Onko oikeuskansleri samassa veneessä, kysyy poliittisia virkanimityksiä tutkinut dosentti

Poliittiset virkanimitykset ovat jonkinlaista poliittista korruptiota.

Näin lausuu budjettineuvos Eero Murto tuomionsa työ- ja elinkeinoministeriössä Helsingin Kruununhaassa, keskellä suomalaisen virkamiesvallan merkittävimpiä kortteleita.

Yleisen valtio-opin dosentuuria Helsingin ja Turun yliopistoissa hoitava Murto käsittelee poliittisia virkanimityksiä tutkimuksessaan Virkamiesvaltaa? Hän listaa kirjassa noin 200 poliittisin perustein tehtyä nimitystä vuodesta 1987 nykypäivään.

”Oletan, että usein on valittu henkilö, joka ei olisi edes hakenut virkaa, ellei esittelijänä olisi ollut oman puolueen ministeri”, Murto selittää.

”Poliittiset virkanimitykset paisuttavat hallintoa, lisäävät tehottomuutta ja johtavat kansalaisten eriarvoisuuteen. Usein pätevä henkilö ei edes hae virkaa, jonka tietää olevan mandatoitu jollekin puolueelle.”

Valtion ja kuntien poliittisten nimitysten määrää on mahdoton arvioida. Murron mukaan pelkästään valtionhallinnossa on tehty Harri Holkerin (kok) hallituksesta (1987–1991) lähtien useita satoja poliittisia nimityksiä.

Ansioitunein syrjään

Eero Murto määrittelee poliittiseksi nimitykseksi virantäytön, jossa henkilö valitaan poliittisen kantansa ansiosta siten, että lain mukaisilla nimitysperusteilla ansioituneempi hakija joutuu syrjäytetyksi.

Hän täsmentää, ettei pelkkä rekrytoidun side johonkin puolueeseen tee nimitystä poliittiseksi, mikäli tämä on nimitysperusteiden mukaan ansioitunein henkilö.

Toisaalta, on mahdotonta asettaa hakijat ehdottomaan pätevyysjärjestykseen.

”Siksi on aina löydettävissä joku peruste, jolla valitun pätevyys voidaan asettaa muiden yläpuolelle”, Murto huomauttaa.

”Lukemattomia kertoja on nimitetty hakija, jota ei ole asetettu virkamiesvalmistelussa edes viiden pätevimmän joukkoon.”

Epäasiallista suosimista?

Poliittiset nimitykset nousevat julkisuuteen lähes viikoittain.

Porilainen opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd) junaili viime vuonna koulutuksen arviointikeskuksen johtajaksi toisen porilaisen demarin, Harri Peltoniemen.

Kelpoisuusehtoja alennettiin yhteiskuntatieteiden maisteri Peltoniemen valinnan tieltä. Vaatimus tohtorin tutkinnosta poistettiin ennen haun aloittamista.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka ei pidä sopivana, että Kiuru nimesi Peltoniemen pätevimmäksi hakijaksi jo kesken virkamiesvalmistelun. Ministerin toiminta on oikeuskanslerin mukaan ”omiaan herättämään epäilyjä epäasiallisesta suosimisesta”. Jonkka ei kuitenkaan katso Kiurun rikkoneen lakia.

”Onko oikeuskansleri samassa veneessä kuin muutkin virkamiehet”, Murto kysyy yleisesti, ottamatta kantaa Kiurun tapaukseen. Hän muistuttaa, etteivät Jonkan edeltäjätkään ole juuri puuttuneet poliittisiin nimityksiin.

Murto myöntää, että laissa on poliittiset nimitykset mahdollistava takaportti. Virkanimitysten juridisina lähtökohtina ovat perustuslain 6. ja 125. pykälät. Kuudennessa pykälässä säädetään, ettei ketään saa asettaa ”ilman hyväksyttävää perustetta” eri asemaan esimerkiksi vakaumuksensa perusteella.

”Missään ei ole määritetty ’mitä ilman hyväksyttävää perustetta’ tarkoittaa. Siksi oikeuskanslerin on vaikea puuttua poliittisiin nimityksiin.”

Stubbin suojeluksessa

Krista Kiuru ei ole ainoa omiaan tällä vaalikaudella suosinut ministeri.

Hämmennystä on herättänyt myös elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok) suosikin Mika Nykäsen (kok) nousu Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtajaksi.

Hallintotieteiden maisteri Nykäsellä ei ole geologisen tutkimuksen kokemusta tai pätevyyttä. Hänen edeltäjänsä on geologiasta väitellyt tohtori.

”Ei politiikassa oppinsa saanutta voi pitää spitaalisena”, pääministeri Alexander Stubb (kok) puolusti Nykäsen nimitystä.

”Stubb on suosinut poliittisia virkanimityksiä, vaikka on korostanut uudenlaisen politiikan tekemistä”, Murto kiteyttää.

Pienemmätkin hallituspuolueet ovat saaneet osansa. Paavo Arhinmäki (vas) petasi kulttuuriministerinä ex-kansanedustaja Minna Sirnön (vas) Taiteen edistämiskeskuksen johtajaksi. Carl Haglund (r) järjesti Max Arhippaisen (r) puolustusministeriön viestintäjohtajaksi.

