Särkyviä perheitä ja katkeilevia keskusteluyhteyksiä – Näin salaliittoteoriat myrkyttävät ihmissuhteita Suomessa

Jaa artikkeliTilaa Seura
Mielenosoittaja kantoi salaliittoteorioihin viittaavaa Q-kirjainta presidentti Donald Trumpin kannattajien kokoontumisessa Pennsylvaniassa elokuussa 2018.
Mielenosoittaja kantoi salaliittoteorioihin viittaavaa Q-kirjainta presidentti Donald Trumpin kannattajien kokoontumisessa Pennsylvaniassa elokuussa 2018. © AFP / Lehtikuva
Kun salaliittoteoriayhteisöt imaisevat ihmisen sisäänsä, suhteet perheeseen, läheisiin ja ystäviin alkavat katkeilla. Eräs uhkaavimmista uusista kulteista, QAnon, muistuttaa jo uskonnollista ääriliikettä.

Salaliittoteoriat vievät kuluttajansa helposti kaninkoloon, josta ei aina palata. Kun ihmisen maailmankuva korvautuu näillä uskomuksilla, läheiset erkanevat ja ihminen tukeutuu vähitellen yhä vahvemmin uuteen yhteisöönsä.

Seura haastatteli neljää salaliittoteorioihin uskovan ihmisen läheistä kuullakseen, miten tällaiset uskomukset ovat vaikuttaneet ihmissuhteisiin. Haastateltavien nimet on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi, mutta Seura on varmistanut heidän henkilöllisyytensä.

Salaliittoteoriat leviävät uushengellisissä terveysyhteisöissä

Salaliittoteorioiden pariin voi päätyä hyvinvointiyhteisöjen kautta, joissa terveysohjeisiin sotketaan juutalaisvastaisuutta tai väitteitä tiettyjen tahojen salaisista suunnitelmista. Osa väitteistä kytkeytyy yhdysvaltalaiseen QAnon-liikkeeseen.

QAnon on salaliittoteoria, jossa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump joukkoineen taistelee pahan eliitin suunnitelmia vastaan. QAnonissa on tulkittu olevan uskonnollisen liikkeen kaltaisia piirteitä.

Veikon sukulainen Pasi kiinnostui salaliittoteorioista 2010-luvun alkupuolella. Nykyisin hän levittää runsaasti niihin liittyvää sisältöä omilla kanavillaan. Alun alkaen Pasia kiinnostivat new age -tyyppinen henkisyys ja luonnonläheisyys.

”Tämä näkyi esimerkiksi hänen tavassaan kulkea luonnossa vain paljain jaloin”, Veikko kertoo.

Pasilla on Veikon mukaan matala koulutusaste. Hän siirtyi viettämästään pinnallisesta biletyselämästä aluksi luonnonmukaiseen elämäntapaan, ja myöhemmin salaliittoteorioiden pariin.

”Hän on sosiaalisesti lahjakas ja miellyttävä ihminen, joka osaa esittää asiansa hyvin. Luulen, että hän on saanut new age -kuvioista kaikukopan ajatuksilleen”, Veikko sanoo.

Nykyisin Pasi jakaa säännöllisesti QAnon-liikkeeseen liittyvää materiaalia, joka käsittelee esimerkiksi väitettyä länsimaiden päättäjien tekemää lasten systemaattista hyväksikäyttöä.

Paulan läheisin ystävä Anna innostui joitain vuosia sitten new age -ajattelusta, ja hylkäsi sen seurauksena pitkähkön uransa EU:n virkakoneistossa. Anna halusi keskittyä täysillä uuteen kutsumukseensa, minkä kautta hän päätyi QAnon-liikkeen pariin.

Anna seuraa QAnon-liikkeen sisällä leviävää materiaalia joka päivä tuntikausien ajan ja jakaa sitä ystävilleen, myös Paulalle. Hän elää omassa todellisuudessaan, jossa Donald Trump ja Vladimir Putin puhdistavat parhaillaan maailmaa eliitin pedofiilien vallasta.

”Jutut ovat alkaneet olla niin sairaita, että hän menettää ystäviä ympäriltään. Samalla se saa hänet tukeutumaan yhä vahvemmin QAnonilaisiin”, Paula sanoo.

Rokotevastaisuus ja uskomushoidot ovat salaliittoteorioiden maaperää

Arton äiti Tarja on ollut jo kauan kiinnostunut vaihtoehtoisista hoidoista, kuten luontaistuotteista ja homeopatiasta. Äiti yhdistelee myös uskomuksia hyvin erilaisilta laidoilta esoteeriseksi keitokseksi, jossa buddhalaisuus ja maagisuus sekoittuvat ufo-olentoihin. Niiden lisäksi hän uskoo salaliittoteorioihin.

