Hanna-Maria Seppälä: ”Henkinen kanttini on joutunut koville”
Hanna-Maria oppi uimaan 3-vuotiaana. ”Veljeni harrastivat uintia, joten olen hillunut uimahalleilla taaperosta asti."
Uimari Hanna-Maria Seppälä on joutunut opettelemaan mielenhallintaa ja pettymyksistä toipumista. Pian hänen on aika tehdä päätös uransa tulevaisuudesta.
Hanna-Maria oppi uimaan 3-vuotiaana. ”Veljeni harrastivat uintia, joten olen hillunut uimahalleilla taaperosta asti.”
Epäonnistumisen pelko. Se on tunne, jonka kanssa huippu-uimari Hanna-Maria Seppälä on joutunut painimaan viime aikoina paljon.
Tunne nousi erityisen voimakkaasti pinnalle kevään aikana, kun kisapaikkaa Rio de Janeiron elokuisiin olympialaisiin ei ruvennut kuulumaan. Psyyke joutui koville, sillä Rion kisat ovat jo pitkään olleet 31-vuotiaan Hanna-Marian haaveissa viimeisinä olympialaisina, joihin hän osallistuu ammattiurheilijana.
Toukokuussa Lontoon EM-uinnit ja sekauintiviestin vapaauinti toi Suomen joukkueelle pronssia, ja viimeisen osuuden uineelle Hanna-Marialle olympiakomitean kutsun sekaviestijoukkueen matkaan Rio de Janeiroon.
”Se oli valtava helpotus. Jos kutsua Rioon ei olisi tullut, olisin varmasti lopettanut urani siihen.”
Hanna-Marian henkilökohtainen paikka olympialaisissa selviää vasta heinäkuun aikana.
Pettymyksiä seuraa rimakauhu
Kuluneen vuoden aikana Hanna-Marian kilpailutulokset ovat olleet useammin epäonnistumisia kuin nappisuorituksia. Jokaista pettymystä on seurannut rimakauhu: meneekö myös seuraava kisa plörinäksi.
”Tämä vuosi on ollut elämäni vaikein, todella haastava. Kaikki fyysiset ominaisuuteni ovat kunnossa, mutta henkinen kanttini on joutunut kisoissa tosi koville. Paine Rioon pääsystä on varmasti vaikuttanut siihen.”
Nuorempana Hanna-Maria sai itsevarmuutta hyvistä kisatuloksista.
”Nyt minulla on takanani useampia heikompia suorituksia, jotka pulppuavat mieleeni aina uuden kisan edessä. Itseluottamukseni on ollut koetuksella, koska toistoja hyvistä suorituksista on vähemmän kuin epäonnistumisia.”
Vaikka Hanna-Marialla on ollut kilpailuissa haasteellisempaa, treenit ovat menneet loistavasti.
”Nyt yritän saada voimaa ja itseluottamusta suoritukseeni treenimenestyksen kautta. Suoritukseni kisoissa on nyt kiinni siitä, mitä korvieni välissä tapahtuu.”
Mielenhallinnalla pelkoja vastaan
Hanna-Maria syö arkisin kurinalaisesti, mutta herkuttelee rennommin viikonloppuna. Silloin hän leipoo mielellään kaakaoneliöitä.
Hanna-Maria on opetellut treenaamaan psyykeään mielenhallinnan keinoin. Henkistä puolta pitää harjoittaa siinä missä fyysistäkin. Apunaan Hanna-Marialla on mielikuvaharjoitukset, joita hän tekee päivittäin: käy läpi kisasuoritusta ja sen eri osioita.
Hanna-Maria tietää, että tunnetta ei voi poistaa, mutta sen voi korvata toisella tunteella.
”Kun mieleeni tulee epäonnistumisen pelko, tiedostan sen ja pyrin siirtämään sen ajatuksen toiseen eli onnistuneeseen suoritukseen. Aina se ei toimi, mutta silloin kun se onnistuu, saan pyyhittyä pelon mielestäni. ”
Ennen kilpailua Hanna-Maria rentouttaa kehonsa ja käy kisan läpi mielikuvaharjoitteluna. Tutkimusten mukaan mielikuvaharjoittelu voi parantaa suoritusta.
”Ideaalitilanteessa minulla on yksi tai kaksi asiaa, joita mietin suorituksessani, kun seison starttipallilla.”
Vuosien varrella Hanna-Maria on saanut apua myös urheilupsykologilta. Erityisesti vatsalihasten rentoutumisharjoitukset ovat olleet Hanna-Marialle aina vaikeita, mutta hengitysharjoitukset ja lihasrentoutukset ovat auttaneet häntä.
”Olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja mieltäni.”
Jo 13-vuotiaana kansainvälisillä kilpakentillä kilpauransa aloittaneen Hanna-Marian tapa käsitellä pettymyksiä on muuttunut vuosien aikana.
”Itkemisiä tulee huomattavasti harvemmin kuin teinivuosina.”
Tänä päivänä hän myös osaa nauttia onnistumisista enemmän, koska niitä hetkiä tulee nykyään harvemmin kuin nuorempana. Hän on myös oppinut ymmärtämään isomman kokonaisuuden: yksi yksittäinen suoritus ei merkitse niin paljoa kuin ennen.
”Yritän oppia aina jotain uutta jokaisesta epäonnistumisestani.”
200 päivää maailmalla
Vaikeudet paineensietokyvyssä johtuvat myös Hanna-Marian tiukasta reissutahdista ‒ viime syksyn jälkeen hänelle on kertynyt 200 matkapäivää, joita hän on viettänyt muun muassa Australiassa ja kisapaikoilla Rio de Janeirossa.
