![](https://seura.fi/awpo/img/2019/12/mert-otsamo_tyylituomari03b_seura.jpg?s=cf59edb66038257474993884aca7bc61&fit=crop)
Mert Otsamo ja sysimusta tyyli – tavallisinkin trikoopaita vaikuttaa hänen yllään glamour-luomukselta
Mert Otsamo on raivannut itselleen uran värikkäässä muotimaailmassa, mutta ylleen hän kelpuuttaa vain yhden värin.
Mert Otsamo, 29, on vaatesuunnittelija.
Mert Otsamo oli lähes teini televisoissa. Kun hän kilpaili Muodin huipulla -tv-ohjelmassa vuosikymmen sitten, nuorukainen ei ollut täyttänyt kahtakymmentä. Mutta hänen lahjansa olivat niin selvät, että Otsamo päätyi ohjelmassa pronssille.
Ja siitä se sitten lähti. Jo vuotta myöhemmin hän suunnitteli iltapukuja Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle – maamme merkittävimpiin tanssiaisiin.
Muutamassa vuodessa Otsamo nousi iltapukusuunnittelijoiden kärkikaartiin, eikä nykyisin enää järjestetä sellaisia gaaloja, joihin Otsamo ei suunnittelisi jännittäviä ja moderneja pukujaan. Merkkinä menestyksestä hänen pukunsa päätyivät tänä syksynä myös postimerkkeihin.
Mert Otsamon oma tyyli on sysimusta. Ja koska hän näyttää valokuvamallilta, yksinkertainenkin neule tai tavallisinkin trikoopaita vaikuttaa hänen yllään suuren luokan glamour-luomukselta.
Kuvat: Tiia Ahjotuli , Pekka Mustonen, Pekka Nieminen, Kari Pekonen / Om-arkisto