”Tänä keväänä äitini on jakanut säännöllisesti materiaalia, jonka mukaan 5G aiheuttaa koronavirusta. Tunnistan itse hänen käyttämiään salaliittoteoriasivustoja”, Arto sanoo.

Turvallisuuspolitiikkaa seuraavan aktiivireserviläisen Villen lähipiirissä on kaksi salaliittoteorioista kiinnostunutta henkilöä. Toinen on hänen tuttunsa, joka levittää maahanmuuttovastaisia poliittisia salaliittoteorioita ja toinen taas on hänelle läheisempi Ossi, jonka usko käynnistyi todennäköisesti rokotevastaisuudesta.

”Ossi seuraa esimerkiksi Totuus rokotteista -sivustoa, jonka kautta hän päätyy muiden teorioiden, kuten QAnonin pariin. Olen koettanut näyttää, että on olemassa toisenlainenkin todellisuus kuin hänen jakamansa”, Ville sanoo.

Keskusteluyhteydet saattavat rakoilla

Pasi on viettänyt eristäytynyttä elämää mökissä kaupunkikeskusten ulkopuolella jo useiden vuosien ajan. Veikon arvion mukaan Pasi ryhtyi QAnon-liikkeen seuraajaksi vuonna 2017, eli hän on ollut mukana sen alkuajoista lähtien. Veikko pitää Pasin salaliittoteorioista kiinnostumista ahdistavana.

”Pasi ei osallistu keskusteluun, vaan ajaa omaan tutkimukseensa pohjautuvaa näkemystään keskustelukumppanilleen. Salaliittoteoreetikon seurassa oleminen on vaikeaa, mistä seuraa tämän aktiivinen vältteleminen”, Veikko sanoo.

Veikon mielestä salaliittoteorioihin uskomisessa on samoja piirteitä kuin uskonnolliseen liikkeeseen kuulumisessa, mutta erojakin on. Tällaiseen liikkeeseen kuuluva keskustelee usein toismaailmallisista asioista, kuten jumalista tai tuonpuoleisessa odottavasta pelastuksesta.

Salaliittoteorioissa kuvatut aiheet ovat sen sijaan synkkiä ja koskevat myös päivänpolitiikkaa, tätä nykyistä maailmaamme.

”Pasi ei tunnista, että hänen seuraamansa asiat tukevat hirvittävää ihmiskuvaa. Monien salaliittoteorioiden taustalla on juutalaisvastaisuutta, ja käsitys ihmistä sätkynukkeina tai salaliiton tietoisina osallisina. Tällaiseen keskusteluun ryhtyminen ei herätä osallistumishaluja”, Veikko sanoo.

Paulan mukaan hänen ja Annan välit ovat heikot, eivätkä he löydä enää yhteisiä keskustelunaiheita.

”Kaikki sanomani on hänen mielestään valetta, fake news. Olen erittäin huolissani, sillä tämä ihminen on minulle erittäin tärkeä ja pelkään hänen tuhoavan itsensä ja mielenterveytensä. Huomaan, etteivät monet ihmiset tajua tilanteen vakavuutta, nauravat vain”, Paula sanoo.

Arto alkoi aikuisena ymmärtää äitinsä jakavan esimerkiksi Illuminati-järjestöön ja vapaamuurareihin liittyviä salaliittoteorioita. Tilanne on jatkunut koko hänen elinikänsä ajan. Arto uskoo Tarjan päätyneen niiden pariin rajatiedosta ja vaihtoehtohoidoista kiinnostuneiden ystäviensä kautta.

Tarja on ammatiltaan sairaanhoitaja, mutta hän on kertonut pitävänsä vakaumuksensa erillään työstään. Arton mukaan he puhuvat myös normaaleista asioista, mutta Tarja saattaa kesken keskustelujen esittää salaliittoteoriaväitteitä.

Tilanne on hankala, ja Arto on huolissaan äidistään.

”Äitini on ollut mukana myös pyramidihuijauksissa, kuten Onecoinissa. Nämä ovat mielestäni hieman samantyyppistä jatkumoa, jossa hän valitsee yhden lähteen ja uskoo vain sen jakamaa tietoa.”

Äitinsä kautta Arto on havainnut, että pyramidihuijauksiin lähtee mukaan osittain samoja ihmisiä kuin rajatiedon piireihin.

