Tyylituomari: Helena Ahti-Hallberg – tyylikkäästi 1990-luvulla
Maassamme oli Helena Ahti-Hallbergin mentävä rako. Suomi ennen Helena Ahti-Hallbergia oli kuin kuiva preeria ilman kukkuloita, virkistävää mettä ja valkaisevaa vetyperoksidia.
Kun Helena Ahti-Hallberg jytäsi Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa koteihimme vuonna 2006, olimme myytyjä.
Siinäpä vasta nainen, joka näytti naiselta, puhui kuin nainen ja ennen kaikkea liikkui kuin nainen.
Hän ei ollut mikään parkettien partaveitsi vaan tanssilattioiden huulikiilto ja irtoripsi.
Yleisön suosio oli selvä alusta asti. Ensimmäisellä kaudella Keith ”Keke” Armstrongin kanssa yhteistyö futasi, ja seuraavalla kaudellakin Jani Sievisen kanssa se kauniisti aaltoili.
Sitten Helena Ahti-Hallberg siirtyi tuomaripaneelin puolelle.
Uusi posti sopi hänelle hienosti. Ahti-Hallberg on haukansilmäinen arvioitsija ja selkeän miellyttävä esiintyjä.
Lehdetkin innostuivat. Alkoi ilmestyä juttuja, joissa Helena Ahti-Hallberg esiintyi uimapuvussa, näyttäytyi seksikkäänä korsetissa, vilahti upeana finaalissa. Sekin kerrottiin, että hän ajoi autoa vain turkki peittonaan.
Onneksi Helena Ahti-Hallbergin yleensä laittaa yllensä muutakin, sillä hänet on kuin luotu esiintymään korkokengissä, iltapuvuissa ja strassikorut korvissa. Eikä tee pahaa, jos hän näyttäytyy välillä myös hameissa ja niissä uimapuvuissa – hänellähän on upeat sääret.
* * *
Pyydän anteeksi, että käsittelen Helena Ahti-Hallbergia vain objektina, katseen kohteena. Hänessä on taatusti myös syvyyttä ja sisältöä – onhan hän vaimo, äiti, yrittäjä ja tanssivalmentaja – mutta päällimmäiseksi hänestä tulee silti mieleen kaksi asiaa: vitivalkoinen tukka ja muodokas vartalo, jota mainosten mukaan ovat muokanneet laihdutuspillerit.
Tuomaroidessaan hän tarjoaa yleisölle samanlaista hohtoa kuin Linda Lampenius viulua soittaessaan ja Kirsi Alm-Siira uutisia lukiessaan.
He ovat vaaleita femme fataleja, houkutuslintuja, jotka kutsuvat katsomaan.
Tosin Ahti-Hallberg on vertailublondeja glamoröösimpi.
Eikä sitä osastoa Suomen televisiossa totta tosiaan ole liikaa.
* * *
Mutta ryhdikkään Helena Ahti-Hallbergin olemuksessa on myös jotain hiukan kovaa ja kylmää, tai ainakin vahvaa. Tuttavapiirin naiset ovat tanssinopettajan julkisuuskuvan perusteella sitä mieltä, ettei Ahti-Hallberg olisi ihmisenä kovin romanttinen, mutta ainakin pukeutujana hän sitä on.
Ahti-Hallberg kykenee kantamaan kunnialla minkä tahansa eläinkuosin, samoin niitit, rihmat, röyhelöt, hopeat ja kullat.
Hänen tyylissään näkyy elämä kilpatanssin maailmassa. Siellä pukumuoti on niin absurdia ja hämmentävää, ettei ihme, jos monilla tanssijoilla on siviilityylin kanssa tavallista enemmän painimista.
Turhan usein hän silti piiloutuu mustaan, kun hän voisi värien käytössä ja vartalon verhoamisessa ottaa mallia Marilyn Monroelta.
Eihän Ahti-Hallbergin tyylillä muutenkaan ole tekemistä muodin tai tämän päivän kanssa. Hän liikkuu pukeutujana pikemminkin jossain 1990-luvulla.
Marilyn sopisi esikuvaksi myös siksi, että filmitähden tavoin Helena Ahti-Hallberg rakastaa huomiota ja rintavarustuksensa esittelyä. Molemmat naiset ovat myös jossain vaiheessa tajunneet, miten sellaisia etuja kannattaa kohdella: vartaloa ei tule peittää teltoilla vaan tiukoilla topeilla.
Sillä miksi peittää jotain, minkä paljastaminen pitää pinnalla?
[nggallery id=98]