Hätkähdyttävä selvitys: Kymmenen ympärileikkausepäilyä, neljä toimenpidettä – ”Rasistileiman välttäminen on virkamiehille tärkeämpää kuin se, että lapsille tehdään väkivaltaa”
Seura selvitti, kuinka jämerästi Suomi on suojellut täällä asuvia pieniä tyttöjä silpomiselta.
Tyttöjen silpominen on osa arkea myös Suomessa. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi vuonna 2017 hätkähdyttävän raportin.
Yhteensä 24 maahanmuuttajien kanssa työskentelevää ammattilaista ilmoitti kohdanneensa tilanteen, jossa ympärileikkauksen epäiltiin uhkaavan tyttöä.
Vain kymmenen heistä kertoi, että leikkauksen uhka oli johtanut toimenpiteisiin.
Koska tytön ympärileikkaus katsotaan Suomessa törkeäksi pahoinpitelyksi, jo vähäisenkin epäilyn perusteella pitää tehdä lastensuojeluilmoitus ja tutkintapyyntö poliisille.
Silpominen on naiselle monin tavoin haitallinen toimenpide, jota harjoitetaan eniten tietyissä Afrikan osissa.
Enemmistö niistä maahanmuuttajista, jotka ovat saapuneet Suomeen ympärileikkausta suosivilta alueilta, ovat luopuneet perinteestä, mutta tavalla on myös kannattajansa.
Viranomaiset liian varovaisia?
Toimenpiteitä ilmoitettiin siis kymmenen kappaletta 24:ä uhkatilannetta kohden. Ovatko viranomaiset olleet liian varovaisia?
Kyselyn tehneen THL:n asiantuntijan Mimmi Koukkulan mukaan ilmoitettujen toimenpiteiden vähyyttä voi kuitenkin selittää se, että joskus epäily raukeaa varhain.
Esimerkiksi keskustelu vanhempien kanssa saattaa vakuuttaa työntekijän siitä, että tyttöä ei aiota leikata.
”Tällaista keskustelua ei ole ehkä aina ilmoitettu toimenpiteenä”, Koukkula arvelee.
Tosin epäilyjä tehdystä leikkauksesta ei yleensä kumota pelkällä keskustelulla, vaan tarvitaan lääkärintarkastus.
Samassa kyselyssä kymmenen suomalaista terveydenhuollon ja vastaanottokeskusten työntekijää kertoi olleensa tilanteessa, jossa epäiltiin, että Suomessa asuva tyttö olisi jo ympärileikattu.
Vain neljä kertoi, että tapauksen johdosta oli ryhdytty toimenpiteisiin.
Siis epäilyjä oli kymmenen, toimenpiteitä neljä. Se on vähän.
Valitettavasti on muitakin viitteitä siitä, että Suomi ei ole suojellut pieniä tyttöjä niin tarmokkaasti kuin pitäisi.
Menetetty mahdollisuus
Suomessa elää aikuisia naisia, jotka on silvottu lapsena laittomasti. Olisiko osa täällä asuneiden tyttöjen silpomisista voitu estää, jos viranomaiset olisivat toimineet ripeämmin?
Suomella olisi ollut hyvät edellytykset tarttua ongelmaan jämerästi, sillä maassa vaikutti jo 1980-luvulla tänne avioitunut somalialaissyntyinen lääkäri Mulki Mölsä. Hän tunsi perinteen hyvin – ja vastusti sitä.
Tietämykselle olikin tarvetta. Kun ensimmäiset somalit saapuivat maahan 1990-luvun alussa, ja heille alkoi syntyä lapsia, sairaalan henkilökunta saattoi synnyttäjän nähtyään luulla, että tämä oli joutunut tulipaloon.
Silpominen oli tuntematon asia, ja viranomaisten ote sen ennaltaehkäisyyn oli pitkään haparoiva.
Jotain sentään tehtiin. Hallitus tilasi Mölsältä selvityksen naisten ympärileikkauksesta.
Mölsä teki perusteellisessa raportissaan 1994 rohkeita ehdotuksia viranomaisten aktivoimiseksi:
”Kaikki riskiryhmään kuuluvat tytöt tulisi kartoittaa, jotta tiedettäisiin, kuka on silvottu ja kuka ei. Tämän jälkeen heitä voitaisiin seurata terveystarkastusten yhteydessä.”
