Salamurhia, vallankaappauksia: Maailman kuuluisin timantti, Kohinoor, kylvää onnettomuutta

Jaa artikkeliTilaa Seura
Yrjö V
Englannin kuningas Yrjö V oli myös Intian keisari. Siirtomaaisännän ote alkoi herpaantua toisen maailmansodan jälkeen. Intia itsenäistyi 1947. © Universal History Archive/REX/AOP
Kohinoorin tarina on täynnä vehkeilyä ja verisiä käänteitä.

Se oli suuri päivä Englannille. Päivä, jolloin koko maailman katse oli suunnattu Lontooseen. Elettiin toukokuuta 1937, ja meneillään oli kaikkien aikojen kruunajaisjuhlat.

Tänään Yrjö VI ja Elisabet kruunattaisiin Englannin kuninkaaksi ja kuningattareksi.

Kuningasparille oli teetetty uudet kruunut. Yrjö VI:n kruunun pääjalokivi oli eteläafrikkalainen Cullinan. Elisabetin kruunussa kimalsi 2 800 timanttia, joista suurin oli intialainen Kohinoor.

Siirtomaavallan loiston symboli.

Vuonna 1937 Iso-Britannia oli vielä valtio, jonka kuningas oli myös Intian keisari. Parin vuoden kuluttua alkava maailmansota mylläisi suurvalta-asetelmat uuteen uskoon. Vanhat siirtomaat itsenäistyisivät.

Ikivanhan, hindupappien langettaman kirouksen mukaan Kohinoorin omistaja hallitsee maailmaa, mutta hän tulee myös tuntemaan kaiken maallisen epäonnen.

”Vain Jumala tai nainen voi pitää sitä ilman rangaistusta.”

Ehkä ennustus on totta. Timantti päätyi Englantiin monien veristen vaiheiden jälkeen.

Kuningattaret ovat kuitenkin välttyneet salamurhilta ja vallananastajien juonilta.

Monenlaista pienempää harmia jalokivestä on kyllä koitunut.

21 grammaa

Tarinan mukaan vahva mies voi heittää kiven neljään ilmansuuntaan, ja viidennen pystysuoraan ilmaan. Kivien lentoratojen sisään jäävä alue täytetään sen jälkeen kullalla. Kultavuori on yhtä arvokas kuin Kohinoor-timantti.

Kaksikymmentäyksi grammaa painava kivi, jonka arvo on nykyrahassa 130 miljoonaa euroa.

Hindut ovat kertoneet siitä tarinoita tuhansien vuosien ajan – kuinka arvokas kivi varastettiin Krishnalta tämän nukkuessa. Maallisen arvion mukaan kivi on peräisin kuuluisasta Kollurin timanttikaivoksesta, joka sijaitsee Krishnajoen rannalla Itä-Intiassa.

Jalokiven virallinen historia alkaa 1300-luvun eteläisestä Intiasta. Aluksi se oli alueen hindu-dynastioiden hallussa. Sitten tulivat muslimivalloittajat.

Kivi kulkeutui Delhin sulttaanikuntaan, joka hallitsi Pohjois-Intiaa. Sieltä sen otti haltuunsa ensimmäinen moguli Babur 1500-luvulla.

Parisataa vuotta kivi kulki moguleiden hoveissa. Se koristi Shah Jahanin satumaista riikinkukkovaltaistuinta Delhissä.

Jahan rakennutti kuolleen vaimonsa muistoksi Taj Mahalin mausoleumin. Agran kaupungissa sijaitseva rakennus on edelleen yksi Intian suurimmista nähtävyyksistä.

Tarinan mukaan Shah Jahan eli vanhana miehenä Agrassa, missä hän piti Kohinooria ikkunalaudallaan. Sen pinnasta vanhus saattoi nähdä heijastuksen Taj Mahalista ilman, että nousi vuoteestaan.

Tuhon tiellä

1700-luvulla mogulien valtakausi lähestyi loppuaan. Lännestä nousi uusi voimakas hallitsija.

Persian shaahi Nadir valloitti Delhin vuonna 1739. Shaahin sotilaat tyhjensivät mogulin aarrekammion. Riikinkukkovaltaistuin ja joukko arvokkaita jalokiviä vaihtoivat omistajaa, mutta Kohinooria ei löytynyt.

