Onnellisuusprofessori Markku Ojasen mukaan osa elämäntapaoppaista johtaa harhaan: ”Aivan kuin oman naaman näkeminen olisi suuri onni ja autuus”
Onnellisuutta ei lisätä kikkakolmosilla vaan hyvillä sanoilla ja teoilla, kiitollisuudella ja läsnäololla. Onnellisuusprofessori Markku Ojanen tiedostaa myös kolikon kääntöpuolen – kärsimyksen ja toivottomuuden.
Markku Ojanen ei innostu elämäntaito-oppaiden kikkakolmosista.
”Oletteko te se onnellisuusprofessori?” varmisti Markku Ojaselle soittanut toimittaja. Elettiin 90-luvun puoliväliä, ja Ojanen oli kirjoittanut Liikunta ja tiede -lehteen artikkelin onnellisuudesta.
”Yhden jutun perusteella pääsin jo onnellisuusprofessoriksi”, Ojanen muistelee.
Hän on turhan vaatimaton. Ojanen oli tuolloin paneutunut aiheeseen jo yli kolmekymmenen vuoden ajan tutkimalla erilaisten ihmisryhmien tyytyväisyyttä elämään, heidän kokemaansa mielekkyyttä, heidän vahvuuksiaan, itseluottamustaan ja toiveikkuuttaan. Asioita, joista onnellisuuskin koostuu.
Ojanen on vuosien varrella määritellyt onnellisuutta lukuisilla tavoilla. Pikkuhiljaa hän on päätynyt seuraavaan:
”Onnellisuus on tila, jossa ei haikailla menneisyyteen ja ajatella, että silloin oli paremmin. Eikä ajatella myöskään, että kunhan tästä hetkestä pääsen, tulevaisuudessa on jotain parempaa. Vaan että ollaan iloisia, kiitollisia ja tyytyväisiä siitä, mitä on nyt.”
Suomalaiset pötköonnen mestareita
Pipanaonni ja pötköonni – Markku Ojanen käyttää usein näitä termejä, jotka hän on lainannut pakinoitsija Aapelilta. Hienommin sanottuna kyse on tunneonnesta ja tyytyväisyysonnesta.
Pipana- eli tunneonni tarkoittaa sitä, miltä tuntuu juuri nyt. Pötkö- eli tyytyväisyysonni puolestaan peilaa elettyä elämää – sitä, mitä se on minulle antanut ja miten olen selviytynyt.
”Me suomalaiset olemme aika hyviä tuossa pötköonnessa. Meillä on sellainen asenne elämään, että vaikka puolikatastrofejakin on ollut, kaikesta on selvitty. Emme pärjää niin hyvin kyselyissä, joissa kysytään pipanaonnea eli oletko onnellinen nyt.”
Suomi on nimetty jo kuusi kertaa maailman onnellisimmaksi maaksi. Ojanen tarkentaa, että kansainvälinen World Happiness Report mittaa oikeastaan koettua tyytyväisyyttä, joka perustuu hyvinvointivaltion tuottamiin myönteisiin asioihin kuten tasa-arvoon, demokratiaan, koulutukseen, vähäiseen korruptioon ja luottamukseen.
Tyytyväisyysonnella on Ojasen mukaan sellainen erikoinen piirre, että se muuttuu vain vähän.
”Viimeisen kymmenen vuoden aikana suomalaisten tyytyväisyysonni on hieman noussut, asteikolla nollasta kymmeneen on noustu 7,5:stä 7,8:aan. Kun mennään taaksepäin 60-luvulle, jolloin sosiologi Elina Haavio-Mannila teki tyytyväisyyskyselyn, niin hämmästyttävän vähän on tapahtunut muutoksia vuosikymmenten aikana.”
Ojasen mukaan tämä kertoo siitä, että me sopeudumme asioihin mahdottoman hyvin. Vaikka elämisen ulkoiset puitteet ovat ottaneet harppauksia eteenpäin, kaikkeen hyväänkin tottuu.