Pienpuolueiden kovatasoisimman nimityksen hoiti Päivi Räsänen (kd). Hän sai puolueensa eduskuntavaaliehdokkaana olleen Päivi Nergin sisäministeriön korkeimpaan virkaan, kansliapäälliköksi.

Marraskuussa oudoksuttiin vihreiden kansanedustajan, humanististen tieteiden kandidaatti Anni Sinnemäen valintaa Helsingin kaupunkisuunnittelusta vastaavaksi apulaiskaupunginjohtajaksi.

Poliittisia nimityksiä vastustaneet perussuomalaisetkin saivat nimikkovirkamiehensä, kun Jaakko Niinistöstä tuli Vantaan asuntotoimen apulaiskaupunginjohtaja. Tekniikan tohtorin muodollista pätevyyttä ei tosin voi kyseenalaistaa.

Edes oppositiopuolue keskusta ei ole jäänyt osattomaksi. Jukka Männistöstä (kesk) tuli Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtaja heti sen jälkeen, kun keskustajohtaja Juha Sipilä oli ilmoittanut puolueensa lopettavan sulle–mulle-perinteen.

Punamullan luomus

Poliittiset virkanimitykset saivat alkunsa vasemmiston suuresta eduskuntavaalivoitosta 1966. Tuohon asti virkamiehet olivat olleet pääasiassa sitoutumattomia porvareita.

Vaalien jälkeen Sdp alkoi miehittää keskeisiä virkoja omilla luottohenkilöillään. Koska hallitukset olivat 1966–1983 lähes poikkeuksetta punamultahallituksia, myös keskustapuolue heittäytyi mukaan.

Poliittiset nimitykset antoivat puolueille valmisteluvaltaa virkakoneistossa sekä lisäsivät puolueiden houkuttelevuutta uratietoisten ihmisten silmissä. Jäsenkirjan kautta saatu virka taas toi nimitetylle tuloja, valtaa, arvostusta.

”Tehtiin jopa kaksoisnimityksiä. Jos osastopäälliköksi nimitettiin demari, hänen päällystakikseen, apulaisosastopäälliköksi nimitettiin keskustalainen.”

Toisinaan verovaroin palkatut jäsenkirjavirkamiehet tekivät tosiasiassa puoluetoimistotöitä. Vuosina 1966–1987 oppositiossa ollut kokoomus paheksui poliittisia nimityksiä. Kokoomuksen puoluesihteeri Jussi Isotalo kutsui jäsenkirjaa pahvinpalaksi, jota ei saanut korostaa nimityksissä.

Hallitukseen päästyään kokoomus alkoi kuitenkin korjata vajettaan. Isotalosta itsestään tuli Veikkauksen johtaja. Meno jatkui muutenkin entisenlaisena ja kuusi Holkerin hallituksen ministeriä sai huippuviran.

Oppositiossa ollut keskusta julkaisi 1991 sivunkokoisia, Holkerin hallituksen nimityspolitiikkaa irvineitä lehtimainoksia. Silti mikään ei muuttunut Esko Ahon (kesk) hallituskaudella 1991–1995. Se päättyi jopa nimitysskandaaliin.

Kauppa- ja teollisuusministeri Seppo Kääriäinen (kesk) junaili viimeisenä ministeripäivänään erityisavustajansa Jussi Yli-Lahden (kesk) ministeriön ylitarkastajaksi. Oikeus määräsi valtion maksamaan korvaukset kahdelle virkaa hakeneelle naiselle.

Ennätysmies Sovala

Poliittiset nimitykset ovat lisääntyneet viime hallitusten aikana.

Työ- ja elinkeinoministeriössä täytetään maalis-huhtikuussa kansliapäällikön vakanssi. Vapaavuoren on ennakoitu esittävän virkaan Stubbin kabinetin nykyistä valtiosihteeriä Olli-Pekka Heinosta (kok).

Murto ei ota asiaan kantaa, mutta toteaa sarkastisesti, että hakijana on myös Markus Sovala (sd). Murron mukaan peräti neljä poliittista nimitystä saanut Sovala on lajissaan nykyvirkamiesten ennätysmies. Nykyisin hän on valtiovarainministeriön kansantalousosaston ylijohtaja.

Ei ole synnitöntä puoluetta. Murto arvioi demarien hankkineen eniten poliittisia virkoja 1970–2014. Kakkosena on keskusta ja muiden suurimpien puolueiden järjestys on: kokoomus, Rkp, vasemmistoliitto.

Miten poliittiset nimitykset saataisiin loppumaan?

”Ei voi kuin vedota poliittiseen moraaliin, vaikka se tuntuu epäuskottavalta.”

Murto ei usko avun löytyvän oikeuskansleri Jonkan ehdottamasta laista, joka sallisi valittaa valtion virkanimityksistä tuomioistuimeen. ”Se olisi loppumaton suo. Nimityksiä on niin paljon.”

Murron kirjassa on kovaa tekstiä muustakin kuin nimityksistä. Eikö mies pelkää hankaluuksia?

”Tämä oli Suomen Akatemian rahoittama projekti, aika rohkeasti olen mielestäni uskaltanut kirjoittaa.”

Minkä puolueen jäsenkirja on 27 vuoden uran tehneellä virkamiehellä itsellään?

”Ei minkään.”