Tuntematon rokotetaistelija – Lady Mary Wortley Montagu taisteli uupumatta isorokkorokotusten puolesta

Jaa artikkeli
Lady Mary pienen Edward-poikansa kanssa ranskalais-flaamilaisen taiteilijan Jean-Baptiste Vanmour’n maalauksessa vuoden 1717 paikkeilla.  © Asar Studios / Alamy Stock Photo
Lady Mary pienen Edward-poikansa kanssa ranskalais-flaamilaisen taiteilijan Jean-Baptiste Vanmour’n maalauksessa vuoden 1717 paikkeilla. © Asar Studios / Alamy Stock Photo
Kolmesataa vuotta sitten Lady Mary Wortley Montagu taisteli uupumatta isorokkorokotuksen puolesta länsimaissa – monta vuosikymmentä ennen Edward Jenneriä, joka sai rokotuksen keksimisestä kaiken kunnian.

Nuori nainen pitää kolmevuotiasta tytärtään paikoillaan samalla kun lääkäri viiltää lansetillaan kevyet haavat pienokaisen käsivarsiin ja nilkkoihin ja sekoittaa naarmuihin pienen määrän visvaa. Näin hän suojaa lapsen tappavaa tautia, isorokkoa, vastaan. Äidin, Lady Mary Wortley Montagun, kasvoilta paistaa helpotus, kun kaikki sujuu hyvin.

Lady Maryn tytär, nimeltään myös Mary, oli ensimmäinen länsimaissa isorokkorokotuksen saanut ihminen. Lääketieteen historian mullistaneesta tapauksesta tuli tänä vuonna kuluneeksi tasan kolmesataa vuotta.

Rokotustaistelu kammottua infektiotautia vastaan oli alkanut, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Sinä keväänä 1721 entistä raivoisampi isorokkoepidemia ravisteli Lontoota, Lady Wortley Montagun kotikaupunkia ja kaatoi hautaan niin kruunupäitä kuin kerjäläisiä.

Rokottaminen oli 1700-luvulla länsimaissa uusi keksintö, johon monet suhtautuivat silti ennakkoluuloisesti. Tuohon aikaan elettiin samoissa epävarmuuden tunnelmissa kuin nykyään, kun kaikki eivät halua syystä tai toisesta ottaa koronarokotusta.

Lady Mary Wortley Montagu sen sijaan uskoi järkähtämättä rokotuksen ihmeitä tekevään voimaan; antoihan hän tyttärensäkin rokotettavaksi. Montagu myös otti elämäntehtäväkseen puhua isorokkorokotuksen puolesta niin, että se otettaisiin käyttöön yleisesti.

Useimmille nykypäivän ihmisille Montagun nimi ei kuitenkaan sano mitään.

Miksi Lady Maryn uraauurtavat ponnistelut unohdettiin?

Äiditön tyttö oli lukutoukka

Lady Mary Wortley Montagu oli omapäinen rajojen rikkoja sekä varhainen feministi, jota ajoi lapsesta saakka eteenpäin palava kunnianhimo ja tiedonjano – 1700-luvun naiseksi siis sangen poikkeuksellinen.

Sellaiseksi häntä kuvailee englantilainen kirjailija ja tv-tuottaja Jo Willett, joka kirjoitti Lady Marysta tänä vuonna ilmestyneen elämäkerran The Pioneering Life of Mary Wortley Montagu. Scientist and Feminist.

Lady Mary syntyi toukokuussa 1689 keskelle aristokraattista loistoa Kingston-upon-Hullin ensimmäisen herttuan Evelyn Pierrepontin ja vaimonsa Mary Feildingin nelilapsisen perheen esikoisena. Maryn lapsuus oli huoletonta, kunnes hänen äitinsä kuoli. Tuolloin Mary oli 3-vuotias.

Yksinhuoltajaksi jäänyt Evelyn-isä toimitti koko pesueensa oman äitinsä hoiviin. Myös isoäiti menehtyi muutamaa vuotta myöhemmin, ja yhdeksänvuotias Mary palasi sisaruksineen isänsä luo.

