Jenni Haukio puolisonsa presidenttikauden lähestyessä loppuaan: ”Olen saanut kokea niin paljon, että tuntuisi itsekkäältä jäädä ikävöimään mennyttä”
”Haikeutta tuntee, kun ajatukset ovat siinä, mitä on menettämässä. Iloa ja kiitollisuutta puolestaan silloin, kun keskittyy kaikkeen siihen, missä on saanut olla osallisena”, Jenni Haukio kirjoittaa.
Valtiotieteiden tohtori, runoilija ja tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio pohdiskelee Suomen ihmeitä ja ilmiöitä.
Puolisoni presidenttikauden kääntyessä kohti viimeisiä kuukausiaan olen yhä useammin kohdannut kysymyksen, miltä tuntuu luopuminen. Miltä tuntuu jättää elämänmuoto, joka jo yhdentoista vuoden on ollut osa arkea ja juhlaa. Kysymyksiä siitä, mitä tulen kaipaamaan, ja ääneen arvauksia, joiden mukaan tunnen haikeutta.
Vastaukset ovat lopulta varsin helppoja. Päällimmäinen tunteeni on syvä kiitollisuus kaikesta siitä, mitä olen ainutlaatuisessa asemassani tasavallan presidentin puolisona saanut kokea. On ollut suunnattoman suuri ilo ja kunnia palvella omaa maata ja edustaa sinivalkoisia värejämme lähes 30 eri maassa. Tavata upeita suomalaisia ja antaa oma ääneni ja työpanokseni niiden asioiden ja arvojen puolesta, jotka olen kokenut läheisiksi ja puolustamisen arvoisiksi.
Olen saanut kokea – vastaanottaa – niin paljon ja niin suurta, että tuntuisi itsekkäältä jäädä ikävöimään mennyttä ja haikailemaan sitä elämänvaihetta, jonka mitta on tulossa täydeksi. Sitä, mikä muistini kirjan sivuilla sisimmässäni tulee aina säilymään elävänä ja läheisenä, en osaa ajatella kaipauksella. Haikeutta tuntee, kun ajatukset ovat siinä, mitä on menettämässä. Iloa ja kiitollisuutta puolestaan silloin, kun keskittyy kaikkeen siihen, missä on saanut olla osallisena. Eeva Kilven viisaudesta ammentaen: ”Älä ajattele, että elämä on lyhyt. Ajattele: miten erikoinen kokemus. Kun siinä ei ole kysymys pituudesta lainkaan, vaan että ylipäänsä on saanut kokea tämän.”
Vastaanotamme hyvää erilaisissa muodoissa joka päivä
Elämänmuutoksissa olemme vääjäämättä olemassaolon peruskysymysten äärellä. Paljon huomiota kiinnitetään siihen, mitä milloinkin ollaan menettämässä ja kuinka elämä on luopumisen prosessi. Luovumme lapsistamme, jotka kasvavat aikuisiksi ja ikävaiheista, jotka jäävät taakse. Ainutkertaisista elämämme tapahtumista, jotka hetkissä kiitävät ohitsemme sekä tuonpuoleiseen siirtyvistä läheisistä, joita ilman emme kuvitelleet osaavamme elää.
Jos luopumisen armottoman luonnonlain äärellä viettää ajatuksissaan liian kauan aikaa, voi helposti tulla surulliseksi ja ahdistuneeksi. Siksi olisi tärkeää tiedostaa, että elämä on myös ja ennen kaikkea vastaanottamista joka hetki. Olemassaolon ihmeen vastaanottamista joka aamu, kun avaamme silmät uuteen päivään. Yhteyden ihmeen vastaanottamista, kun kohtaamme perheenjäsenen tai ystävän arjen eri tilanteissa. Läheisen hymyn, joskus ventovieraan ihmisen kohteliaan eleen, luonnonkauneuden vastaanottamista eläimissä ja kasveissa, mailla ja vesillä.
Jokainen hyvää mieltä tuottava asia elämässä on arvokas. Vastaanotamme hyvää erilaisissa muodoissa joka päivä, ja mitä enemmän olemme osallisina hyvän tarjoamisessa myös muille, sitä enemmän saamme itsekin. Saamme vastaanottaa paljon enemmän kuin mistä joudumme luopumaan. Menetysten ja elämänmuutosten hetkillä ainakin itselleni juuri tämä on se oivallus, joka tuo suhteellisuudentajua, toivoa ja luottamusta tulevaisuuteen.
Lue kaikki Jenni Haukion kolumnit tästä!