Nadir kuuli eräältä haaremin naiselta, että moguli piilottelee timanttia turbaaninsa sisällä. Nadir järjesti juhlat, joiden aikana hän ehdotti, että kaksi hallitsijaa vaihtaisi turbaaneja veljeyden merkiksi. Mogulin oli pakko suostua.

Juhlien jälkeen Nadir vetäytyi yksin kammioonsa tutkimaan turbaania. Kiven löytäessään hänen suustaan pääsi huuto: ”Koh-i-noor!”

Suomeksi se tarkoittaa Valon vuori.

Jalokivi oli saanut uuden nimen.

Nadirin onnea ei kestänyt kauan. Muutama vuosi myöhemmin hän joutui salamurhan uhriksi. Persian valtakunta ajautui kaaokseen.

Kohinoor ja paljon muuta arvo-omaisuutta päätyi Nadirin kenraalille Ahmed Shahille, josta tuli Afganistanin valtakunnan seuraava hallitsija. Seuraavat vuosikymmenet olivat sielläkin levottomia. Hallitsija toisensa jälkeen kaatui salamurhan tai vallankaappauksen seurauksena.

Vuonna 1838 Afganistanin silloinen hallitsija Shuja Shan otti Kohinoorin mukaansa ja pakeni Punjabiin. Siellä valtaa piti maharadja Ranjit Singh. Singh oli valmis myöntämään Shanille turvapaikan, jos saisi Kohinoorin vastalahjaksi.

Singh tiedusteli, kuinka arvokas timantti on.

”Miekan arvoinen” Shuja Shan vastasi.

Tyytyväinen Ranjit Singh käski satuloida elefanttinsa. Hän marssi seurueineen pitkin Amritsarin katuja, jotta koko kansa näkisi hänen turbaaniinsa kiinnitetyn aarteen.

Mutta myös maharadjan aika oli kulumassa loppuun. Singh sairastui pian vakavasti ja menetti puhekykynsä. Maharadjan kuoleman jälkeen hänen valtakuntansa hajosi keskenään riiteleviin leireihin.

Viimeisenä toiveenaan hallitsija oli esittänyt, että Kohinoor pitäisi viedä Intian itärannikolla Orissan kaupungissa sijaitsevaan Jagannathin temppeliin.

Hallitsijan tahtoa ei noudatettu. Jalokivi oli Punjabin valtion omaisuutta, joten se jäi aarrekammioon.

Firman miehet

Englantilainen Itä-Intian kauppakomppania oli aloittanut kaupankäynnin jo 1600-luvulla. Suolaa, silkkiä, teetä, puuvillaa ja salpietaria – yhtiön laivat seilasivat kauas Eurooppaan orientin vauraus sisuksissaan.

Aluksi Itä-Intian kauppakomppanian palkkalistoilla oli muutama sata sotilasta turvaamassa lähetyksiä. 1700-luvun puolivälin jälkeen sotilaiden määrä lähti kuitenkin nopeaan kasvuun. Pian yhtiön riveissä taisteli jo 67 000 palkkasotilasta. Yhtiö perusti jopa oman sotilasakatemian, jossa taistelijat koulutettiin.

Koulutus tuotti tulosta. Pala palalta Intia kaatui Englannin Itä-Intian kauppakomppanian hallintaan.

Punjab oli ollut vahva vielä Ranjit Singhin eläessä. Hänen kuolemansa jälkeen britit alkoivat keskittää joukkoja alueen rajoille.

Syttyi sota, jossa englantilaiset kukistivat sikhien armeijan viimeiseen mieheen. Vuonna 1849 Punjab joutui miehittäjien armoille.

Miehitysehdoissa oli pykälä, jonka mukaan Punjabin maharadjan on luovutettava Kohinoor Englannin kuningattarelle.

Punjabin viimeinen maharadja oli 13-vuotias Duleep Singh.

Sekä jalokivi että teinihallitsija kuljetettiin Englantiin. Siellä Duleep Singhistä alettiin kasvattaa kunnon kristittyä ja englantilaista herrasmiestä. Singh yritti myöhemmin palata Punjabiin, mutta brittien salainen poliisi pysäytti hänen aikeensa. Hän eli lopun ikäänsä lännessä ja kuoli lopulta köyhänä Pariisissa.