Nottinghamshiressa sijainneen sukukartanon Thoresby Hallin taianomaisin paikka oli Maryn mielestä kirjastohuone, jonka tuhansia teoksia hän sai vapaasti lukea. Lukeminen siivitti unelmia kirjailijan urasta, ja Mary alkoi itsekin sepitellä runoja ja tarinoita.

1700-luvulla tyttöjen koulutusta ei pidetty tärkeänä, ja vaikka Marylle hankittiin kotiopettajia, hän piti näiden opetusta niin alkeellisena, että alkoi opettaa itse itselleen muun muassa latinaa.

Kun Mary tuli naimaikään, isä halusi määrätä kenen kanssa tytär solmisi avioliiton. Järjestetyt avioliitot olivat yleisiä aristokraattisissa piireissä, ja raha merkitsi niissä rakkautta enemmän.

Valitettavasti isän valitsema rikas perijä oli Maryn silmissä niin vastenmielinen, että hän päätti uhmata isänsä hirmuvaltaa. Mary oli aloittanut salaisen kirjeenvaihdon ystävänsä Anne Wortleyn veljen Edward Wortley Montagun kanssa, ja karkasi vihille tämän kanssa elokuussa 1712.

Romanttisesta rakastumisesta tuskin oli Maryn puolelta silti kysymys. Hän solmi pika-avioliiton itseään yksitoista vuotta vanhemman Edwardin kanssa vain, jotta välttyi täpärästi isän määräämästä pakkoavioliitosta.

Saksalaissyntyinen prinsessa Caroline von Brandenburg-Ansbach, kuningas Yrjö II:n puoliso, oli rokottamisen vankkumaton kannattaja ja Lady Maryn vahva liittolainen. © FALKENSTEINFOTO / Alamy Stock Photo

Saksalaissyntyinen prinsessa Caroline von Brandenburg-Ansbach, kuningas Yrjö II:n puoliso, oli rokottamisen vankkumaton kannattaja ja Lady Maryn vahva liittolainen. © FALKENSTEINFOTO / Alamy Stock Photo

Seurapiireistä sairasvuoteelle

Toukokuussa 1713 Mary synnytti Lontoossa ensimmäisen lapsensa, isänsä mukaan Edwardiksi ristityn poikavauvan. Pian tämän jälkeen hänen aviomiehensä sai korkean viran valtiovarainministeriössä, ja Marylle avautui pääsy Lontoon hienoimpiin seurapiireihin.

Kauneutensa ja henkevän älykkyytensä ansiosta Mary sai paljon huomiota liik­kuessaan juhlissa ja salongeissa. Hän solmi monia ystävyyssuhteita aikansa vaikutusvaltaisimpiin kirjailijoihin, taiteilijoihin, poliitikkoihin ja aristokraatteihin.

Mary nautti ylellisestä seurapiiriperhosen elämästään, mutta joulukuussa 1715 odottamaton tragedia sammutti säihkeen: Mary sairastui isorokkoon.

”Pilkulliseksi hirviöksi” tai ”kuoleman enkeliksi” kutsuttu rokkotauti kaatoi uhrinsa viikkokausiksi sairasvuoteeseen. Näin kävi myös Marylle, joka henkeä haukkoen ja houreisena heittelehti tuskissaan kuumeessa. Kun hänen iholleen nousi äärimmäisen kivuliaita ja visvaa valuvia märkärakkuloita, lääkärit kehottivat varautumaan pahimpaan.

Mary selvisi koettelemuksestaan kuitenkin hengissä päinvastoin kuin veljensä William, jonka isorokko oli vienyt kahta vuotta aiemmin ennenaikaiseen hautaan vain 19-vuotiaana.