5G-verkkoihin liitetään monenlaisia salaliittoteorioita, joiden mukaan esimerkiksi hallitukset kykenevät levittämään 5G-verkossa hyvinkin mielikuvituksellisia asioita. Kuva Skotlannista.

5G-verkkoihin liitetään monenlaisia salaliittoteorioita, joiden mukaan esimerkiksi hallitukset kykenevät levittämään 5G-verkossa hyvinkin mielikuvituksellisia asioita. Kuva Skotlannista. © istockphoto.com

Ovatko salaliittoteoriat harmittomia?

Salaliittoteoriat voi helposti ohittaa viihteenä, ja usein niihin suhtaudutaan pilkaten. Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI kuitenkin pitää QAnon-teoriaa turvallisuusuhkana. Suomessa perussuomalaiset poliitikot ovat levittäneet väestönvaihto-ajatusta, joka on jo inspiroinut maailmalla erilaisia veritekoja.

Sisäministeriön väkivaltaisen ekstremismin vuosikatsauksessa salaliittoteoriat mainitaan osana verkon ääriryhmien liikehdintää, mutta niitä ei nosteta sen merkittävämmäksi uhaksi Suomessa.

Veikon mielestä salaliittoteoriat eivät ole vain harmitonta huvia. Ihmissuhteiden ja töiden menettämisen lisäksi hänen mielestään vaarana on demokratiaan ja yhteiskuntaan kohdistuvan perustavanlaatuisen luottamuksen rapauttaminen.

”Näiden asioiden aikaansaaminen on tänä päivänä myös usean valtiollisen toimijan intresseissä.”

Turvallisuuspoliittiseen keskusteluun liittyy paljon väärän tiedon levittämistä myös valtiollisilta tahoilta. Osittain siksi Ville on koettanut puhua Ossin kanssa tämän näkemyksistä ja vastata niihin omillaan.

”Ossi elää omassa kuplassaan, jossa hän ei usko niin sanotun valtamedian tuottamaan journalistiseen tietoon, vaan kyseenalaistaa kaiken. Sen sijaan hän pitää luotettavampana esimerkiksi rokotevastustajien sivustojen tietoja”, Ville sanoo.

Ville uskoo, että Ossin maailmankatsomus on hyvin ahdistava, joten hän on koettanut tukea tätä keskustelemalla tämän näkemyksistä. Toisinaan Ossi on epäillyt häntä hiljentämisyrityksistä. Ville ei halua tai voi käyttää kaikkea aikaansa todistellakseen Ossin mielipiteitä vääriksi.

”Hän tarvitsisi tilanteeseensa ammattiapua. Hän elää tavallaan harhassa, jolloin hän on eksyksissä. Olen huolestunut, miten tuollainen maailmankatsomus vaikuttaa häneen ja esimerkiksi hänen lapsiinsa.”

Faktat eivät horjuta uskoa

Arton mukaan keskustelu hänen äitinsä kanssa on kuin puhuisi muurille, eikä loogisten ajatteluvirheiden osoittaminen auta. Ainoa tapa puhua Tarjan kanssa on kysymysten esittäminen.

”On turhauttavaa koettaa puhua hänen väitteitään vastaan, joten edes näin voin pysyä keskustelussa mukana. Yleensä silti välttelen salaliittoteorioista puhumista. Mielestäni jotkut ovat niin kadotettuja, ettei mitään ole enää tehtävissä”, Arto sanoo.

Veikon mielestä salaliittoteorioita vastaan argumentoiminen faktoilla ei tule kääntämään näiden ihmisten sydämiä tai mieliä. Empaattinen keskustelu ja läsnäolo voisivat olla tehokkaampi tapa auttaa salaliittoteorioiden maailmaan uppoutuneita.

Ville epäilee läheistensä ajatusten johtuvan heidän epävarmuudestaan, jolloin salaliittoteoriat saavat tilaa levitä. Hän uskoo, että salaliittoteorioiden kuluttaminen voi radikalisoida ihmisiä Suomessakin.

”Ossista huomaa, että hän on tiettyjen asioiden, kuten rokotteiden, suhteen huomattavasti aiempaa aggressiivisempi. Hän on epätoivoinen ja saattaa aiheuttaa vaaraa jollekin”, Ville sanoo.

Salaliittoteorioita ja disinformaatiota pitäisikin Villen mielestä kitkeä paremmin jo Suomen viranomaisten toimilla, sillä esimerkiksi Venäjä käyttää niitä hyväkseen kansainvälisessä viestinnässään sekasorron luomiseksi. Yhtenä ratkaisuna hän pitää medialukutaidon opetuksen lisäämistä jo peruskoulun tasolta lähtien.

