Markus Kajo: Lapset ovat luontaisia mietiskelijöitä, joiden filosofisuus nitistetään tyrmäämällä ”typerät kysymykset”
Lapsen tapa ajatella on suunnaton lahja, Markus Kajo muistuttaa.
Seuran kolumnisti Markus Kajo on kirjailija, viihdealan yrittäjä ja radio- & tv-viihteen konkari.
Tötterehtäen kävelevä sukulaispoika oli sen ikäinen, että juuri ja juuri puhui.
Mummolareissulla hän oli löytänyt tuumailupaikan ikkunan äärestä ja tuijotti pihalle. Sen keskellä törrötti lipputanko.
Tangon naru paukutti puiseen runkoon tuulessa, kuului ”Kla-kla-kla”.
Silmä kovana poika vahtasi pihanäkymää, joka oli aikuiselle puuduttavan arkinen, tapahtumaton.
Lopulta poika sanoi kolme sanaa, jotka paljastivat, mitä pikkumies oli ulos katsellessaan pohtinut.
”Lipputanko ei ole eläin.”
Otetaan selvää
Lapset ovat luontaisia filosofeja. Ihmettelijöitä, mietiskelijöitä. Moraalifilosofeja ja vaikka mitä.
Filosofit kysyvät usein kysymyksiä, jotka muista saattavat olla lapsellisia, naiiveja, itsestäänselvyyksien kyseenalaistamista. Jonninjoutavia typeryyksiä.
Kuten että miksi rikkaat maat eivät anna köyhille maille ruokaa, tai miksi on sotia. Tai onko lipputanko elävä olento. Ja voiko koneille luoda tunteita.
Lapset ovat luontaisia filosofeja, mutta se nitistyy, kun riittävän monta kertaa äsähtää pikku kyselijälle: ”Älä kysy typeriä!”
Sen sijaan että vastaisi, tai sanoisi: ”Tuo on jännä kysymys, mietin sitä, en osaa vastata heti.” Tai: ”En tiedä – mutta otetaan selvää!”
Kannustusta ajattelulle
Sukulaispojan vanhemmat ymmärsivät, että lipputangon eläimettömyys oli pitkän miettimisen tulos.
Kommentti toki herätti iloa tuvassa, mutta lapselle ei naurettu nolaavasti. Sopivin sanoin annettiin ymmärtää hänen toimineen hienosti asian päättelemisessä.
Kirjoitan tästä, koska opettajani asenne puujalkavitseihini, typeriin juttukehittelyihini, oli aura, joka pohjusti koko työurani.
Olipa kerran oppikoulun pääsykokeet. Väsäsin vastauksia paperille lyijykynällä. Kysyttiin synonyymiä sanalle siimes.
Paljon näyttelijä Pentti Siimeksen elokuvia nähneenä rustasin paperille vastaukseksi, puolihuvikseni: Pentti.
Kokeen valvojana oli tuleva äidinkielenopettajani Martta Hytönen. Huomasin, että hän näki vastaukseni. Aloin kumittaa sitä, koska aiempien koulukokemusteni vuoksi pelkäsin, että paperini saatettaisiin hylätä Pentti Siimeen takia.
Mutta samalla kun kumittelin Pentin pois, näin että opettaja hymyilikin. Kannustavasti.
Se, että muistan tämän elävästi yli puolen vuosisadan takaa, kertoo, miten suuri merkitys on sillä, että oman ajattelun ituja tuetaan.
Ihana lahja
Läpi keskikoulun ja lukion tämä äidinkielenopettaja oli tukiranka, jonka ympärille koko koulumotivaationi, yrittämiseni, luovuuteni kehittäminen rakentui.
En tarkoita, että muut opettajat olisivat olleet huonoja, mutta kiitollisuus siitä, että olen tienannut leipäni kirjoittamalla, kuuluu aivan erityisesti äidinkielenopettajalleni.
Oman ajatteluni tukeminen kotona ja koulussa, pohdiskeluun kannustaminen on antanut elämääni filosofian lohdutuksen, lapsen kyvyn nauttia ihmettelystä joka päivä.
Ihana lahja, lohdutus ja ilo on se!
Lue kaikki Markus Kajon kolumnit tästä!