Isorokko oli yleinen sairaus 1700-luvulla ja se tappoi jopa kolmasosan sairastuneista. Tiheään asuttujen kaupunkien epähygieenisissä oloissa kuolleita oli satoja, Lontoossa jopa tuhat päivässä. Erään arvion mukaan jopa 80 prosenttia ihmisistä sairastui tuolloin isorokkoon, useimmat jo lapsina.

Parantavaa hoitoa isorokkoa vastaan ei ollut olemassa. Lääkärien tavanomaiset hoitomuodot kuten suoneniskentä ja peräruiskeet olivat omiaan pikemmin heikentämään kuin kohentamaan potilaan vointia.

Ja jos ”Kuoleman enkeli” ei vienyt mukanaan, se aiheutti sokeutumista, impotenssia, keskenmenoja, niveltulehduksia sekä elinikäiset arvet ihoon. Tauti runteli myös Marya armottomasti. Se jätti kasvoihin syviä arpia ja hän menetti silmäripsensä.

Toipilasaikanaan Mary kirjoitti runon, jossa hän suree peiliin katsoessaan säteilevän hehkeytensä menetystä: ”Nyt kauneus on paennut, eikä rakastajia enää ole!”

Orientin lumoissa

Vuonna 1716 Mary oli tervehtynyt ja matkusti miehensä mukana Turkin Konstantinopoliin, nykyiseen Istanbuliin, jonne Edward oli nimitetty lähettilääksi.

Pitkä ja vaivalloinen matka ei ollut vaaraton, sillä sotilaalliset konfliktit sekä uskonnolliset ja poliittiset ristiriidat repivät 1700-luvun Eurooppaa. Mary havainnoi uteliaana ympäristöään ja matkan varrella kohtaamiaan ihmisiä. Turkkiin saavuttuaan hän kuvaili humoristisen viihdyttävästi kotimaahan jääneille ystävilleen ja sukulaisilleen lähettämissään kirjeissä vaikutelmiaan ottomaanien valtakunnasta.

Itämaiden tarunhohtoinen eksotiikka, palatsien kultaiset kupolit ja ylenpalttinen luksus lumosivat Maryn. Hän maalailee kirjeissään turkkilaisnaisten loisteliaista asuista ja koruista niin ihannoivan kuvan, että kertomukset tuovat mieleen tuhannen ja yhden yön satujen taikamaailman.

Lady Mary katsoi olevansa sukupuolensa vuoksi etuoikeutettu, sillä naisena hänellä oli mahdollisuus päästä miehiltä kiellettyihin naisten kylpylöihin ja kurkistaa hunnun takaiseen maailmaan. Erityisesti hän pani merkille turkkilaisnaisten virheettömän ihon, jota rokonarvet eivät olleet turmelleet.

Turkkilaisten arvohenkilöiden vaimoilta Mary sai tietoonsa paikallisten naisten kauniin ihon salaisuuden: syynä oli se, että itämailla osattiin suojautua isorokkoa vastaan.

Niin kutsuttu ”rokonistutus” eli variolaatio oli legendan mukaan ollut käytössä jo ammoisina aikoina: köyhät vanhemmat antoivat rokottaa tyttärensä ennen kuin he myivät nämä rikkaiden mahtimiesten haaremeihin. Rokotus pelasti rokonarvilta, ja kauneuden säilyminen tahrattomana oli kuin lisäbonus, joka lisäsi tyttöjen taloudellista arvoa.

Haavaan myrkkyä hoidoksi

Mary sai omin silmin todistaa rokonistutusta käytännössä. Huhtikuun ensimmäisenä päivänä 1717 ystävälleen Sarah Chiswellille Englantiin kirjoittamassaan kirjeessä hän kuvailee innostuneesti, että isorokko oli Turkissa täysin harmiton sairaus.

