Hypnotisoija Olliver Hawk eli Olavi Hakasalo nousi aikansa superjulkkikseksi - Riskialtis lavahypnotisointi on kielletty monissa maissa vaan ei Suomessa

Olavi Hakasalon hypnoosiesitykset eivät kuitenkaan ole viatonta hupia. Pahimmillaan hypnoosi voi ajaa ihmisen psykoosiin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Hypnotisoija Olavi Hakasalo oli loistava esiintyjä. Tehostaakseen salaperäistä vaikutelmaa hän puhui näytöksissään hiukan ulkomaalaisittain murtaen.

Olavi Hakasalon hypnoosiesitykset eivät kuitenkaan ole viatonta hupia. Pahimmillaan hypnoosi voi ajaa ihmisen psykoosiin.
(Päivitetty: )
Teksti: Milla Ollikainen

Joukko tavallisia suomalaisia istuu esiintymislavalla silmät kiinni ja näyttää liikehtivän estoitta. Hypnotisoija Olavi Hakasalo, taiteilijanimeltään Olliver Hawk, puhuu heille hieman laulavalla nuotillaan ja toistelee, miten yhtäkkiä tulee kuuma tai miten iho alkaa kutista. Ihmiset vuoroin riisuvat, vuoroin raapivat itseään.

Tallenne Hakasalon (1930–1988) lavahypnoosinäytöksestä on 1960-luvun lopulta. Se löytyy kokonaisuudessaan Ylen Elävästä arkistosta, ja pätkiä siitä on päätynyt myös helmikuussa elokuvateattereihin tulevaan dokumenttiin Olliver Hawk.

Sekä Hakasalon näytökset että Arthur Franckin hänestä ohjaama dokumentti ovat kiehtovaa katsottavaa.

Lavahypnoosiin liittyy kuitenkin vakava riski – pieni, mutta todistettu. Siksi se on kielletty monissa maissa, kuten Ruotsissa, Norjassa ja Itävallassa.

Suomessakin Tieteellinen Hypnoosi ry on vaatinut lavahypnoosin kieltämistä jo ainakin parikymmentä vuotta.

Olliver Hawk

Sadat tuhannet suomalaiset näkivät Olliver Hawkin hypnoosinäytöksen 1960-luvulla, mikä teki hänestä hetkessä kuuluisan. © wikimedia commons / helsingin sanomat

Karmaisevat roolinotot

Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma on käyttänyt hypnoosia paitsi hoitomuotona myös esimerkiksi poliisin pyynnöstä rikostutkinnassa.

Lauerman mukaan lavahypnoosissa on useita ongelmakohtia. Ensinnäkin yleisön joukosta otettujen satunnaisten henkilöiden hypnotisoiminen on ehdottomasti väärin.

”Siellä saattaa olla joukossa ihmisiä, joita ei pitäisi ylipäätään hypnotisoida. He ovat esimerkiksi psykoosiherkkiä tai niin äärimmäisen hypnoosiherkkiä, että nämä rajut roolinotot lavalla voivat tuntua aivan karmaisevilta. Osalle tulee muistikatkoja, ja kun heidät herätetään lavalla, he havahtuvat muistamatta, mitä on tapahtunut, ja näkevät edessään hohottavan yleisön.”

Lauerma ei halua liioitella lavahypnoosin vaaroja, mutta pitää sitä tarpeettomana riskinottona.

”Varsinkin, kun hypnoosinäytös ei taiteelliselta tai sivistykselliseltä merkitykseltään ylitä hyvää varieteeta tai taikurinäytöstä”, hän huomauttaa.

Toinen lavahypnoosin riskeistä liittyy hypnoositilan purkamiseen, joka voi jäädä vajaaksi. Etenkin isossa joukossa on vaikeaa käsitellä jokaista hypnotisoitua erikseen, eikä lavahypnotisoija halua esityksensä kärsivän sellaisista hidasteluista.

Ihmiselle voi tällöin tietämättään jäädä taipumus reagoida tiettyihin ärsykkeisiin, jopa vajota hypnoositilaan uudestaan. Vastaavia komplikaatioita on dokumentoitu eri puolilla maailmaa.

Pahimmillaan amatöörihypnoosi voi aiheuttaa jopa psykoosin.