Tarkoittaako se siis sitä, että onnellisuus tulee pikemminkin sisältäpäin?
”Kyllä se geeneissäkin on, jotkut ovat temperamentiltaan positiivisempia ja toiset taas negatiivisempia. Mutta ei ympäröivien tekijöiden merkitystä voi vähätellä.”
Onnellisuus onkin monimutkainen vyyhti, johon vaikuttavat persoonallisuuden lisäksi muun muassa lapsuuden ja nuoruuden kokemukset, ihmissuhteet, taloudellinen tilanne, terveydentila ja erilaiset elämän varrelle osuneet tapahtumat.
Onni syntyy yhdessä
Nykyään onnellisuus kiinnostaa, ja aiheesta julkaistaan paljon elämäntaito-oppaita. Niitä on Ojasen mukaan sekä hyviä että huonoja. Huonoimmasta päästä ovat ne, joiden perusajatus on, että ihminen voi tulla onnelliseksi jollain tempulla – kuten katsomalla itseään peilistä joka aamu ja sanomalla, että olet ihana tyyppi.
”Aivan kuin oman naaman näkeminen heti aamusta olisi suuri onni ja autuus”, Ojanen virnistää.
”On myös ohjeita, jotka sanovat, että ota se onnellisuus haltuun nyt heti. Vaikka onnellisuus on myös oma valinta, ei sitä oteta tuosta vain haltuun. Onnellisuus on pienten jatkuvien valintojen takana.”
Ojanen pohtii, että jotkut elämäntaito-oppaiden ohjeet voivat olla haitallisiakin, jos ne lupaavat liikaa tai ohjaavat väärään suuntaan. Ojaselle on jäänyt mieleen eräskin kirja, jossa korostettiin, että olemme yksin vastuussa omasta onnellisuudestamme ja että meidän tehtävämme ei ole ajatella muiden onnellisuutta.
Ohje on Ojasesta aivan kamala, sillä ihmisen onni ei rakennu irrallaan muista. Onnellisuus on osa ihmisyyttä ja vuorovaikutusta muihin.
”Jokainen voi toki rauhassa kantaa huolta omasta onnellisuudestaan, kunhan muistaa, että kyse on kuitenkin yhteisestä onnellisuudesta. Olemme onnellisempia, kun vedämme muita mukaan.”
Kiitos ja anteeksi
Vaikka Ojanen ei innostu elämäntaito-oppaiden kikkakolmosista, hänen mukaansa on paljonkin asioita, joilla voimme lisätä onnellisuuttamme.
”Pipanaonnea voi saada kaikenlaisella kivalla. Ei tarvita kuin lisää hyviä sanoja toisillemme. Lisää kiittämistä, anteeksipyytämistä ja kannustavaa palautetta. Päivä, tai useampikin, on pelastettu, kun joku antaa sinulle tunnustusta jossain asiassa.”
Itsellekin voi tehdä kivoja asioita: harrastaa liikuntaa, juoda leivoskahvit, viettää aikaa ystävien kanssa, lämmittää sauna – mikä nyt ketäkin ilostuttaa.
”Kaikki sellainen lisää pipanaonnea radikaalisti.”
Koska pötköonni on melko pysyvää ja koska me suomalaiset olemme jo muutenkin aika korkealla tasolla, sitä on vaikeampi lisätä. Ojanen kuitenkin huomauttaa, että perushyveiden, kuten ystävällisyyden ja avuliaisuuden, sekä läsnäolon taidon harjoittelu voivat lisätä tyytyväisyysonnea. Ja terveet elämäntavat tietysti.
”Mutta nyt puhun ihmisistä, jotka ovat plussan puolella jo ennestään. Jos on todella onneton, on vaikea ottaa vastaan ohjeita, että kiitä nyt enemmän tai ole avuliaampi. Silloinhan ihminen kaipaa myötätuntoa ja ymmärrystä.”