Hän kertoo, että jos jonkun perheenjäsenen pelättiin sairastuneen isorokkoon, paikalle kutsuttiin vanha kreikkalainen tai armenialainen parantajanainen, jolla oli mukanaan hyppysellinen rokkotautia:

”Yksin tein akka puhkaisee valitsemasi suonen auki suurella neulalla ja laittaa haavaan niin paljon myrkkyä kuin neulankärkeen mahtuu, minkä jälkeen hän sitoo pienen haavan onton simpukankuoren sirpaletta apunaan käyttäen.”

Toimenpide perustui järkeilylle, että jos terveeseen siirrettiin pieni määrä isorokkoa sairastavan potilaan rakkuloiden mätää, rokotettava saisi lievän rokkotartunnan mutta ei tappavaa versiota. Operaatio vakuutti Lady Maryn ja hän alkoi kampanjoida sen puolesta, että ”rokonistutus” otettaisiin yleisesti käyttöön myös länsimaissa.

Äidin rohkea päätös

Eräänä maaliskuisena päivänä 1718 Mary kutsui Konstantinopolin-kotiinsa, 1600-luvulla rakennettuun palatsiin, vanhan kreikkalaisnaisen, joka oli varustautunut pitkällä neulalla ja lasipullolla, jossa oli isorokkoa sairastavan potilaan rakkuloista vuotanutta mätää.

Nainen viilsi tottuneesti haavat Maryn tuskin viisivuotiaan pojan, Edwardin, käsiin ja jalkoihin. Kun lapsi pillahti itkuun, Maryn luottolääkäri Charles Maitland suoritti operaation helläkätisesti loppuun.

Mary oli antanut rokottaa toisen lapsistaan kertomatta aikeistaan mitään aviomiehelleen. Ratkaisu oli rohkea, sillä rokonistutuksen sivuvaikutuksia ja seurauksia ei ollut länsimaissa tieteellisesti tutkittu.

Turkissa työskennelleet länsimaiset lääkärit olivat kertoneet menetelmästä, jota oli jo pitkään harjoitettu Turkin lisäksi muun muassa Kiinassa, Intiassa sekä monissa Afrikan maissa. Mutta rokonistutus oli vasta kokeiluvaiheessa lännessä.

Pahimmillaan lapsi olisi voinut saada vakavan rokkotartunnan tai jopa menehtyä.

Kaikki sujui kuitenkin hyvin, ja jo samana päivänä Edwardin nähtiin leikkivän kuten ennenkin. Illalla kuume alkoi kuitenkin nousta, ja pian punaiset rakkulat täplittivät lapsen ihoa. Kaikeksi onneksi oireet katosivat muutamassa päivässä, ja lievän virustaudin sairastettuaan poika oli taas terve.

Rokote myös tyttärelle

Heinäkuussa 1718 Lady Maryn aviomies kutsuttiin odottamatta takaisin kotimaahan. Mary oli opetellut turkin kielen ja omaksunut turkkilaisen pukeutumistyylin, ja paluu Konstantinopolin auringosta Lontoon koleaan harmauteen tuntui ankealta – varsinkin kun entistä rajummat isorokkoepidemiat kylvivät britti-imperiumissa armotonta tuhoaan.

Keväällä 1721 rokkoepideamia piti taas lontoolaisia kauhun vallassa, ja Mary kuuli jatkuvasti uutisia sairastuneista sukulaisistaan ja ystävistään. Hän alkoi pelätä rokottamattoman tyttärensä turvallisuuden puolesta, ja kutsui Turkin vuosilta tutun tohtori Maitlandin käymään.

Kiltti ja ujo lääkäri kuitenkin epäröi, sillä nyt operaatiossa oli paljon enemmän pelissä kuin Turkissa. Lontoossa koko lääkärikunta saisi tietää, jos jotain menisi vikaan. Mary oli kuitenkin tottunut saamaan tahtonsa läpi, ja Maitland suostui vapisevin käsin rokottamaan pikku Maryn.

Lapsi suoritui koettelemuksesta urheasti, ja parin viikon kuluttua hän oli täysin terve ja hymyili aurinkoisesti lääkäreille ja äitinsä ystäville, jotka tulivat kotiin tarkkailemaan potilaan vointia.

