Nainen hyväili rintojaan ja vinkkasi avoimesta Hiacen ovesta näkyvää läikikästä patjaa – Mitä kirjailija Juha Vuorinen teki?
Juha Vuorinen kohtasi Andalusiassa hippimummon.
Juha Vuorinen on kirjailija, radioääni, kolumnisti ja suurperheen isukki.
Kirjoitin vuonna 2004 novellikokoelman nimeltä No, Velli – seitsemän tarinaa selviämisestä. Kirjan toinen novelli, Hihimummo, kertoi todellisesta, 70- ja 80-luvuilla Helsingin Töölössä remunneesta naisesta, joka kiersi tonkimassa roskiksia ja työnsi kaikenlaisella roinalla piripintaan täytettyjä lastenrattaita.
Mummon tavaramerkki oli niin muhkea kerrospukeutuminen, että hän näytti Michelin-ukolta, vaikka akka olikin. Hänen erikoisuutensa ei ollut kuitenkaan roskalaatikoista ylle kerätty karderoopi, vaan uniikki tapa säikäytellä ihmisiä kiljaisemalla ohi kulkiessa: hihi!
Olen jälkikäteen soimannut itseäni siitä, että uskoin ihmisten ilkeät puheet ja kategorisoin naisen muiden kuorolaisten mukana jonkin sortin puliakaksi.
Nykyisellä elämänkokemuksellani voin vannoa, että hän oli kaukana päihdeongelmaisesta. Sen sijaan hän oli mustalla huumorintajulla varusteltu oman tiensä kulkija, joka töölöläisten iloksi ja kauhuksi eli todella pitkän ja rääkäisevän kuuluvan elämän.
Elämäntapojen rypistämä nainen
Nyt, lähes viisikymmentä vuotta myöhemmin, törmäsin jälleen omalaatuiseen vanhempaan naiseen. Ikivanha Sveitsin kilvissä ollut Toyota Hiace pysähtyi koiralenkillä viereeni, ja kuljettaja, auringon ja elämäntapojen rypistämä nainen kysyi italialaista englantia murtaen, miten hän pääsisi pois peltotieltä. Kun kaksi vain vajakkienglantia taitavaa muukalaista kohtaa andalusialaisen ilta-auringon alla, törmäilystä voi syntyä vaikka mitä, ja tipalla oli, ettei niin käynyt meillekin.
Kohtasimme nimittäin samaisella koiralenkillä vielä toistamiseen. Sillä kertaa parkkialueella, joka pullistelee talvisin ympäri maailmaa saapuneista matkailuautoista. Yllätyksekseni nainen oli sisustanut pakustaan eräänlaisen matkailuauton nostamalla tavaratilaan nuhruisen patjan ja retkikeittimen. Asetelmassa oli samanlaista korutonta oman polun tallaamista kuin 70-luvulla kohtaamallani hihimummolla.
Koskettava ele
Jutustellessamme sain kuulla kulkurinaisen suunnitelman. Eteläisessä Sveitsissä oli talvella liian kylmä, joten signora oli pakannut kimpsunsa autoon ja lähtenyt ajelemaan kohti aurinkoa. Arvelin, että hän jäisi eteläiseen Espanjaan, mutta suuntana olikin Marokko. Ei mikään yllätyspäämäärä, sillä nainen oli täysvartinen hippi, ja Marokosta siihen elämäntapaan löytyy juuri oikeanlaisia eväitä.
Tapaamisemme lopuksi nainen teki eleen, joka enemmänkin kosketti kuin nauratti. Hän hyväili rintojaan ja vinkkasi avoimesta Hiacen ovesta näkyvää läikikästä patjaa. Matka Marokkoon oli enää vailla pientä taloudellista avustustani.
Olipa kyseessä sitten hihi- tai hippimummo, niin aina ne vähän pääsevät yllättämään.
Lue kaikki Juha Vuorisen kolumnit tästä.