Ystävysten Satu Tiivolan ja Aira Samulinin uskomattomat elämät ja kohtaamiset – Pelkäsivät samassa pommisuojassa vuonna 1944
Ystävykset Satu Tiivola, 94, ja Aira Samulin, 92, kertovat ensimmäisessä yhteishaastattelussaan, miten he pakenivat samaan pommisuojaan, tanssivat samalla klubilla ja rakastuivat partnereihinsa. Esiin nousee myös asia, josta Satu vaikeni 70 vuotta.
Satu ja Aira ovat tunteneet toisensa jo nuoresta. Helsingin Seurahuoneella on otettu heistä yhteiskuva aiemminkin, 1970-luvulla. Silloin heidät toi yhteen varainkeruu museota varten.
Satua pelotti. Kivitalo tärisi, ilmassa leijui sementtipölyä.
Stalin oli päättänyt pistää Suomen polvilleen.
Juuri ennen pommituksen alkamista Sadun sisko oli tullut kylään pienen poikavauvansa kanssa.
Nyt he istuivat vieretysten Sadun kotitalon kellarissa Helsingin Kalliossa. Ahdas tila oli täynnä naapureita, useimmat joutuivat seisomaan.
Elettiin helmikuuta 1944. Satu oli 19-vuotias.
Jylinän keskellä hän tuijotti ohuita lautoja, jotka oli asetettu pommisuojan katon lisätueksi. Tiukan paikan tullen niistä ei olisi apua – yläpuolella oli seitsemän kerrosta.
Satu kysyi sisareltaan, voisiko hän ottaa vauvan syliinsä. Sisko heltyi.
Kun seinästä lohkeili sementin palasia, Satu suojasi niiltä pienokaista.
”Siitä pojasta tuli minulle hyvin rakas”, hän sanoo.
Samaan kellariin oli rynnännyt myös naapurirapun Aira.
”Olimme kuin sillit suolassa. Ja pölyltä oli vaikea hengittää”, hän sanoo.
Airallakin oli lapsi sylissään, nelivuotias pikkusiskonsa. Toinen sisar seisoi vieressä.
Heidän äitinsä ei ollut tullut suojaan.
Pommitus päättyi seuraavana aamuna, kestettyään lähes 12 tuntia.
Vakava ihmisjoukko nousi Agricolankadulle. Selvisi, että heidän kotitalonsa oli saanut osuman.
”Johdot talojen välissä retkottivat ja peltikatto roikkui”, Aira muistelee.
Mutta he olivat jääneet henkiin.
Sinä päivänä Aira täytti 17 vuotta.
”Työ ei tapa”
Helmikuussa 2019, kun Helsingin suurpommituksista on kulunut 75 vuotta, Aira ja Satu puhkuvat elämää.
Ystävykset nousevat vaivattomasti jyrkät portaat hotelli Seurahuoneen kabinettiin, jossa heidän on määrä antaa ensimmäinen yhteishaastattelunsa koskaan.
Tila täyttyy hetkessä puheesta – ja Sadun kujertavasta naurusta. Kummankin ajatus kulkee kirkkaasti, vaikka Aira koki aivoinfarktin viime kesänä ja Satu reilu vuosi sitten.
Molemmat työskentelevät yhä.
Tanssista ja muodista tunnettu Aira on nykyään puheen ammattilainen.
Kun hänen omistamaansa Hyrsylän Mutkan matkailukohteeseen saapuu vieraita, emäntä on aina paikalla kertomassa elämäntarinaansa. Puhekeikkojakin riittää, aina Kajaanista Vaasaan.
Haikon kartanohotellin miehensä kanssa vuonna 1966 perustanut Satu valvoo edelleen alueen puiston ja metsiköiden hoitoa.
”Ravintolatyöhön en sekaannu enää millään tavalla, se on poikani asia. Olen siellä paikalla usein maanantaisin ja tiistaisin, ihan asiakkaiden takia. He kun kyselevät, voisiko kauppaneuvosta nähdä”.
Nykyään suuren osan Sadun ajasta vie arkistojen perkaaminen.
”Käyn läpi valokuvia ja puheenvuorojani: mitä säilytetään ja mitä ei. Se on hidasta hommaa, koska se on niin huikean mielenkiintoista.”