Lääkärit teilasivat rokotuksen

Kun Mary kampanjoi kotimaassaan rokotuksen puolesta, lääkärit vastustivat häntä jyrkästi. He katsoivat naisen yrittävän asettua miesvaltaisen ammattikunnan yläpuolelle – vieläpä ilman minkäänlaista lääketieteellistä asiantuntemusta.

Länsimaiset lääkärit pitivät parantajien hoitomenetelmää pelkkänä taikauskoisena puoskarointina. Mitä opittavaa heillä muka voisi olla luku- ja kirjoitustaidottomilta itämaisilta kansannnaisilta? Naurettava ajatus!

Lady Mary vastasi samalla mitalla ja toi mielipiteensä julki sarkastisissa sanomalehtikirjoituksissaan – kirjoittaen tosin anonyymisti, sillä ylhäisönaiselle ei katsottu sopivaksi ottaa julkisesti osaa yhteiskunnalliseen tai päivänpolttavaan keskusteluun.

Lady Mary käyttikin vaikutusvaltaansa pääasiassa kulissien takaa ja toimi laajan kontaktiverkostonsa kautta. Tosin hän myös tarttui rivakasti käytännön toimiin ja rokotti itse potilaita samalla, kun matkusti ympäri Englantia puhumassa rokottamisen hyödyllisyydestä. Mary-tytär oli valistusmatkoilla usein mukana.

Valtaosa rokotetuista kuului Lady Maryn aristokraattiseen tuttavapiiriin, sillä varsinkin valistuneen eliitin ulkopuolella uusi tieto vastaanotettiin huonosti. Ei ollut harvinaista, että rokotuksen vastustajat juoksivat Maryn vaunujen perässä pilkaten ja herjaten.

Tosin myös Maryn lähipiiriin kuuluvissa oli rokotusvastaisia, kuten toinen hänen siskoistaan, joka ei antanut rokottaa poikaansa. Myöhemmin lapsi kuoli isorokkoon. Rokotuksesta kieltäytyi myös Maryn ystävä Sarah Chiswell, josta tuli niin ikään yksi kuolonuhreista.

Tukea yllättävältä taholta

Vihdoin Mary sai ilokseen liittolaisen korkeimmalta mahdolliselta taholta – itse kuningashuoneesta. Englannin tulevan kuninkaan Yrjö II:n puolisosta, saksalaissyntyisestä prinsessa Caroline von Brandenburg-Ansbachista tuli rokottamisen vankkumaton kannattaja. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun hänen vanhin tyttärensä oli sairastunut vakavasti vuoden 1721 epidemian aikana.

Lastensa terveydestä huolestuneet äidit, Lady Mary ja prinsessa Caroline, muodostivat vahvan kahden naisen painostusryhmän rokotusta puoltavassa kampanjassa. Kaksikolla oli sormensa pelissä myös siinä, että rokotusta päätettiin testata kuudella Lontoon Newgaten vankilassa hirttotuomiota odottavalla vangilla.

Rokotuksen suoritti jälleen Maryn luottolääkäri Maitland kymmenien lääkärien seuratessa toimitusta. Kaikki sujui nytkin ongelmitta, ja koekaniineina toimineet vangit saivat palkinnoksi armahduksen.

Hyvien tulosten jälkeen ilmaiset rokotukset annettiin joukolle lontoolaisen orpokodin lapsia. Kun operaatiolla ei ollut tässäkään tapauksessa haitallisia seurauksia, rokottamiseen ennakkoluuloisesti suhtautunut kuningas Yrjö I antoi viimein luvan lastenlastensa rokottamiselle – tosin vain tyttöjen, sillä kuningas ei halunnut altistaa miespuolista kruununperijää pienimmällekään vaaralle.

