Tyylituomari: Jari Sarasvuo – miksi näytät pastorilta?

Jari. Kohdataanko ihmisinä? Tietysti tämä tilanne on epäluonteva – emmehän ole samassa paikassa tai ajassa – mutta niin on myös esiintyminen televisio-ohjelmassa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Jari on pyrkinyt kasvamaan ihmisenä, mutta vaatekaapissa kehitys on ollut vaatimattomampaa. Kuva: Kaisa Rautaheimo/Kuvaryhmä/SKOY.

Jari. Kohdataanko ihmisinä? Tietysti tämä tilanne on epäluonteva – emmehän ole samassa paikassa tai ajassa – mutta niin on myös esiintyminen televisio-ohjelmassa.
Teksti:
Sami Sykkö

Silti sinä istut jälleen ruudussa kohtaamassa ihmisiä ja itseäsi omassa show’ssasi. Olenkin viime viikkoina miettinyt, oletko esiintyjänä entiselläsi, huonompi vai peräti parempi?

Ainakin olet erilainen.

Tämä uusi Jari puhuu hitaasti, tuijottelee kameraa ja vierasta piinallisen pitkään – ja lausahtelee merkittäviä asioita painokkaasti. Hän näkee ihmisissä (siis vieraissaan) jotain maagista ja kaunista. Hän rakastaa heitä.

Hän näyttää rakastavan hetkiä, jolloin rakastaa heitä.

Jari on tomera tv-isäntä. Hän tarttuu ihmisyyteen, ennakkoluuloihin, tutkimuksiin. Hän julistaa, kasvaa ihmisenä, tekee tunnustuksia ja nousee kohti valoa.

Jari on jännittävä.

Mutta onko hänen ohjelmansa jännittävä?

Vai onko Jari kuin päivystävä pastori studiossa?

* * *

Jos joku ikävä ihminen näkee Jarissa pastorin, se voi johtua pukeutumisesta ja studion valaistuksesta. Tummasävyisessä studiossaan Jari jakaa vierailleen synninpäästöjä tumma paita yllään. Vain liperit ja rippituoli puuttuvat.

Sarasvuon esiintymisestä aistii, että hän on pyrkinyt kasvamaan ihmisenä, mutta vaatekaapissa kehitys on ollut vaatimattomampaa.

Ilmestyessään televisioihin Hyvät pahat ja rumat -ohjelmassa 1990-luvun alussa Sarasvuon yllä oli ruutupaitoja ja liivejä. Hän oli kuin paraskin kanavacowboy.

Minä ja Sarasvuo -ohjelmaa 1990-luvun puolivälistä eteenpäin värittivät solmiot ja halvan näköiset puvut. Se oli sitä aikaa, kun Jari oli siirtynyt bisnesmaailmaan.

Uuden Sarasvuo-ohjelman pukeutuminen kiteytyy kahteen sanaan: ei kravattia. Tyyliä on pyritty jalostamaan ja pukujen laatua parantamaan.

Tv-Jarin puvut sopivatkin esiintyjälle aiempaa paremmin, mutta siviili-Sarasvuolla ei vieläkään ole luontaista eleganssia tai värisilmää.

Hän käyttää mielellään esimerkiksi raidallisia kauluspaitoja, mutta niiden raidat ovat liian harvassa, liian paksuja tai väärän värisiä Jarin iholle.

Ja mitä väliä sillä on, missä kohtaa raita paidassa kulkee tai kuinka leveä se on?

Se on hyvä kysymys, ja vastaus on yksinkertainen: eroa on kuin yöllä ja päivällä, sukalla ja pipolla, Sarasvuolla ja Kurrilla.

* * *

Jari on yritysvalmentajana tottunut muiden kannustamiseen, opettamiseen ja ohjaamiseen. Mutta osaako hän itse ottaa vastaan apua? Tässä olisi kaksi oivallista oppi-isää: James Bond ja Timo T. A. Mikkonen.

Bondilta Sarasvuon soisi imevän luontevaa tyylikkyyttä kaikkiin elämän tilanteisiin. Bond hallitsee asut uimahousuista smokkiin ja hellevaatteista sadevarusteisiin.

Timo T. A. Mikkoselta hän taas voisi omaksua värien käyttöä ja laadukkaiden materiaalien ruutupersoonan ylle luomaa taikaa. Ennen sairastumistaan Mikkonen oli yksi television ehdottomista tyyliniekoista, joka näytti suuren maailman televisiotähdeltä ja pukeutui sen mukaan.

Jari. Olet persoonallinen, karismaattinen, komea ja kiehtova. Kaikki tämä voisi näkyä myös tyylissäsi.

Sellainen Jari olisi maaginen.

Ennen lopputekstejä (korjaan kuvatekstejä) haluan vielä kiittää sinua Jari. Kiitos, että sain kohdata sinut ihmisenä. Rakastan sinua – ja rakastan sitä, miltä tuntuu, kun rakastan sinua.

[nggallery id=103]

X