”Olen mennyt täysillä koko ajan ilman hengähdystaukoa. Minun pitäisi välillä päästä irti ja ladata akut kunnolla, mutta en ole saanut sitä tehtyä.”
Syy matkusteluun on yksinkertainen. Hanna-Marialla on Suomessa niin vähän treeniseuraa, että sitä täytyy hakea ulkomailta. Juuri Australiassa Hanna-Marialle on parhaat mahdolliset treeniolosuhteet. Ulkomailla elämän saa rakennettua kokonaan uinnin ympärille ilman haastatteluja tai kokouksia. Keskittyminen on helpompaa.
Helpotusta tiivistahtiseen elämään tuo se, että Hanna-Marian valmentaja on oma äiti Mirjami Seppälä, joka on valmentanut tytärtään 8-vuotiaasta asti. Toki vuosien varrella on tehty yhteistyötä muidenkin valmentajien kanssa.
Hanna-Maria haluaa pysyä äidin valmennuksessa uransa loppuun.
”Totta kai meillekin joskus tulee erimielisyyksiä, mutta ei varsinaisia riitoja – emme ole kauhean hyviä riitelemään. Se on aika tärkeä edellytys näin pitkään valmennussuhteeseen.”
Myös Hanna-Marian miesystävä on reissannut avopuolisonsa matkassa.
”Anssi on ollut tänä vuonna mukanani treenileireillä maailmalla. Se on helpottanut yhteistä elämää, kun toinen on lähellä.”
Motivaatiolauseet kannustavat
Kun Hanna-Maria voitti MM-kultaa Barcelonassa 2003, hän oli 18-vuotias. Yhtäkkiä hänestä tuli kansallissankari, jota revittiin joka suuntaan. Siitä seurasi uupumus, ja uimisesta katosi ilo. Sen jälkeen Hanna-Maria opetteli kieltäytymään kuormittavista pyynnöistä, ja nyt tekemisen into on pysynyt hyvin yllä.
”Tietysti välillä on ollut päiviä, jolloin itkua ei pysäytä mikään. Hetkellisesti tuntuu, että tekisi mieli pitää taukoa, mutta se hetki kestää vain pienen tovin. Sitten tekee jo valtavasti mieli treenaamaan – rakastan sitä.”
Ammattiurheilijan arjessa perheen ja ystävien tsemppi on tärkeää, etenkin pieleen menneen suorituksen jälkeen. Maailmalle yksi kisa ei merkitse mitään, mutta kaikkensa tehneelle urheilijalle epäonnistuminen voi olla romahduttava.
”Jos itken ja olen allapäin, läheiseni ymmärtävät, mistä se johtuu. He tietävät, miten paljon töitä olen tehnyt.”
On tärkeää, että lähipiiri ei lähde mukaan surkuttelemaan tappioita.
”Läheiseni osaavat ylläpitää positiivista ilmapiiriä ja saan heiltä kaipaamaani tukea: aina ei tarvitse onnistua. He muistuttavat, että olen hyvä ihminen, vaikka suoritus ei onnistunutkaan ja että tappio ei vaikuta minuuteeni millään tavoin.
Erityisen tärkeä kannustaja Hanna-Marialle on hänen paras ystävänsä Eeva, joka on myös entinen uimari. Hän lähettelee Hanna-Marialle erilaisia mietelauseita tai linkkejä kappaleista, joita he ovat joskus nuorina yhdessä kuunnelleet.
”Hän saa minut sillä aina hyvälle mielelle ja muistamaan, että elämässä on paljon muutakin kuin sijoitus kisassa. Paras ystäväni on minulle tärkein henkinen tuki.”
Haave tavallisesta arjesta
Kesän ajan Hanna-Maria valmistautui kisoihin Suomessa, kotona Helsingissä ja mökkimaisemissa Tampereella. Olympialaisia edeltävä treeni on enää hienosäätöä, pohjatyö on tehty aiemmin.
Hanna-Maria lähtee Rioon mitalit mielessään. Mitä olympialaisten jälkeen tapahtuu on vielä auki. Loppuvuodesta hänellä on muutamia kisoja, mutta koko ensi vuosi on suuri kysymysmerkki.
”En ole päättänyt, milloin ripustan uikkarit naulaan. Etenen asiassa oman fiilikseni mukaan.”
Jyväskylän yliopistossa liikuntatieteitä opiskeleva Hanna-Maria toivoo saavansa gradunsa valmiiksi syksyn aikana. Sen jälkeen häntä voisi jo houkuttaakin jokin mukava työpaikka huippu-urheilun parissa.
Ja oma perhe, se olisi lapsirakkaan Hanna-Marian suuri toive. Hanna-Marian miesystävä Anssi on häntä parikymmentä vuotta vanhempi, ja hänellä on lapsia edellisestä liitostaan.
”He ovat jo niin vanhoja, että eivät ole enää paijattavia. Haluaisin ehdottomasti perheen ja lapsia ennen kun täytän 40 vuotta. Asia on todennäköisesti ajankohtainen lähitulevaisuudessa.”
Mutta sitä ennen Hanna-Maria haluaisi toteuttaa toisen suuren haaveensa.
”Toivon, että saisin viettää normaalia elämää, koska en tiedä mitä se on.”
Hanna-Maria on elänyt koko elämänsä miettien jokaista liikettään kellon ympäri. Jokainen ruokailu ja nukkumaanmeno on kellontarkkaa puuhaa.
”Haluaisin joskus katsoa ihan rauhassa leffan tai käydä iltakävelyllä miettimättä työasioita. Se olisi todella hienoa.”
Kotilääkäri 7/2016
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti