Markus Kajo törmää jatkuvasti huonoon kieleen: ”Ranskalaiset ovat ylpeitä kielestään. Me ilmeisesti emme”

”Meikäläisen sukupolven ­ihmiselle ”minun auto” kuulostaa kaksivuotiaan puheelta”, Markus Kajo kirjoittaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Seuran kolumnisti Markus Kajo on kirjailija, viihdealan yrittäjä ja radio- & tv-viihteen konkari.

"Meikäläisen sukupolven ­ihmiselle ”minun auto” kuulostaa kaksivuotiaan puheelta", Markus Kajo kirjoittaa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Markus Kajo

Mie kun kirjoitan pakinoita, niin siinä reuhutessa äidinkieli runneltuu — huvin vuoksi. Mutta ne media-alan ihmiset, joiden työ vaatii kirjakielen käyttämistä, saisivat minusta osata sitä kirjakieltä.

Vaan surkeaa kieltäpä tunkee vastaan kaikkialla, uutissisällöistä elokuvakäännöksiin, tiedeohjelmiin! Tilasyistä saatte vain hiukan maistiaisia:

”Keskustan puoluekokouksesta kuului puoluetta verrattaneen saunaan.”

”Moni autoilija tekee nämä virheet ohittaessa.”

”Hänen roolia pidetään kriittisenä.”

”Oli (blablabla) pakotteet. Se nyt ei napannut Putinia lainkaan.”

”Siksi kokoomus on vahvasti sitoutunut siihen, että pidämme puolustusmenot pysyvästi yli kaksi prosentissa BKT:sta.”

Possessiivisuffiksit kunniaan

Paavista kertovaa draamaa katsoessani alkoi käännöksissä toistuvasti päin perseä oleva kielioppi ottaa päähän niin paljon, että jätin minisarjan lopulta kesken.

Tiedoksi ko. neuvoa tarvitseville sanottakoon, että possessiivisuffiksi tarkoittaa sitä, ettei sanota “minun auto”, vaan “autoni”. Meikäläisen sukupolven ­ihmiselle ”minun auto” kuulostaa kaksivuotiaan puheelta. Ja kun itse autonsa hakeneesta todetaan, että ”hän haki hänen autonsa”, se kuulostaa minusta samalta kuin joku kertoisi, että ”hän joi vettä omalla suullaan, itsen nieluun”. Edelleen: ”Hän hakekoot autonsa” on aivan päin ahderta.

Pahasti hukassa tuntuu olevan osa muidenkin elokuva- ja tv-sarjain kääntäjiä, ja myös teitittelyn suhteen. Käytetään monikkoa, kun ei osata teitittelyä. Ennen vanhaan teitittelyn kai oppi noin ekalla luokalla koulussa.

Rautalangasta vääntäen, siis:

Kun puhutaan teititellen eli puhutaan kohteliaasti yhdelle hengelle: Oletteko lihonut? Se mennee nuin. Ja kun ­puhutaan useammalle inehmolle, tulee monikko­muoto: Oletteko lihoneet? Opetelkaa jumal’avite tuo ero, jos vain ikinä puhutte tai kirjoitatte maksua vastaan mitään, ikinä. Ja ottakaa selville, mitä ovat yhdys­sanat. Muu on häpeällistä!

Markus Kajo penää kielenkäytön ammattilaisilta huolellisuutta

Miksi vaahtoan tästä? Mitä väliä [on], jos joku käyttää monikkoa teitittelymuodon asemesta? Ei haltsaa yhdyssanoja?

Sillä on se merkitys, että jos kieltä ammatikseen käyttävä väki ei hallitse edes asioita, jotka ennen opittiin alakoulussa, suuren massan kielitaju hämärtyy ja ­kieli rapautuu.

Kupariputken saa siististi poikki rautasahalla. Sen saa ihan hyvin katki myös hakkaamalla sitä kalliota vasten Toyotan kampiakselilla. Silti putkimiehet käyttävät rautasahaa. Ammatikseen kieltä käyttävän rimakorkeudeksi ei minusta riitä, että “kyllä ne sen ymmärtää”.

Ranskalaiset ovat ylpeitä kielestään. Me ilmeisesti emme. 

Markus Kajo on Seuran kolumnisti. Lue kaikki Kajon kolumnit täältä!

X