Muistatko räjähdysherkän kiekkonäytelmän? Kun jääkiekon MM-kilpailuissa Tshekkoslovakia kohtasi Neuvostoliiton, hehkui poliittinen palo jäällä kuin kuuma kekäle vuonna 1969
Johanneshovin jäähallin täytti venäläisturistien jumputtava maalia manaava huuto: Shai-BU, shai-BU, shai-BU... Tshekkoslovakian katsomossa räjähtelivät pienoispommit ja vahvat kädet kannattivat julisteita: NYT on maaliskuu eikä elokuu! NYT eivät tankit auta!
Jan Suchy teki Neuvostoliitto-ottelun avausmaalin, joka innoitti Tshekkoslovakian kahdesti kaatamaan lyömättöminä pidetyt päävalmentaja Anatoli Tarasovin suojatit.
Elettiin maaliskuun 21. päivää vuonna 1969. Jääkiekon MM-kisojen tunnelma Tukholman Johanneshovissa oli tavallisesta poikkeava. Ilmassa oli poliittista paloa.
Se oli vastenmielinen totuus Anatoli Tarasoville, joka oli valmentanut Neuvostoliiton maailmanmestariksi jo kuusi kertaa peräkkäin.
Kun Neuvostoliitto luisteli jäälle, vastassa ei ollut vain Tshekkoslovakia vaan myös vihamielisesti buuaava yli 8 000 hengen yleisö sekä kasapäin katkeraa ja purkautumatonta vihaa, joka tiivistyi tshekkipelaajien katseissa, eleissä ja liikkeissä.
Edellisvuoden elokuussa Varsovan liiton joukot olivat vyöryneet Tshekkoslovakiaan. Prahan kaduilla olivat jyrisseet venäläiset panssarit, koska maan johtaja Alexander Dubcek oli halunnut viedä maansa kohti ihmiskasvoista sosialismia. Sen Neuvostoliiton johto katsoi turvallisuuspoliitiseksi uhaksi omalle maalleen.
Kylmä järki ja sankaruus
Maaliskuun 21. päivän ottelusta ei tullut selkeää ja hallittua kiekkonäytelmää. Siitä tuli hurjien ja rytmittömien mielikuvien ryöppy. Se oli kuin sarja räsähtelevää konepistoolitulta.
Lopullinen ratkaisu tuli yllättäen jo toisessa erässä. Neuvostoliitto pelasi kolmen miehen alivoimalla, kun ensin Jan Suchy, hyökkäävä puolustaja, laukoi 1–0, ja kohta perään kärpännopea laitamies Josef Cerny nosti rystypuolelta 2–0.
Viimeisessä erässä Cerny joutui kahdesti jäähypenkille. Hän eli elämänsä pisimpiä minuutteja, kun Neuvostoliiton ketjut hyökyivät aaltoina kohti Tshekkoslovakian maalia. Vlado Dzurillan taakse ei kiekkoa kuitenkaan olisi ammuttu edes tykillä.
Tshekkoslovakian lehdet julistivat voitonsanomaa kuin evankeliumia: ”…kylmän järjen ja sankaruuden voitto (…) kaadoimme pelätyn kolossin taidoilla, emme onnella.”
MM-turnauksen toisen ottelukierroksen alkaessa tilanne kisoissa oli äärimmäisen jännittynyt. Ilmapiiri sähköistyi sitä mukaa kuin Neuvostoliiton ja Tshekkoslovakian toinen ottelu lähestyi.
Se pelattiin maaliskuun 27. päivänä.
Tukholman iltapäivälehdet repivät rajuja otsikoita ja vielä rajumpaa tekstiä. Ne vainusivat sensaatioita ja kiihottivat tunnelmaa omalta osaltaan. Expressen-lehti oli iskenyt kiivaasti heti ensimmäisen ottelun jälkeen: ”Ne tshekkien pelaajat olisi erotettu joukkueesta, jotka olisivat puristaneet venäläisten vastustajiensa käsiä.”
Yksinäinen tshekkikatsoja pääsi livahtamaan Johanneshovin jäälle osoittamaan mieltään Varsovan liiton tekemää maansa miehitystä vastaan. Kari Santala / Lehtikuva
Elokuun puolesta!
Neuvostoliiton ja Tshekkoslovakian toisesta ottelusta tuli kova ja nopea.
Tshekkipelaajien kurinalaisuus, voitontahto ja määrätietoisuus ylittivät aikaisemmat mitat. He veivät ensimmäisen erän luvuin 2–0. Venäläisiä mestareita ei oltu kuitenkaan henkisesti lyöty. Vihamielisestä ilmapiiristä huolimatta he säilyttivät itsehillintänsä ja käyttäytyivät sataprosenttisen korrektisti.
Toisessa erässä iskutroikka Boris Mihailov–Vladimir Petrov–Valeri Harlamov löysivät jäällä toisensa kuin kullakin olisi ollut tutka kypärässään. Peli oli tasan 2–2!
Kolmannessa erässä Tshekkoslovakia otti johdon lukemin 4–2. Vieläkään ei vastustaja herpaantunut. Jättikokoisen puolustajan Aleksandr Ragulinin kaukolaukaus kavensi tilanteen lukuihin 4–3. Anatoli Tarasov vaelsi pelaaja-aitiossa edestakaisin kuin tiikeri häkissään. Askelmittari olisi näyttänyt hurjia lukemia.
Enää ei tilanne muuttunut. Tshekkipelaajat suutelivat ja syleilivät toisiaan, itkivät ja nauroivat, paiskoivat varusteitaan ympäri jäätä ja katsomoihin.
Sinä iltana Prahassa repesi. Valtaisat ihmisjoukot rynnivät pieniä ja suuria katuja myöten kohti Vaclav-aukiota. Mukanaan he kantoivat nopeasti kyhättyjä julisteita: Dubcek 4 – Brezhnev 3. Elokuun puolesta! Elokuun puolesta!
Neuvostoliiton lentoyhtiön Aeroflotin toimiston ikkunat iskettiin rikki. Kalusteet heitettiin kadulle ja tuikattiin tuleen. Levottomuus levisi ympäri maan. Useat Neuvostoliiton armeijan esikunnat joutuivat hyökkäilyjen kohteeksi: Liberec, Teplice, Mlada Boleslav…
Ja niin kerrottiin, että kotona Josef Cernyn vaimo Jarmila syleili ja suuteli lapsiaan ja vanhaa isäänsä ja Josefin vanhaa äitiä niin että televisio putosi pöydältä, kun riemu vaelsi ryöppyinä ympäri pientä huonetta.
Kun Tshekkoslovakia kaatoi Neuvostoliiton toisenkin kerran, ei joukkueen pelaajien riemulla ollut rajoja. Freddy Lindström / Lehtikuva
Nollapeli
MM-turnaus ei kuitenkaan ollut ohi. Tshekkoslovakiaa vastaan tuli vielä isäntämaa Ruotsi, sinikeltainen Tre Kronor. Ottelu pelattiin kisojen viimeisenä päivänä. Se päivä oli maaliskuun 30:s.
Johanneshovin täpötäysi katsomo rummutti yhtä ainoaa nimeä: Hon-KEN, Hon-KEN, Hon-KEN… Hän oli Ruotsin maalivahti Leif ”Honken” Holmqvist. Eikä kertaakaan punainen valo syttynyt hänen selkänsä takana. Hän pelasi nollapelin.
Ja mitä teki Ruotsi? Vastaus on lyhyt: yhden maalin. Se maali vei Tshekkoslovakialta maailmanmestaruuden. Vielä tuolloin ratkaisun sanelivat sarjataulukon loppupisteet: Neuvostoliitolla, Ruotsilla ja Tshekkoslovakialla kaikilla oli samat 16 pistettä, mutta Neuvostoliitolla oli paras maaliero 59–23.
Tshekkoslovakia oli kuitenkin voittanut kahdessa elämää suuremmassa kamppailussa voittamattoman punakoneen. Se oli suurelle osalle kansaa jopa enemmän kuin maailmanmestaruus. Pala miehityksen aiheuttamasta katkeruudesta lohkesi pois.
Lähdeteokset: Huippu-urheilun maailma, osa 2; Urheilu 2000, osa 3.