Haastateltavien nimet on muutettu heidän yksityisyytensä suojelemiseksi.

Läheisille on tarjolla tukea

Uskontojen uhrien tuki -yhdistyksen puheenjohtaja Pia Puolakka kommentoi yleisellä tasolla, miten läheisten kannattaa toimia jouduttuaan vaikeaan tilanteeseen uskonnollisen liikkeen kanssa.

”Läheisen on hyvä huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Toisen osapuolen kanssa on hyvä jatkaa yhteydenpitoa ja kuunnella tätä sekä pyrkiä keskustelemaan ihan tavallisistakin arjen asioista”, Puolakka sanoo.

Puolakan mukaan ei kannata alkaa väitellä opeista, vaan antaa toiselle mahdollisuus keskustella näkemyksistään mitätöimättä niitä. Kriittinen saa toki olla, ja läheisen on hyvä hankkia tietoa yhteisöstä.

Uskovan hyvinvoinnista huolestuneiden hän kehottaa vihjaamaan tälle, olisiko hänen helpompi puhua ammattilaiselle tai Uskontojen uhrien tuelle. Samanlaista apua on tarjolla uskovan läheiselle.

Jos ihminen haluaa irtautua ahdistavaksi käyneestä uskonliikkeestä, Puolakka ehdottaa hänen hakevan ammattiapua ja vertaistukea. Sitten hän voi alkaa hitaasti rakentaa normaalia arkea ja ihmissuhteita sekä ottamaan etäisyyttä salaliittoteorioihin uskoviin.

On tärkeää saada normaalia tekemistä, jonka jälkeen voi alkaa syvemmin pohtia eriäviä ja kriittisiä näkökulmia ennen uskomiinsa asioihin.

”Irtautumisprosessi on hyvin yksilöllinen, toisilla se kestää kauemmin ja toisilla se on nopeampaa. Siihen on tärkeä saada tukea ja tunne siitä, että ulkopuolinen maailma on edelleen olemassa ja vastaanottavainen juuri sinullekin”, Puolakka sanoo.

Lue lisää: Miksi Salkkarit-tähden terveyssivusto levittää korona-huuhaata, valeuutisia viruksesta ja amerikkalaisia salaliittoteorioita? ”QAnon on valon tuoja”, näyttelijä sanoo

Mystisen nimimerkki ”Jari Virtasen” määritelmään sopiva hahmo esiintyi Trumpin Suomen-vierailun mielenosoituksessa 2018. © kuvakaappaus

Timo kokee sotivansa hyvien puolella

Norjassa asuva suomalainen Timo on viimeiset kahdeksan vuotta ylläpitänyt sivuverkostoa, joka julkaisee eritoten yhdysvaltalaista salaliittoteoriasisältöä. Alun perin hän julkaisi siellä materiaalia nimellä Jari VirtanenSeura käsitteli sivuverkostoa vuonna 2019.

”Alun perin perustin sivustoni havaittuani, kuinka paljon tärkeitä aiheita valtamedia jättää huomioimatta ja käsittelemättä. En ole saanut sivujen ylläpitämiseen keneltäkään rahoitusta tai tienannut niillä penniäkään”, Timo sanoo.

QAnon-liike on tärkeä Timolle, mikä käy selväksi sivustojen aiheista. Kuva Timosta QAnon-lakanoineen Trumpin ja Putinin tapaamisessa Helsingissä vuonna 2018 päätyi Q:n levittämäksi, mitä hän pitää yhtenä palkkiona työstään.

Toukokuussa Timo ilmoitti viettävänsä jatkossa sivustojensa sijaan enemmän aikaa vaimonsa ja pienten lastensa kanssa. Syynä tähän on hänen mukaansa virallista narratiivia kyseenalaistavien tahojen määrän kasvu. Sen vuoksi hän voi keskittyä muihinkin asioihin.

”Sota ei yhtä miestä kaipaa ja informaatiosodastahan tässä paljolti on kysymys”, Timo sanoo.

Timo kertoo lähipiirinsä koostuvan salaliittoteorioihin uskovista, ”heränneistä”, joten hänen maailmankatsomuksestaan ei ole ollut haittaa ihmissuhteille. Hän ja hänen läheisensä uskovat, etteivät ”järjestelmää ylläpitävät” tahot ole kansalaisten puolella.

”Suurin osa tunnetuimmista salaliittoteorioista on valitettavasti totta, sitä en ole epäillyt moneen vuoteen.”

X