”Tytöille tulisi selvittää heti kouluiässä ympärileikkauksen ja silvonnan haitat, jotta he voisivat suojautua vanhempien mahdolliselta mielivallalta.”
”Tarhan ja koulun opettajat sekä koulupsykologit tulisi kouluttaa suojaamaan ja auttamaan riskiryhmään kuuluvaa lasta.”
Ehdotukset eivät ottaneet tulta. Ylen haastattelussa 1999 Mölsä purki pettymystään:
”[Tytöt] on jätetty ei kenenkään vastuulle. Se on kuin pahimmalta painajaiselta tuntuva asia,” hän sanoi.
Koulutustilaisuuksia aiheesta oli sentään järjestetty, yleensä juuri Mölsän johdolla.
Suositus ei sido
Vähitellen tilanne kohentui.
Ihmisoikeusliitto aloitti Raha-automaattiyhdistyksen tuella 2002 edelleen jatkuvan ennaltaehkäisevän työn maahanmuuttajayhteisöissä. Lisäksi se ryhtyi kouluttamaan sote- ja opetusalan ammattilaisia ympärileikkauksista.
Nopeimmin asiaan tarttuivat neuvoloiden ja synnytyssairaaloiden työntekijät. Yhä useampi ryhtyi muistuttamaan ympärileikattuja äitejä siitä, että näiden tyttäret ovat hyviä juuri sellaisina kuin ovat.
Vuonna 2004 Ihmisoikeusliitto valmisti sote-henkilöstölle Suomen ensimmäiset kattavat asiantuntijasuositukset, kuinka ennaltaehkäistä ympärileikkauksia.
Järjestö hoiti siis viranomaisten työt.
Neuvot levisivät. Jo samana vuonna neuvolahoitajien oppaassa kannustettiin selvittämään riskimaista tulevien äitien suhtautumista tytärtensä leikkaamiseen.
Neuvoloita kehotettiin myös tutkimaan lasten sukuelimet vuosittain ja tarvittaessa tekemään lastensuojeluilmoitus.
Viimein 2012 Suomi julkaisi ensimmäisen kansallisen toimenpideohjelman ympärileikkausten estämiseksi. Se sisälsi tukun huolellisesti punnittuja suosituksia, joista tiedottaminen osoitettiin THL:lle.
Mutta suositukset eivät sido ketään. Sosiaali- ja terveysalan työntekijät ovat yleensä töissä eri kuntatyönantajilla, ja niiden ohjeistukset vaihtelevat. Aina niissä ei edes mainita ympärileikkausta.
Esimerkiksi suurin osa Suomessa asuvista ympärileikatuista äideistä synnyttää Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, mutta sen synnytyssairaaloiden lastenlääkäreitä ei kirjallisesti ohjeisteta kertomaan näille äideille, että heidän ei sovi silpoa tyttölapsiaan.
Yleensä tällainen evästys annetaan, mutta velvoitetta siihen ei ole.
Kiusallinen puheenaihe
Kansallinen toimenpideohjelma suositti 2012, että sote-ammattilaisten pitäisi ottaa tyttöjen ympärileikkaus ainakin kerran puheeksi niiden asiakkaidensa kanssa, jotka kuuluvat riskiryhmään.
Lisäksi suurimmat kaupungit ovat ohjeistaneet lastensuojelutyöntekijänsä selvittämään ja ennaltaehkäisemään leikkauksia.
Silti pienen tytön silpominen on kiusallinen puheenaihe.
Jaana Kortesniemi haastatteli opinnäytetyöhönsä Helsingin yliopistolle vuonna 2016 kahdeksaa Vantaan kaupungin lastensuojelun työntekijää.
Heistä vain yksi oli ottanut ympärileikkauksen puheeksi maahanmuuttaja-asiakkaiden kanssa.
Eräs kuvasi puhumisen vaikeutta:
”Koska siinä on vähän se vaara, että – – niistä tulee rasistikysymys.”
Jos silpomisten torjunta on jäänyt sivuun kenttätyössä, myös johtava valistaja THL on torkkunut ajoittain. Sen kouluterveystarkastusten menetelmäkäsikirja vuodelta 2014 ei mainitse ympärileikkausta sanallakaan.
Sivuutettu kysymys
Reiluuden nimissä on todettava, että viranomaiset ovat terästäneet otettaan etenkin viime vuosina.
