Tyylituomari: Anna Eriksson – Onko hän Brigitte Bardot?

Oli 2000-luvun alku, ja Eriksonista haluttiin juttu juuri aloittaneen miesten lifestyle -lehden ensimmäiseen numeroon. Minua oli pyydetty haastattelemaan nuorta tähteä samalla, kun häntä kuvattiin. Alusvaatteet eivät olleet laulajan omat, vaan stailistin näkemys siitä, kuinka Eriksson pääsisi esittelemään kaikki puolensa keskiaukeaman tyttönä.

Miestenlehtien perustaminen oli silloin muotia, ja niin oli Erikssonkin. Hän oli täsmälääke siihen, mitä suomalainen mies, nainen, julkisuus ja iskelmäteollisuus olivat kaivanneet. Vaikutti melkein siltä, kuin hän olisi syntynyt iskelmätähtien omalla tähdellä, jossa kastelahjana tulee omaperäinen ääni, karisma ja kauneus.

Sittemmin viihdeteollisuus paljastui Erikssonin mielestä paskaksi – ja Anna Eriksson meidän muiden mielestä entistä kiinnostavammaksi hahmoksi.

* * *

Anna Eriksson on ollut viime viikkojen puheenaihe, kun hänet on palkittu tummasävyisestä levystään, ja hän on ladellut vauhdikkaita mielipiteitään viihdeteollisuudesta.

Mutta hänen tyylistään ei kirjoitettu mitään. Asiaan on hetimiten saatava korjaus.

Jos Anna Eriksson olisi ranskalainen laulaja, hän olisi todennäköisesti kopio Brigitte Bardotista. Miksikö? No siksi, että Ranskassa se on vaaleaverikköjen osalta maan tapa. Eikä itse asiassa vain Ranskassa vaan myös Britanniassa. Kuinka usein onkaan esimerkiksi valokuvamalli Kate Moss on nähty poseeraamassa seksikkään sotkuisessa tukassa huulet törröllään niin kuin Bardot.

Syy matkimiseen ja apinoimiseen? Raha.

Bardot loi naisen mallin ja muotin, joka myy vuosikymmeneltä ja mantereelta toiselle.

Erikssonissa on sitä paitsi enemmän kuin itu Brigitte Bardotia: vaaleiden hiusten ja ruskeiden silmien kiehtova yhdistelmä sekä ihanteellinen luusto ja runko. Kaiken kukkuraksi luonteessakin näyttäisi olevan samaa. Myös Eriksson on ruvennut näyttämään keskisormea auktoriteeteille, ja hänkin koettaa löytää äänensä muutenkin kuin laulaessaan muiden lauluja.

Suomalainen iskelmäteollisuus olisi epäilemättä toivonut Erikssonista uuden sukupolven Katri Helenaa, mutta varhain paljastui, ettei häntä voi tunkea sinivalkoisiin raameihin.

Vaikka sekä sininen että valkoinen toki sopivat hänelle. Esimerkiksi kesällä 2011 Eriksson esiintyi Huvilateltassa Helsingissä sinisessä minimekossa, jossa oli vain yksi hiha ja poikkeuksellinen leikkaus. Tuolloin Eriksson oli tyylillisesti parhaimmillaan. Mekko oli moderni, jännittävä, seksikäs ja voimakas.

Usein Eriksson pukeutuu vähän kuin ruotsalaiset kollegansa. Hän hallitsee heidän laillaan showtyylin, johon kuuluu tiukkoja saappaanvarsia, röyhelöitä, kimallusta ja kiharoita. Kaikkea on vähän kuin liikaakin, mutta lopputulos on silti uskottava – koska esiintyjä itse on.

Erikssonin tyyli ei ole häikäisevä tai mieleenpainuva, mutta se on siinä mielessä johdonmukainen, että hän pukeutuu kuten muutkin ikäisensä. Hän pitää väreistä ja voimakkaista kuoseista ja kokeilee uutuuksia rohkeasti. Ja kuten kenellä tahansa nuorella naisella, tyyli on vaihdellut ja maku heitellyt. Välillä on näyttänyt siltä kuin hän olisi mennyt ketjumyymälään ja napannut vaatteet ensimmäisestä vastaantulevasta tangosta. On vaikea saada kiinni siitä, millainen pukeutuja Eriksson oikeastaan on.

* * *

Miksi hänen toisaalta edes kannattaisi panostaa valtavasti vaatteisiin, kun hänellä on tällainen valtti:

Kun katsoit minuun, kaiken muun mä unohdin.

Anna Erikssonin katse on niin intensiivinen, ettei sen nähtyään muista silmäillä laulajaa kaulasta alaspäin. Ja kummallisinta on, että tuntuu kuin hän näkisi sinut ja minut, vaikka olisi vain kuvassa lehden sivulla.

Tai tuossa otsikon yläpuolella.

[nggallery id=73]