Markus Kajo: ”Syksy merkitsee puhdasta pöytää – sitä, että toiveikkuuden säkki on taas niin täynnä että sen kylkiin ihan tulee maruja”

Hajuaistimuksillamme on pikayhteys limbiseen järjestelmään. (Jos ette nyt justiinsa muista, missä limbinen järjestelmä on, niin se on päässä; jonkin verran nenästä taappäin niskaa kohti ja samalla ylös, pään sisäkattoa kohti.)

Tuon pikayhteyden ansiosta vienokin tuoksahdus voi tuoda yksityiskohtaisen matka- tai lapsuusmuiston aivan mielen pääareenan keskelle, silmänräpäyksessä. Räp!

Tai sitten voi käydä moniselitteisemmin, kuten minulla joskus: tuoksuhäivähdys luo mieleen moniulotteisen, sisäisesti ristiriitaisen tunnetilan, joka voi olla monisäikeinenkin, mutta ”ei sanoin selitettävissä”.

Koetan silti selittää.

Ilon ja surun yhtäaikaisuus

Esimerkiksi loppukesän–alkusyksyn tuoksu maalaisluonnossa hulauttaa joka kerta mieleni yhtäaikaisesti täyteen suunnatonta onnea ja pohjatonta surua.

Kaksijakoistunnelma on minulle sama myös siirtymässä g-molli⁶-soinnusta f-mollisointuun, tai siirtymässä b-mollista F-duuriin.

Luulen että tuo ambivalentti tunnelma – nousipa se mieleen elo-syyskuisesta maalaisluonnosta tai musiikista, sijaitsee jossain paikassa, joka on ominta itseäni, ydintäni; surun ja ilon yhtäaikaisuutta. Silleen on minut rakennettu. (Ja moni muu humoristinpirulainen, uskon.)

Syksy merkitsee uutta alkua

Mutta nyt syy tuoksumuistelooni: Tänä loppukesänä, alkusyksynä nenäni ei hyödyntänyt oikotietä limbiseen järjestelmään. Loppukesän tuoksut eivät aiheuttaneet mitään tunnereaktiota. Ei riemua, ei haikeutta. Eikä ole harmainta aavistusta, miksi.

Tuo puutos ottaa minua päähän ja ilahduttaa minua, yhtä aikaa. Se on samalla riesa ja vapautus.

Täytynee vain kohauttaa olkapäitään, ja kirjata muistiin, että tänä vuonna minulla kesä ei näköjään ollenkaan pääty.

”Kesän päätöstä on lykätty… myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan. Yst. terv. Limb. järj.”

Mutta, havaitsen: syksy alkaa silti!

Kun illat mustuvat, sateet tulevat, innostun minä kovasti! Minulle syksy merkitsee uutta alkua, puhdasta pöytää, sitä, että toiveikkuuden säkki on taas niin täynnä että sen kylkiin ihan tulee maruja.

Vaikka elämässä on asioita, jotka laittavat uskon, toiveikkuuden, rakkauden, omat voimat koetukselle, meidän on kuitenkin tehtävä suunnitelmamme toivon pohjalta. Valoisuuden pohjalta.

Minä arvelen, että ainakin jokin apusalaisuus hyvän elämän suuressa salaisuudessa on pyrkimys oppia ilahtumaan yhä pienemmistä asioista.

Mandelbrotin joukko

Elämä on fraktaalista, se on ”sisäisesti similaarisista” eli samantapaisista, vaikkakaan ei identtisistä osakuvioista koostuvaa tapahtumamosaiikkia.

Palasista sitten syntyy kokonaiskuva: polku – mutkitteleva, jokaisella meistä.

Jos iskette Googlen kuvahakuun sanat Mandelbrotin joukko ja katselette värikkäimpiä kuvatuloksia, ymmärrätte mitä tarkoitan.

Emme ehkä voi muuttaa elomme isoimpia kuvioita muiksi, mutta voimme pikku pala palalta vaikuttaa siihen, miten pimeäksi tai valoisaksi päiviemme kokonaiskuva muotoutuu.

Lue kaikki Markus Kajon kolumnit tästä!