Olavi Hakasalo

Olavi Hakasalo hoitohuoneessaan Haukkalinnassa Rauman maalaiskunnassa, missä hän asui perheineen 1970-luvun lopulla. © wikimedia commons / helsingin sanomat

Ääni käski kaahata

Perusterve yli 50-vuotias suomalaisnainen osallistui hypnoosikurssille. Noin viikon jälkeen naisen todellisuudentaju alkoi hämärtyä. Lopulta hän sai harha-aistimuksia ja kuuli käskyjä, jotka kehottivat häntä muun muassa vaaralliseen ylinopeuteen autolla ajaessa. Nainen joutui psykiatriseen sairaalaan, jossa hänen psykoosinsa väistyi alle viikossa terapian ja lääkehoidon avulla.

Hypnotisoijaan otettiin yhteyttä, mutta hän kieltäytyi yhteistyöstä.

Hannu Lauerma sekä Jorma K. Oksanen kertoivat tästä harvinaisesta tapauksesta muutama vuosi sitten Suomen Lääkärilehdessä (19/2016).

Hypnoositilan syvyys ei ole ensisijaisesti riippuvainen hypnotisoijasta vaan ihmisen omasta herkkyydestä. Hypnoosin aste vaihtelee melko tavanomaisesta rentoudesta äärimmillään hallusinatorisiin tiloihin, jotka tosin ovat hyvin harvinaisia.

Yksilöllisen herkkyyden lisäksi jonkin verran on vaikutusta myös sillä, mikä on ihmisen suhde auktoriteetteihin.

”Tottelemaan tottuneilla ja siihen koulutetuilla henkilöillä suggestiot ovat keskimäärin voimallisempia, eli esimerkiksi poliiseilla, sotilailla, palomiehillä ja ainakin Olavi Hakasalon aikana vielä koululaisillakin, kun kouluissa oli kova kuri”, Lauerma sanoo ja naurahtaa.

Siksi Hakasalo järjesti demonstraatioitaan Lauerman mukaan hyvin mielellään juuri kouluissa ja varuskunnissa, joissa on valmiiksi tietty joukossa toimimisen pakko.

Lauerma on kirjoittanut Hakasalosta muun muassa kirjassaan Usko, toivo, huijaus: rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin.

Olliver Hawk

Ihmisten hypnoosiherkkyys on yksilöllistä. Osa vajoaa näytöksessä eriasteiseen hypnoosiin, osa päätyy vain käyttäytymään lavalla odotetulla tavalla. © LEHTIKUVA / PETER JANSSON

Roistot ja psykopaatit

Olavi Hakasalo osasi kyllä ilman muuta hypnotisoida, mutta se ei edes ole Hannu Lauerman mukaan kovin vaikeaa, kun kohdehenkilö on aulis. Hypnotisoijalta vaaditaan lähinnä itseluottamusta ja tietyn roolin ja tekniikan omaksumista.

Vaikka Hakasalo ei ehkä käyttänyt lahjakkuuttaan parhaalla mahdollisella tavalla ja hänet myös tuomittiin luvattomasta lääkärintoimen harjoittamisesta, Lauerma pitää häntä enimmäkseen hyväntahtoisena showmiehenä.

”Mutta kun lavahypnoosi on säätelemätöntä, se vetää puoleensa myös täysin psykopaattisia ja roistomaisia ihmisiä, jotka haluavat väännellä ja käännellä muiden ihmisten mieltä.”

Epäeettisesti käytetty tai pelkkänä viihteenä esitetty hypnoosi myös syö tavallisten ihmisten uskoa lääketieteelliseen hypnoosiin. Siitä on kuitenkin hyviä kokemuksia esimerkiksi ärtyvän suolen oireyhtymän hoidossa. Useiden tutkimusten yhteistuloksissa yli puolet potilaista, joihin ei ollut tehonnut mikään muu hoito, sai ärtyvään suoleen huomattavaa apua hypnoosista.

Lauerman mukaan lavahypnoosin kieltämistäkin tärkeämpää olisi, että sairauden hoitoon käytettävä hypnoosi rajattaisiin rekisteröidyille ja valvotuille terveydenhuollon ammattilaisille.

”Tällöin potilailla on potilaan oikeudet. Muutoin ei valitusviranomaista ole, vaan ainoastaan poliisi ja kuluttajaviranomaiset, joista kumpikaan ei ymmärrä hypnoosista hölkäsen pöläystä.”

X