Aira Samulinilla on pukeutujana hatullinen hulluutta, riittävästi rohkeutta, tukku taitoa ja vimmatusti visioita

Aira Samulin on ollut muodin edelläkävijä seitsemällä vuosikymmenellä. Nuorena hän toimi vaatealalla ja on aina ostanut aikansa kiinnostavinta muotia.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Aira Samulin, 92, on tanssialan legenda.

Aira Samulin on ollut muodin edelläkävijä seitsemällä vuosikymmenellä. Nuorena hän toimi vaatealalla ja on aina ostanut aikansa kiinnostavinta muotia.
(Päivitetty: )
Teksti:
Sami Sykkö

Aira Samulin istui viereen televisio-ohjelman kuvauksissa ja yllätti – taas kerran. Sääriä verhosivat reisille ulottuneet saappaat, jotka olivat viimeksi muotia 1960-luvulla. Ne näyttävät ihan yhtä hyviltä nyt puoli vuosisataa myöhemmin.

Edellisellä tapaamisellamme Samulin oli pukeutunut 1980-luvun laatikkolinjaiseen housupukuun. Hänen yllään sekin oli ultramoderni.

Aira Samulin on kulkenut koko elämänsä muodin edellä

Samulinilla on pukeutujana hatullinen hulluutta, riittävästi rohkeutta, tukku taitoa ja vimmatusti visioita.

Jos Samulin olisi syntynyt Yhdysvaltoihin, hän olisi maailmankuulu. Mutta onneksi hän syntyi tänne. Hän on tyylinjanoisille suomalaisille kuin vesileili, josta kuivassa tyylierämaassa taivaltava saa virtaa. Ja jota ilman ehkä nääntyisimme.

Lue myös: Ystävysten Satu Tiivolan, 94, ja Aira Samulinin, 92 uskomattomat elämät ja kohtaamiset – Pelkäsivät samassa pommisuojassa vuonna 1944

Kuvat: Tiia Ahjotuli, Jouko Kesäläinen, Matti Matikainen, Pekka Mustonen, Niclas Mäkelä, Kari Pekonen, Tommi Tuomi/OM-arkisto

Galleria

X