Kukapa haluaisi ajatella laistavansa omista velvollisuuksistaan?

Valistuksen ajan suomalaisen pioneerin Anders Chydeniuksen sanat pätevät yhä: ”Mitä enemmän yhteiskunnan jollekin osalle annetaan mahdollisuuksia elää toisten vaivannäöllä ja mitä vähemmän toiset saavat itse nauttia työnsä hedelmistä, sitä enemmän ahkeruutta tuhotaan. Edellisistä tulee ylimielisiä, jälkimmäisistä taas epätoivoisia, ja molemmat laiminlyövät velvollisuutensa.”

X