Tyylituomari: Marko Paananen – Onko sisustajalla tyylitajua?

Sitä voimaa, sitä itsetuntoa, sitä itseironiaa, sitä naurua. Paananenhan melkein pursuilee ulos ruudusta. Onko laajakulmatelevisiokaan hänelle kyllin suuri?

Ja kun Marko Paananen kaahaa tukka hulmuten Suomen teillä ja Amerikan raiteilla etsimässä sisustusideoita tai pistämässä koteja uuteen uskoon, on selvää, että hän on omaa luokkaansa myös siinä lajissa. Ei kukaan muu pysty taikomaan murjuista palatseja niin kuin hän. Eikä niin pientä yksiötä ole olemassakaan, ettei hän loihtisi siitä telttarakenteiden, katosten ja korokkeiden avulla suurenmoista sisustuskokemusta.

* * *

Mutta onko Marko Paanasella makua?

Se on ydinkysymys, kun ihminen myy tyylitajua työkseen.

Paanasen pukeutuminen ei anna pienintäkään vihjettä hänen maustaan. Hänen suosimansa pulleat untuvatakit sopisivat yhtä hyvin lätkämatsien faneille tai hiihtokeskusten rinteille kuin sisustusalan ammattilaiselle. Paanasen paidat taas eivät pysy housussa vaan roikkuvat haaroissa. Hänen huppareitaan ja tennareitaan ei erota mikään Itäkeskuksessa hengaavien teinien asuista.

Usein julkisuuden henkilöiden tyyli kehittyy, kun he katsovat itseään kuvista ja televisiosta. He oppivat pukeutumaan niin, että heidän parhaat puolensa korostuvat. Paanasen pukeutumisessa ei ole televisiouran aikana tapahtunut muutosta.

Sen sijaan kampaus on elänyt. Nyt platinablondia värittävät runsaat juurikasvut.

Vuosi vuodelta frisyyristä on myös tullut entistä lennokkaampi, ja karvat sojottavat välillä jo lähes joka suuntaan.

Minusta Paanasen pehko on aidosti fantastinen! Siinä on sisustajalle sopivaa boheemia hulluutta, joka hänen pukeutumisestaan puuttuu. Ja miksi hänen edes pitäisi tuntea samaa intohimoa hiussuortuviensa järjestelyyn kuin verhoasetelmien asetteluun? Kertoohan pörröinen pää tavallaan myös arvojärjestyksestä: tämä mies keskittyy televisiossa esiintymiseen, ei kampaamiseen.

* * *

Ja kun on vauhtiin päästy, käsitellään lopuksi myös sisustajan sisustusmaku.

Se on ennen kaikkea amerikkalainen. Mitä suurempaa ja näyttävämpää, ronskimpaa ja rouheampaa, sen parempaa. Puuterinsävyjä, upottavia sohvia, valtavia pöytiä, verkkoaidasta tehtyjä lamppuja. Kuin hän haluaisi sisustaa suomalaiset kodit näyttämään amerikkalaisilta luksushotelleilta 1990-luvulla.

Mutta hitusen ikävää on se tunne, joka syntyy Paanasen puheista hänen uudessa ohjelmassaan: sisustaja  taitaa katsoa suomalaisia hiukan alaviistoon. Jää käsitys, että meikäläinen käytännöllisyys on vääränlaista, valaisinvalikoimamme on liian pieni, mutta ikkunamme ovat liian suuria, emmekä osaa nauttia valkoisista sohvistamme oikealla tavalla. Luonnonvaloa sisustuksiinsa kaipaavat kansalaiset saavat Paanasen mukaan matkustaa Sudaniin. Ravintoloissakin ruoka tulee liian hitaasti pöytään.

Mutta sisustajan myyntitaitoja täytyy ihastella. Huonekaluista, väreistä ja valoista puhuessaan ja niitä koteihin tilaillessaan hän on niin uskottava, että oli tulos ja esiintyjän asu mikä tahansa, asukkailta menevät jalat alta ja televisionkatsojilta lähtee taju.

Se on lahja, eikä samaan ei pysty kukaan muu, ei edes Teuvo Loman.

[nggallery id=72]