Päivän horoskooppi sunnuntai 3.3. – Lue, mitä tähdet lupaavat päivääsi!
Päivän horoskooppi ennakoi, mitä on tänään luvassa horoskooppimerkillesi!
OINAS
Päivän energia on luonteeltaan pehmeää, ja se tukee hienosti unelmointia ja rentoutumista hyvässä seurassa. Unohda hetkeksi kaikki turha hermoilu ja reuhtominen.
HÄRKÄ
Olet hieman herkkänahkainen ja pahoitat mielesi herkästi sellaisestakin, mistä et tavallisesti olisi moksiskaan. Koeta välttää ylireagoimista ja turhaa dramaattisuutta.
KAKSONEN
Olet itsevarma ja kilpailunhaluinen, mikä lataa päivään melkoiset kierrokset. Haastat mielelläsi muita mittelöihin, mikä voi olla hauskaa, mutta myös varsin riskialtista.
RAPU
Hyödyt siitä, että teet asioita yhdessä muiden kanssa. Yksin sinun voi olla vaikea päästä käyntiin tai panna ideoitasi käytäntöön. Oikeassa seurassa vain taivas on rajana.
LEIJONA
Kärsivällisyys on päivän sana, ja vaikka se ei ehkä olekaan suurimpia vahvuuksiasi, sitä on syytä harjoitella. Asiat eivät mene suoraa latua, mutta pääset silti perille.
NEITSYT
Sinun voi olla vaikea keskittyä siihen mitä ympärilläsi tapahtuu. Jos tunnet halua vetäytyä omiin oloihisi, sille lienee hyvä syy. Ota aikaa itsellesi ja ajatuksillesi.
VAAKA
Älä epäröi tehdä muutoksia, mikäli jokin asia elämässäsi aiheuttaa toistuvasti tyytymättömyyttä. Tämä on mitä mainioin päivä asettaa tavoitteita ja laatia suunnitelmia.
SKORPIONI
Luovuutesi pulppuaa ja tuottaa ideoita, joita et ehkä alkuun tunnista omiksesi. Älä tyrmää niitä suoralta kädeltä, sillä niihin voi kätkeytyä enemmän kuin arvaatkaan
JOUSIMIES
Olet hyvin energinen ja janoat vaihtelua. Se yhdistettynä kärsimättömyyteesi voi johtaa hillittömään käytökseen tai hätiköityihin päätöksiin. Malttia ja harkintaa.
KAURIS
Ilma on sakeanaan romantiikkaa, joten varaa aikaa mielitiettysi seurasta nauttimiseen. Sinkut saattavat huomata sydämensä sykkivän uudelle viehättävälle tuttavuudelle.
VESIMIES
Sekä teoissasi, sanoissasi että eleissäsi on nyt tunnetta ja näyttävyyttä. Se auttaa saamaan viestisi selvästi perille, mutta voi myös paisuttaa kärpäsistä härkäsiä.
KALAT
Ota vastuu hyvinvoinnistasi ja tyytyväisyydestäsi. Älä anna muiden käyttää kiltteyttäsi hyväkseen ja teettää sinulla heille kuuluvia hommia. Tee asioita, joista nautit.
Lue myös: Viikkohoroskooppi kertoo, mitä lähipäiviin on luvassa!