”Airan vahvuus on tarmokkuus. Hän myös tietää tarkasti, mitä haluaa”, Satu sanoo. ”Satu on esikuva siinä, miten tulee suhtautua työhön ja yrittäjyyteen”, Aira sanoo. Tommi Tuomi / Otavamedia
Mikä on vireytenne salaisuus?
”Työ ei tapa. Emmekä ole ryypänneet tai polttaneet tupakkaa. Katson myös, mitä syön”, Aira kiteyttää.
”Yksi syy on rakkaus työhön, siihen mitä tänään tekee. Myös liikunta on tärkeää, parasta urheilua on tanssi”, Satu sanoo.
92-vuotiaalle Airalle ajatus hellittämisestä tuntuu mahdottomalta.
”Mitä minä tekisin, jos en töitä. Sitä paitsi minulla ei ole kunnon eläkettä.”
Kohta 95 vuotta täyttävä Satu kertoo tuoreesta oivalluksestaan, joka kannustaa pitämään vauhtia.
”Ymmärsin aivan äskettäin, että minulla on enää vain vähän aikaa jäljellä. Se on ihan ajatus uusi minulle. Siksikin täytyy elää täysillä.”
Erilaiset tytöt
Ensimmäiset sanansa Satu ja Aira vaihtoivat Väiskin tanssiklubin harjoituksissa Iso-Roobertinkadulla.
Vuosi oli 1944. Jo silloin he huomasivat olevansa erilaisia kuin muut.
”Sen ajan tytöt olivat yleensä arkoja ja hiljaisia, mutta Aira oli vauhdikas ja iloinen”, Satu sanoo
”Sadun ääni ja ilmeet olivat ihan samat kuin nykyään. Ja hänen naurunsa herätti huomiota”, Aira kertoo.
”Olimme hurjan reippaita”, Satu kiteyttää.
”Meidät huomattiin jo nuorina”, Aira toteaa.
Tanssissa Satu oli Airaa jäljessä.
”Seurasin sivusilmällä kateellisena Airaa, joka tanssi pakanan hyvin. Hän oli notkea ja liikkuvainen.”
Aira osasi myös stepata ja oli ansainnut jo 16-vuotiaana rahaa esiintymällä kotirintaman viihdykkeeksi järjestetyissä aseveli-illoissa. Niiden lipunmyyntiä edisti se, että esitysten jälkeen yleisökin pääsi parketille.
Yleiset tanssit olivat sota-aikana kiellettyjä, mutta aseveli-illoissa määräystä katsottiin läpi sormien, koska niillä kerättiin rahaa sotainvalideille.
Parhaiten Aira muistaa esiintymisen Tilkan sairaalan sotasokeille.
”Minulle sanottiin, että laulu saa riittää. Sanoin, että kyllähän he stepin kuulevat. Ja niin minä steppasin.”
Yleisö puhkesi taputuksiin.
Välillä Aira kävi salatansseissa, joissa savikiekkolevyt soivat gramofonilta.
”Kerran pakenin ikkunasta, kun poliisi teki paikkaan ratsian.”
”Minä en olisi uskaltanut sellaisiin mennä”, Satu tunnustaa.
Ajan mittaan Satu edistyi tanssijana, ja saavutti parinsa kanssa toisen sijan Heimolan talon salissa järjestetyssä näyttävässä kilpailussa. Tosin ensiksi hän luuli heidän voittaneen.
”Yleisö taputti niin hirveästi. Sitten huomasin, että iltapukuni, vaaleanroosan tylliunelman sivusta oli auennut vetoketju. He taputtivatkin sille.”
Sadun ura tanssijana jäi lyhyeen, mutta lajin ikonina tunnettu Aira nostaa hänet rinnalleen.
”Me tanssimme paremmin kuin muut.”
”Minä olen vakava. Jotkut luulevat, että tanssi ja muoti tarkoittavat kevytkenkäisyyttä, mutta minä olen tosi vakava,” Aira sanoo. Tommi Tuomi / Otavamedia
Valloittavat partnerit
Tanssiharjoitusten seuraukset olivat kauaskantoiset.
Kumpikin rakastui partneriinsa.
”Hänellä oli kauniit silmät, hän oli upean näköinen ja tanssi hyvin”, Satu muistelee pariaan.
”Jumalauta, ne silmät sädehtivät. Siihen aikaan se riitti”, Aira sanoo.
”Se riitti”, Satu nauraa.