Kruunupäiden ja muiden silmäätekevien piireissä tapahtuneet rokotukset herättivät valtaisaa huomiota, ja sanomalehtien palstoilla käytiin vilkasta keskustelua rokottamisen eduista ja haitoista – pähkäilyt ja spekulaatiot näyttävät olleen kolmesataa vuotta sitten hämmästyttävän paljon samankaltaisia kuin nyt koronarokotuksen kuumentaessa tunteita.

Rokotusmyönteisyyden lisääntymisestä huolimatta valtaosa 1700-luvun kirjoittajista suhtautui uuteen menetelmään edelleen ennakkoluuloisesti. Mitä järkeä oli siinä, että terveitä ihmisiä tehtiin rokottamalla tahallisesti sairaiksi? vastustajat ihmettelivät. He myös pohtivat, antoiko rokotus varmasti pysyvän suojan isorokkoa vastaan.

Lääkärien lisäksi papit vastustivat rokottamista äänekkäästi. Kirkonmiehet jylisivät saarnoissaan, että isorokko oli rangaistus ihmisten syntisyydestä, eikä kuolevaisilla ollut lupa sekaantua siihen, minkä Jumala oli säätänyt.

Vastarinta murtui hitaasti

Taistelu vanhoillisuuden linnakkeita vastaan tuntui usein toivottomalta. Joskus hyökkäykset olivat niin aggressiivisia, että Lady Mary toivoi ettei olisi lähtenyt koko rokotustaisteluun. Vuonna 1725 julkaistussa pamfletissa Lady Marya herjattiin luonnottomaksi äidiksi, joka oli vaarantanut tahallisesti lastensa hengen. Tämä iski Maryn sydämeen syvän haavan.

Silti, vähitellen, vaikka hitaasti rokotusvastarinta alkoi murtua. 1755 Englannin vanhin lääketieteellinen korkeakoulu, vuonna 1518 perustettu The College of Physicians, oli viimein valmis hyväksymään isorokkoa vastaan rokottamisen. Kymmenen vuotta aikaisemmin Lontooseen oli perustettu ensimmäinen isorokkosairaala.

1700-luvun lopulla brittilääkäri Edward Jenner alkoi kehittää isorokkorokotusta tehokkaammaksi ja turvallisemmaksi ja käytti ihmisperäisen rokkoaineksen sijasta ihmisille vaaratonta lehmärokkoa. On kuitenkin täysin mahdollista, että Jenner ei olisi tehnyt keksintöään ilman Lady Maryn uraaurtavaa pohjatyötä.

Silti Edward Jenner jäi historiaan juhlittuna lääketieteen mullistajana ja ihmiskunnan hyväntekijänä, kun taas Mary Wortley Montagun nimeä ei edes mainita useimmissa lääketieteen historiaa käsittelevissä teoksissa.

Originelli oman tien kulkija menehtyi rintasyöpään elokuun 21. päivänä 1762. Mary Wortley Montagun turkkilaiskirjeiden kokoelma julkaistiin vuosi hänen kuolemansa jälkeen ja se nousi välittömästi bestselleriksi. Valikoima kirjeistä on käännetty myös suomeksi teoksessa Elämänmenoa Kultaisessa sarvessa (2010).

Lady Mary muistetaankin parhaiten matkakirjailijana eikä tieteentekijänä, joka pelasti ehkä tuhansien ihmisten hengen.

Itämaiden tarunhohtoisesta eksotiikasta lumoutunut Mary Wortley Montagu viihtyi turkkilaisissa asuissa.

Lähdekirjallisuus: Jo Willett: The Pioneering Life of Mary Wortley Montagu. Scientist and Feminist (2021), Hervé Bazin: Vaccination. A History from Lady Montagu to Genetic Engineering (2011), Watts, Sheldon: Epidemics and History. Disease, Power and Imperialism (1997), Jennifer Evans & Sara Read: Maladies & Medicine. Exploring Health & Healing 1540-1740 (2017), Lady Mary Wortley Montagu: Elämänmenoa Kultaisessa sarvessa (2010). Suom. Ville-Juhani Sutinen.

X