Esimerkiksi äitiyskorttiin lisättiin 2017 kysymys ympärileikkauksesta. Helsinki taas valmisti 2018 kouluterveydenhuollon työntekijöille ensimmäisen kerran ohjeen leikkausepäilyn selvittämistä varten.
Äitiyskortin uudistaminen tukee silpomisten ennaltaehkäisyä: neuvolan terveydenhoitaja voi äidin ympärileikkauksesta kysyttyään käynnistää luontevasti keskustelun siitä, aikooko tämä leikkauttaa tytärtään.
Jos riittää uskallusta.
Ihmisoikeusliiton asiantuntija Solomie Teshome kertoo olleensa riskiryhmään kuuluvan naisen tukihenkilönä neuvolassa, ja huomanneensa, että terveydenhoitaja hyppäsi ympärileikkauskysymyksen yli.
”Sanoin hänelle, että sinulla on velvollisuus kysyä.”
Teshomen esimies Johanna Latvala uskoo tietävänsä, mistä kenkä puristaa.
”Monet ovat sanoneet meille suoraan, että mitä jos asiakkaat ajattelevat, että he ovat rasisteja. Lisäksi he pelkäävät keskustella aiheesta, josta eivät tiedä tarpeeksi.”
Tommi Tuomi / Otavamedia
Rasistileiman pelko
Ihmisoikeusliitto painottaa kulttuurisen herkkyyden tärkeyttä: ympärileikkaus pitää ottaa puheeksi maahanmuuttajaa kunnioittaen ja keskustellen. Vankeustuomiolla pelottelu voi aiheuttaa torjuntaa.
”Samalla tulee tiukasti korostaa, että ympärileikkausta ei hyväksytä missään muodossa”, Latvala sanoo.
Fenix Helsinki on sitä mieltä, että kulttuurisensitiivisyys on ollut Suomessa liiallista.
”Rasistileiman välttäminen on virkamiehille tärkeämpää kuin se, että lapsille tehdään väkivaltaa. Leiman pelossa tyttölasten annetaan tulla silvotuksi”, toiminnanjohtaja Ujuni Ahmed sanoo.
”Tämä kaikki pelaa vain rasistien pussiin”, hän lisää.
Hallituksen jäsen Yasin Isse korostaa viranomaisten roolia.
”Heidän pitää ohjata muutosta ja näyttää pelisäännöt, koska niihin yhteisön on pakko reagoida.”
Säännösten ystävällinen, mutta jämäkkä läpikäynti on epäilemättä vaikea laji, jossa voi tulla epäonnistumisia.
Silti sopii ihmetellä, miksi viranomaiset ovat tehneet pidättyvästi myös sellaisia ympärileikkauksia torjuvia toimenpiteitä, joiden ei luulisi ärsyttävän juuri ketään.
Esimerkiksi ensimmäiset tilastotiedot ympärileikatuista synnyttäjistä ovat vasta vuodelta 2017 – ja nekin pahasti puutteellisia.
Kouluterveyskyselyssä kysyttiin ympärileikkauksesta ensimmäisen kerran vasta keväällä 2019, ja silloinkin kokeiluluontoisesti.
Mikä oli estänyt tekemästä näitä toimia jo 1990-luvulla?
Puheeksi jo päiväkodissa?
Palataan vielä yhteen Mulki Mölsän ehdotuksista vuodelta 1994: lastentarhanopettajat pitäisi kouluttaa suojaamaan riskiryhmään kuuluvia tyttöjä.
Ehdotuksessa on järkeä: jos asia nousee ensimmäisen kerran puheeksi vasta yläasteen terveydenhoitajan kanssa, voi olla jo liian myöhäistä.
Ympärileikkausten torjuntatyötä ei ole kuitenkaan suomalaisissa päiväkodeissa juuri tehty.
Suomen uudessa, 2019 julkaistussa silpomisen estämisen toimintaohjelmassa tehtiin kuitenkin käänteen tekevä ehdotus: lastentarhanopettajien tulisi ottaa varhaiskasvatuskeskusteluissa silpominen puheeksi niiden vanhempien kanssa, joiden lähtömaissa tapa on yleinen.
Onko Mölsän ehdotus siis toteutumassa nyt neljännesvuosisata myöhemmin?
Ehkä ei aivan heti. Kun Seura huhtikuussa kysyi ehdotuksesta Opetushallituksen varhaiskasvatuksen asiantuntijalta, tämä ei ollut kuullut siitä mitään.