Kohinoor jäi kuningatar Viktorialle Englantiin.

Kiusankappale

Lontoossa Kohinoorista tehtiin vuoden 1851 maailmannäyttelyn vetonaula. Poliisilla oli vaikeuksia pitää uteliaita katsojia loitolla.

Mutta Englannin kuningashuone ei ollut aarteeseen tyytyväinen. Kohinoor annettiin hollantilaisille timantinhiojille, joiden käsittelyssä se pieneni melkein puoleen siitä, mitä se oli ollut Englantiin tullessaan.

Sen jälkeen kuningatar Viktoria piti Kohinooria usein rintaneulassaan.

Jalokiven symbolinen merkitys nousi pintaan, kun Intiasta tuli itsenäinen valtio vuonna 1947. Uusi hallitus pyysi Englannin kuningashuonetta palauttaman timantin.

Pyyntö toistettiin Elisabet II:n noustua valtaistuimelle 1953.

Vuonna 1976 Pakistanin pääministeri esitti briteille virallisen pyynnön palauttaa kivi Pakistaniin. Intia nokitti, ja esitti samanlaisen pyynnön. Tästä syntynyt sanasota nostatti Kohinoor-kuumeen myös Iranissa. Teheranissakin vaadittiin kiven palauttamista, olihan se kerran ollut Persian shaahin omaisuutta.

Kivestä on tullut Englannin hoville pysyvä kiusankappale.

Psyyken tuhoaja

Kun kuningatar Elisabet vieraili Intiassa juhlistamassa maan 50-vuotista itsenäisyyttä, monet tahot vaativat kuningatarta palauttamaan Kohinoorin.

Vuosituhannen vaihteessa Afganistanin talebanit esittivät saman vaatimuksen, olihan kivi kerran ollut osa Afganistanin valtakuntaa.

Elisabet joutui kiusalliseen tilanteeseen Kohinoorin vuoksi, vaikka hän ei ole edes käyttänyt kruunua, johon jalokivi on asennettu. Viimeisen kerran kuningataräiti Elisabetille tehty kruunu oli käytössä hänen hautajaisissaan vuonna 2002, jolloin se oli hänen ruumisarkkunsa päällä.

Poliittinen kiinnostus timanttia kohtaan on säilynyt aivan viime päiviin asti.

Viime syksynä joukko intialaisia Bollywood-tähtiä ja liikemiehiä usutti lakimiehet kuningashuoneen kimppuun.

”Kohinoor on yksi monista esineistä, jotka vietiin Intiasta kyseenalaisissa olosuhteissa. Siirtomaavalta ei pelkästään riistänyt meidän kansaltamme rikkauksia. Samalla se tuhosi maan psyyken”, ryhmän edustaja David de Souza sanoi Sunday Telegraph -lehdelle.

Pakistanissa on vireillä uusi oikeusjuttu, jossa kuningatarta vaaditaan palauttamaan timantti.

Britit ovat vastanneet kaikkiin vaatimuksiin kieltävästi.

”Jos vastaisimme yhdelle kysyjälle kyllä, British Museum olisi äkkiä tyhjä”, pääministeri David Cameron sanoi intialaisen NDTV:n haastattelussa 2010.

Lopulta kyse on myös siitä, kenelle jalokiven voisi palauttaa. Kohinoorilla ei ole kotimaata. Jo 700 vuotta mykkä kivi on seurannut vallanpitäjiä. Sen loisto ei ole himmennyt, vaikka sen vuoksi on tapettu ja petetty.

2000-luvulla Kohinoor muistuttaa brittien rapistuneesta siirtomaavallasta.

Ehkä sen tarinassa on lopulta vain yksi opetus: timantit ovat ikuisia.

Paljonko on karaatti?

• Orientin basaareissa käytettiin vaa’an vastapainona johanneksenleipäpuun siemeniä. Niiden arabiankielinen nimi oli qirat.

• Hyvä muistisääntö on jakaa karaatit viidellä: viiden karaatin timantti painaa yhden gramman.

• Kohinoor painoi alun perin 793 karaattia (158 grammaa). Kahden hiontakerran jälkeen jäljellä on 105 karaattia. Siis 21 grammaa.

Mitä kansainvälinen oikeus sanoo aarteiden palautuksesta?

seura.fi

X