Satu vahvistaa, että komea oli myös Airan harjoituskaveri, Helge Samulin.
Ensimmäiseksi parinsa kanssa ehti naimisiin Satu, vuonna 1944. Airan vuoro koitti myöhemmin. Kumpikin oli avioituessaan parikymppinen.
Jälkikäteen Aira oivalsi, että hänen tanssiparinsa oli päättänyt tehdä hänestä vaimonsa jo hyvissä ajoin.
”Olimme tanssineet vuoden yhdessä, kun hän vasta kertoi vaimostaan ja lapsistaan. Siinä ajassa minä olin jo ehtinyt ihastua.”
Helge järjesti eron ensimmäisestä puolisostaan.
Satu synnytti esikoisensa 1946. Kilpatanssit päättyivät siihen.
”Kävin katsomassa Satua, kun hän oli tullut laitokselta”, Aira muistelee.
Vuotta myöhemmin synnytti Aira.
Koko suku oli vastustanut hänen liittoaan. Airankin usko alkoi horjua.
Alusta alkaen väkivaltainen mies osoittautui mustankipeäksi, ja löi Airaa yhä useammin.
Tanssiminenkin hiipui, vaikka pari oli voittanut kilpailuja.
”Ymmärsin, että herran jestas, olin rakastunut meidän tanssimiseen ja mennyt sen takia naimisiin. Ja sitten hän lopetti. Teki niin pahaa, etten voinut mennä katsomaan kilpailuja kymmeneen vuoteen.”
Niihin aikoihin Satu kohtasi Airan kadulla.
”Hänellä oli musta silmä. Aira oli meikannut sen niin, ettei se paljon näkynyt, mutta riittävästi kuitenkin. Se oli niin järkyttävää, niin järkyttävää.”
Satu oli kuin ei olisi huomannut mitään.
Vasta tämän haastattelun yhteydessä hän tunnustaa Airalle nähneensä lyönnin jäljet.
Vaikeneminen ei hätkäytä Airaa.
”Ei silloin voinut puuttua toisten asioihin”, hän sanoo.
”Sitä vain suree”, Satu sanoo.
”Enkä olisi mitään myöntänytkään.”
”Et tietenkään.”
Onneton oli myös Sadun liitto. Se oli päättynyt eroon samana vuonna, kun hän synnytti esikoisensa Irmelin.
”Olen aina ollut vähän ylpeänlainen, pidän ihmiset kauempana. Suojelen sillä itseäni,” Satu kertoo. Tommi Tuomi / Otavamedia
Töistä imettämään
Airalle ja Sadulle 1940-luku merkitsi myös ankaraa työntekoa.
Satu aloitti tekstiililiikkeessä juoksutyttönä ja eteni myymälänhoitajaksi. Hän kokeili myös taiteen myyntiä, mutta palasi vaatteiden pariin.
Airan äiti pakotti hänet keskeyttämään keskikoulun rahapulaan vedoten. Sen jälkeen Aira työskenteli toimistossa, opetti tanssia ja pääsi kuvaussihteeriksi Suomen Filmiteollisuuteen, mikä osoittautui unelmatyöksi.
Sekä Aira että Satu kävivät imettämässä lapsensa kotona kesken työpäivän. Airan lasta hoiti hänen äitinsä, Sadulla oli apunaan lastenhoitaja.
1950 oli molemmille käänteiden vuosi.
Sadun toinen aviomies Leo Vuoristo täytti veikkausrivin, joka oli ristejä täynnä. Se tarkoitti valtavaa määrää tasapelejä.
Rivi näytti tuhoon tuomitulta, mutta toisin kävi. Hän voitti Veikkauksen siihenastisen historian suurimman rahapotin – ja riensi kertomaan siitä 25-vuotiaalle nuorikolleen.
”Leo ilmoitti minulle, etten saa enää myydä taitojani vieraalle, vaan minun pitää avata oma putiikki”, Satu muistelee.
Loppu on suomalaista taloushistoriaa.
Samana vuonna Aira joutui taas kerran luopumaan rakastamastaan asiasta. Nyt hänen piti Helgen vaatimuksesta irtisanoutua Filmiteollisuudesta, juuri ennen Kauniin Veeran kuvausten alkamista.
Uusi työ löytyi konttorista, jossa vastaan tulisi niin vähän muita miehiä kuin mahdollista.