Paradoksaalisesti onnellisuuspuheesta ovatkin innostuneita erityisesti ne, joilla menee hyvin jo ennestään.
Elämä myös murjoo
Ojanen on ollut kolmen vuoden ajan toteuttamassa Vaasan kaupungin onnellisuuskyselyä. Sen asteikko on nollasta sataan ja keskimääräinen tulos keikkuu 70:n kohdalla. Joka vuosi on kuitenkin noin 20 prosenttia niitä, joiden onnellisuus jää 50:n alapuolelle. Tämä on Ojasesta hätkähdyttävää.
”Voihan kyseessä olla negatiivisuusharha eli että on herkempi asioille, jotka ovat huonosti. Mutta kyllä silti täytyy ottaa vakavasti, jos ihminen vastaa, että elämässä on vain vähän, tai ei yhtään, toiveikkuutta ja mielekkyyttä ja että elämä on onnetonta.”
Samat vastaajat kokevat myös, että he eivät voi vaikuttaa omaan onnellisuuteensa. Hyvinvoivat ja onnelliset ihmiset taas kokevat, että he voivat vaikuttaa omaan onnellisuuteensa paljon tai melko paljon.
”Tuon 20 prosentin tilanne on jotenkin lukkiutunut. He kokevat, että kaikki on kiinni muista ihmisistä ja yhteiskunnasta. Elämä on ehkä koetellut monin tavoin.”
Kyselyssä tiedustellaan myös viimeisen vuoden aikana tapahtuneita isompia kielteisiä elämänmuutoksia. Läheisen kuolema, sairastuminen, lapsen ongelmat, työttömyys – nämä kaikki tiputtavat onnellisuuden tasoa. Jollekin on sattunut vuoden aikana useita vastoinkäymisiä.
”Vastoinkäymisistä toivutaan ja sieltä noustaan. Mutta työttömyys on sellainen asia, johon ei hevillä sopeuduta, ja onnellisuus pysyy alentuneella tasolla. Tämä johtuu siitä, että työn mukana monen elämästä katoaa iso osa merkityksellisyyden tunnetta”, Ojanen sanoo.
Joka vuosi kyselyssä on Ojasen mukaan myös niitä, joiden onnellisuus hipoo sataa tai on sata. Näillä ihmisillä on kaikki hyvin ja tulevaisuuden he näkevät – jos mahdollista – vieläkin parempana.
”Monet ovat aivan käsittämättömän toiveikkaita!”
Onnellinen jaksaa auttaa
Tulee mieleen, onko onnellisuuden tavoittelu väärin tai ainakin triviaalia tällaisessa maailmanpoliittisessa tilanteessa, kun Euroopassa on käynnissä raaka hyökkäyssota. Ojasen mielestä onnellisuutta voi silti tavoitella.
”Ukrainalaisten tilannetta ei helpota yhtään se, jos emme pyri onneen – kunhan omasta onnellisuudesta ei tule elämän keskipiste. Onnelliset ja tyytyväiset ihmiset ovat sitä paitsi myös halukkaampia auttamaan.”
Vaikka Ojanen on tehnyt ison osan urastaan tutkimalla onnellisuutta, hän korostaa tiedostavansa hyvin voimakkaasti sen, että maailmassa on kärsiviä ihmisiä. Kolikon kääntöpuolen tunnistamiseen ja tunnustamiseen on vaikuttanut hänen omat rankat kokemuksensa: Ojasen isä kuoli sodassa ja kymmenvuotiaana hän oli menettää äitinsä. Ojasta myös kiusattiin koulussa.
Itsensä hän määrittelee onnelliseksi ”lievästi melankolisten ihmisten sarjassa”.
Ojasen onnellisuutta lisäävät läheiset.
”Minulle, kuten monelle muulle, perhe ja puoliso ja lapset…”, Ojanen aloittaa, mutta joutuu pitämään tauon, koska liikuttuu.
”…on valtavan hieno asia.”