Lohtua 23-vuotiaalle Airalle toi Pirjo-tytär.
”Hän oli niin suloinen, iloinen, kaunis ja lahjakas. Jo nelivuotiaana hän esiintyi Tarvajärven aamukahvilähetyksessä. Olin onnellinen, kun minulla oli niin ihana lapsi.”
Vuosia myöhemmin Pirjolle syntyisi pikkuveli.
Paljon muutakin olisi edessä.
Sadun ja Airan vuodet
1944 Pommisuoja. Kolmannen suurpommituksen aikana molemmat hoivaavat pientä lasta samassa kellarissa. ”Lastenkirjailija Kaija Pakkanen kertoi myöhemmin, että hänen elämänsä kaunein näky oli se, kun nojasin lapsi sylissäni pilaria vasten ja minulla oli pikkusisko vieressäni”, Aira sanoo.
1944 Väiskin klubi. Käyvät ensimmäisen keskustelunsa kerhossa, joka toimii tanssikoulun tiloissa. ”Siinä koulussa oli kaksi hyvää virolaista valmentajaa. Toinen pakeni Ruotsiin, toinen palautettiin Neuvostoliittoon, missä hänet surmattiin”, Aira kertoo.
1948 Miss Helsinki. Satu sijoittuu toiseksi.
1950 Veikkausvoitto. Sadun ensimmäinen vaatekauppa ostetaan hänen miehensä voittorahoilla.
1953 Mannekiinikuningatar. Aira voittaa, vaikka on jo 26-vuotias.
1954 Johtajaksi. Aira ylennetään Teddy-vaatetehtaan johtajaksi. Omistaja maksaa palkan vaivihkaa omasta taskustaan, jotta firman miehet eivät tule kateellisiksi sen suuruudesta.
1955 Lollo. Satu perustaa legendaarisen naisten alusvaateliikkeen, joka laajenee ketjuksi.
1958 Eläintarhan ajot. Aira ja Satu törmäävät toisiinsa vuosittain, sillä kumpikin haluaa nähdä kilpailun parhailta paikoilta. ”Kun kaikki olivat jo asettuneet, kaupunginjohtaja Frenckell ja hänen rakastajattarensa Tabe Slioor saapuivat eturiviin, jotta varmasti jokainen näkisi heidät”, Satu kertoo.
1963 Rytmikkäät. Aira perustaa tanssikoulun. Sen oppilaat esittelevät muotivaatteita tanssien.
1965 Kaivohuone. Satu luopuu vaatebisneksestä ja ryhtyy miehensä Leo Vuoriston kumppaniksi hotelli- ja ravintola-alalle. Ravintola Kaivohuone siirtyy heille.
1968 Porttikielto. Aira pyrkii Kaivohuoneelle suunnittelemassaan yönsinisessä housupuvussa, joka kuuluu hänen johtamansa vaateliikkeen mallistoon. Vaikka puku käänsi Pariisissa koirienkin päät, ovimiehet eivät laske housuasuista naista sisään. Vasta Sadun väliintulo ratkaisee tilanteen Airan eduksi.
1973 Hääjuhla. Airan sisaren häitä juhlitaan Sadun omistamassa Haikon kartanossa. ”Lehdissä julkaistiin kuvia, joissa hääpari oli lumihangessa alasti”, Aira muistelee.
1974 Naamiaiset. Helsingin Seurahuonetta johtava Satu järjestää hotellissaan rokokootanssit, joilla kerätään varoja hotelli- ja ravintolamuseota varten. Aira ja Satu poseeraavat peruukeissa.
1983 Hyrsylän Mutka. Aira rakennuttaa Nummi-Pusulaan karjalaista perinnettä vaalivan talon, josta tulee matkailukohde.
1989 Auringonpimennys. Aira kertoo kirjassaan muun muassa tyttärensä skitsofreniasta, joka vei tämän kymmeniksi vuosiksi laitoshoitoon.
2007 Sukupolvenvaihdos. Satu luovuttaa Vuoristo-yhtiöiden hallituksen puheenjohtajan paikan pojalleen, mutta jää hallituksen jäseneksi.
2012 Aira 85 v. Päivänsankari on kuumeinen, mutta nousee lavalle Rytmikkäiden kanssa. ”Hän pärjäsi täysin nuorille tanssijoille”, Satu sanoo.